Amenhotep

– Valkoisen lootuksen laulu
Marjut Moisala

Kustantaja Books on Demand, 2012
149 s.
 

Ote takasivulta:

Tämä teksti ei ole mikään tavallinen kirja, vaan henkisen heräämisen kaava. Se sisältää energian, jota valkoinen lootuskukka kuvaa. Sen sanat ovat kuin se kuuluisa sormi, joka osoittaa kuuta. Älä katso sormeen jos haluat nähdä kuun, eli anna sanojen välisen hiljaisuuden viedä sinut olemisen ja autuuden tanssisaleihin. Sinne ne sinua osoittavat kulkemaan.

Tämän tekstin tarkoitus on opettaa Eknaton-nimisen mestarin opetuksessa vain yhtä asiaa: ”Ulkopuolella ei ole mitään. Kaikki kokemasi on sisälläsi, tiedostamisesi sisäavaruudessa.”

AMENHOTEP  Valkoisen Lootuksen laulu – kirjassa Eknatonina tunnettu  Egyptin mestari (Amenhotep lV) ohjaa lukijansa kohden Heräämistä ja Ykseyttä. Kirjan aihepiireinä  mm. Merkaba-valokeho, DNA-n aktivoituminen, Neterit, Tarot -symboliikkaa vihkimystien viittoina.

Ultran kirja-arvio: 

Moisalan kautta tapasin minullekin ja monelle muulle lukijalle tutun hahmon
historiasta: farao Ekhnatonin ja hänen opetuksensa. Millaista on elää
ykseydessä ja yksilönä yhtä aikaa, olemista ja ei-olemista. Ajaton aika,
paikaton paikka, sydämen pyhyys.
Vaikka faraon patsaista ja kuvista on hakattu kasvot, yksi kuva kuitenkin
jäi Karnakin alueella huomaamatta, tarkoituksella tai ei. Kerettiläisfaraon
sanoma jäi silti elämään ja on koko tuntemamme historian ajan ollut olemassa
etsijöitä varten. Moni on myös matkannut faraon tavoin muinaisesta
Atlantiksesta Egyptiin, ja nyt kun Egypti yhä enemmän on kiinnostuksen
kohteena, kaipaus saa etsimään tietoa. Olemme tunnistamassa itseämme ja
kenties tulevaisuuttakin. Mikään elämä ei ole ollut turha, vaan ne elämät
ovat olleet alustamista uuteen elämään, juuri nyt Suomessa.
Niin farao kuin hänen sanomaansa viehtyneet huomaavat, miten totuuksia ei
voi pyyhkäistä olemattomiin. Olemmeko aikanaan eläneet Taivaanrannan
kaupungissa ja vieneet Valkoisen Lootuksen Laulua eteenpäin? Olemmeko
istuneet faraon ja Nefertitin mysteerikoulussa ja imeneet sen sanomaa
sydämiimme. Olemmeko nähneet faraon perheineen ajamassa juhlavaunuissaan
pitkin Tell-el Amarnan, Taivaanrannan kaupungin Kuninkaantietä ja nähneet
samaan aikaan vastapäisille vuorille laskevan auringon, jonka säteet saivat
pariskunnan korut kimmeltämään ja maalatut pylväät elämään?
Valkoisen Lootuksen Maa on olemisen taso, maailma, jossa elävät ihmiset,
jotka eivät enää kaipaa maallista elämää, vihan tai rakkauden vaihteluita,
kehojen erillisyyttä. Mieleen tulee taivas, ja sellainenkin se on, mutta
paljon enemmän kuin se taivas, josta on papilta kuullut tai kirjoista
lukenut. Valkopartainen Jumala on vain arkkityyppinen kuva eikä
todellisuutta ensinkään.
Kun Moisala kertoi, miten Egypti kaappasi hänenkin sydämensä, en tuntenut
olevani enää yksin – joku toinenkin oli vieraillut Egyptissä ja tunnistanut
tehtävänsä, eikä muinaisuus ole jättänyt meitä rauhaan lapsuudestamme asti,
olemme piirtäneet ja vieneet sanomaa eteenpäin omalla tavallamme. Innostus
vie aina kohti oppimista ja oivallusta.
Ekhnatonin ja Nefertitin lapset muine perheenjäsenineen poikkesivat
tavallisista egyptiläisistä, ja kirjassa farao kertoo, miten he olivat
valinneet planeettamme ja tulleet alkujaan Siriuksesta, Maan
kummiplaneetalta. Olivatko he tuomassa elämää planeetallemme? Olivatko he
niitä Jumalan Poikia, jotka avioituvat maan tytärten kanssa? Suuri
pyramidikin on rakennettu Siriuksen auringonnousun mukaan. Siriukselaisen
chakrajärjestelmä poikkesi myös Maan Ihmisestä, kertoo Moisala.
Koska farao halusi taiteilijoiden kuvaavan perhettä sellaisena kuin se oli,
huomattiin pitkät päänmuodot sekä ruumiinjäsenten erilaisuus. Farao näytti
julkisesti tunteensa ja vanhemmat leikkivät ja hyväilivät lapsiaan.
Ajatuksia faraon opetukset herättävätkin, ja voi ymmärtää, millainen
vastustus oli Ammonin papistolla, ja miksi henkien taistelu oli
säälimättömän kovaa.
Farao painotti, ettei kehon ulkopuolella ole mitään, eikä sellaista sanaa
kuin ”ulkopuoli” edes voi olla olemassa – kaikki on omassa itsessä tai
tiedostamisen sisällä. Kaikki kaunis ja kauhea ovat sisällämme. Mitään muuta
ei ole missään muualla. Vihkimystie on matkaamista omassa itsessä.
Kun puhutaan chakroista tai Merkabasta, ne ovat sisällämme. Joku varmaan
ajattelee, onko avaruuskin sitten sisällämme – ja tietyllä tavalla se on,
muutoin kai emme kaipaisi avaruutta ja sen arvoituksia, kun kerran faraokin
oli Siriukselta saapunut. Moisalan kirja on täynnä mielenkiintoisia asioita,
faraon ja Nefertitin henkilökohtaiset kertomukset ja opetukset pudottavat
sydämet muinaisuuteen.
Erittäin mielenkiintoinen tieto oli se, miten Siriuksella nainen synnytti
vain tyttövauvoja, koska genetiikka oli erilainen. Monia kysymyksiä ennätti
jo nousta, mutta farao kertoi, etteivät siriuslaiset ole enää aikakausiin
tehneet lapsia samalla tavalla synnyttäen kuin maan päällä eläessään.
Synnytykset olivat Nefertitillekin suuri rasitus, vaikka farao pystyi
puolisoaan auttamaan. Hinkusin lisätietoa poikafarao Tutankhatonista ja
sainkin sitä – tämä ei ollut faraon oma poika vaan kuului lähipiiriin. Asian
tiimoilta kiistellään yhä.
Joku lukija muistanee faraolla olleen Kija-nimisen jalkavaimon, jonka kanssa
hänelle olisi syntynyt poika Tut ja myös tytär. Entä Nefertitin sisar
Mutnedzemet, joka avioitui sotapäällikkö Horemhebin kanssa, voisiko Tut olla
heidän, nousihan Haukan poika vähäksi aikaa faraoksikin? Eräs oletus on
myös, että Tut olisi ollut faraon isän Amenofis III ja Tejen poika.
Farao opetti mysteerikoulussaan kaikenlaista, ja aina palataan seksiin ja
sen hienoimpiin sfääreihin.
Farao ja Nefertiti kertovat myös, miten meillä tässä järjestelmässämme on
yksi sydän, ja siksi kaipuu yhteen olentoon on olemassa, mutta jos
järjestelmä olisi erilainen, voisi kokea tarvetta muodostaa vaikka kolmen
olennon avioliittoja tai neljän. Näin on monessa muussa järjestelmässä
asiain laita, ja tarve vaihtaa kumppania nykyajassamme aika ajoin on aivan
ymmärrettävää tästä näkökulmasta katsoen.
Aikamoinen karikko pohdittavaksi, mutta faraon mukaan koemme tarpeelliseksi
muodostaa parisuhteita erilaisten olentojen kanssa lähinnä karmallisista
syistä.
Moisalan kirja antaa pohdittavaa ja valmistelee meitä muutokseen. Opettajat
saapuvat, kun oppilas on valmis, mutta on monia, jotka eivät ole valmiita.
Tässä ajassa olemme suhteellisen valmiita, ja näitä valmistelevia askeleita
olemme ottaneet jo aikaisemmissa elämissämme.
Farao ja Nefertiti puhuvat myös romanttisesta rakkaudesta, parisieluista
sekä kaksoisliekeistä. Jokainen lienee todennut, miten kypsiä monet nykyajan
lapset ovat: heille on kaikki tuttua, mutta he ovatkin tähtilapsia, ja
heidän kaltaisensa sielut ovat valmiita kohtaamaan parinsa jo nuorellakin
iällä. Tämäkin on yksilöllistä, koska elämä ei ole kaava, joka on vain
egomielen toimintatapaa.
Olemme juuri sillä tasolla, missä meidän on oltavakin, mutta olemme
valpastuneet ja valmiita tietämään aina enemmän.
Nyt Taivaanrannan kaupunki on autio, mutta sydämemme eivät ole. Sielu on
valveilla, ja sydän muistaa Valintojen aikaa ja valitsemiamme teitä.
Kuljemme näkymätöntä Kuninkaantietä rakentaen erämaan hiekkaan uutta
unelmien paikkaa.

Tuula Pelttari