Ultra

Helmi Ultran arkistoista: Muutama sana terveydestä ja energiahoidosta

Lokakuu 2021 Lille Lindmäe

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Ultran nettisivuilla maaliskuussa 2003

Bioenergiahoitaja, selvänäkijä ja parantaja Lille Lindmäen näkemykset, diagnoosit ja hoitotulokset ovat viime vuosina herättäneet huomiota naapurimaassamme Virossa, ja hän on alkanut tulla tutuksi Suomen puolellakin hoitojensa ja esitelmiensä ansiosta. Viime vuosikymmenen aikana Lille on aktiivisesti osallistunut rajatiedon ja parantamisen tutkijoiden konferensseihin useissa maissa. 
Lille Lindmäe on tulossa kesän 2003 Ultrapäiville kertomaan energiahoitojen vaikutuksesta potilaisiin. Häneltä on ilmestymässä sekä viroksi että suomeksi mielenkiintoinen kirja, joka valottaa hänen elämänkaartaan, kokemuksiaan ja elämäntehtäväänsä henkisen tiedon välittäjänä.

Kolumnissaan Lille kertoo muutamia esimerkkejä ja kokemuksia työstään energiahoitajana.

Muutama sana terveydestä ja energiahoidosta

Ihmisruumiissa kuvastuvat Kaikkeuden lait. Jokaisen ihmisen peruskartta löytyy hänen korvistaan, silmän värikalvosta, kämmenistä ja jalkapohjista. Pupilleja ympäröivässä iiriksessä on koko ihmisen fyysisen olotilan kartta. Kämmenissä on psykofyysinen kartta, johon liittyy myös astrologiset vaikutukset. Hyvä käsikartan lukija pystyy sanomaan tarkasti syntymäaikasi, aivan kuten taitava astrologikin.

Itämaisessa lääkintätaidossa ruumiinkielen tulkitseminen on eräs tärkeä diagnosoinnin osa. Keho ilmentää tunteita ja ajatuksia. Jokainen elin liittyy johonkin konkreettiseen tunnetilaan tai henkiseen ominaisuuteen. Lääkäri tekee tutkiessaan johtopäätöksiä potilaan kasvojen väristä, tuoksusta, äänestä, lämpötilasta ja pulssista. Välillisiä fyysisen kehon olotilan paljastajia ovat ihon ja hiusten kunto, rypyt ja juonteet, kynsien ulkonäkö jne.

  
Yleensä ihminen kääntyy vaivoineen ensiksi lääkärin puoleen, ja tulee luontaishoitajan vastaanotolle vasta sitten kun lääkäri ei ole löytänyt vaivojen aiheuttajaa tai ei ole pystynyt auttamaan häntä pitkänkään ajan kuluessa.  
    Kun tutkin potilasta, katson häntä psyykkis-fyysisenä kokonaisuutena. Tutkiessani potilaan kehon ulkopuolelta hänen biokenttäänsä löydän hänestä sairaat ja sairastumisvaarassa olevat elimet ja saan selville sairauksien syyt. Olen pitänyt tärkeänä, että myös potilaalla itsellään on mahdollisuus luoda silmäys omaan itseensä ja tuntea omat sairaat elimensä.  
    Jonkin elimen sairastuessa sen vastus suurenee. Kun suuntaan sairaalle elimelle bioenergiaa, siinä alkaa kasvaneen vastuksen takia tapahtua jotakin: elin voi tuntea kuumuutta, painontunnetta, surinaa jne. Tuntemuksen, esimerkiksi kuumuuden voimakkuus ilmoittaa elimen sairauden voiman. Hyvin sairas elin tuntee bioenergian vaikutuksen erittäin kuumana, hieman sairas elin vain kevyenä lämpönä ja terve elin ei tunne mitään. Tällainen elinten reaktio antaa myös potilaalle mahdollisuuden diagnosoida itseään, ja jos hoidon jälkeen vielä on tarpeen, hän tietää tarkasti millaista lääkäriä ja analyysiä hän tarvitsee.  
    On myös mahdollista tehdä kaukodiagnooseja, suorittaa tutkimus valokuvan tai fantomin avulla. Samoin on mahdollista diagnosoida jo kauan sitten kuolleita, sillä informaatio ei häviä. Mutta on toki kunnioitettava poismenneitä ja annettava heidän levätä rauhassa, sillä kaikkia mahdollisuuksia ei ole hyvä käyttää.

Rudolf Steiner on sanonut:  
    ”Ihminen voi kehittää itsessään henkisiä aisteja, jolloin sielun ja hengen maailma avautuu hänelle. Kenellä ei ole korkeampia aisteja, hänellä nämä silmät ovat sokeat ja mykät.”  


    Henkiset aistit voivat olla myös synnynnäisiä.

Ihmisessä fyysinen ja energeettinen ovat yhtä

Ihminen energiainformaatiokenttineen on järjestäytynyt organismi ja materiaalisen maailman luonnonilmiöiden aistimisen eräs taso. Saman tason eri yksilöt saattavat aistia ilmiöitä eri tavoin, sillä aistimisen laajuus riippuu konkreettisen ihmisen käytössä olevasta tai paremmin sanottuna hänen saavutettavissaan olevasta tietoisuuden tasosta.  
    L.D. Magnitskaja mainitsee artikkelissaan ”Tietoisuuden tietoinen muutos” (Parapsychology and Psychophysics 23/1997 s. 72): 

 
    ”Tietoisuuden muuttunutta tilaa mitataan poikkeavan ihmisen tavallisen olotilan eli lähtötilan ja sen tilan välillä, mihin hänen on mahdollista siirtyä, tai minkä voi avata joko tiettyjen menetelmien avulla tai luonnollisten taipumusten kautta luovuuden ja valon lisäämiseksi…”

Kaikkina aikakausina on ollut ihmisiä, joiden tietoisuus on voinut avautua tavallista enemmän. Heitä on kutsuttu ekstrasensorisiksi – yliaistillisiksi – tai selvänäkijöiksi, selväkuulijoiksi tai tietäjiksi. He kykenevät tuomaan esille selittämättömiä tai tavallista tietoisuutta hämmästyttäviä ilmiöitä sekä tutkimaan ja näkemään biokenttiä. Viime aikoina biokentän näkijöitä on ilmaantunut enemmän kuin aikaisemmin, sillä biokentän katsomista on mahdollista oppia ja opettaa. Suurimmalla osalla nämä taidot ovat kuitenkin myötäsyntyisiä.  
    Tämän päivän akateeminen lääketiede tarkastelee ihmistä ikään kuin sisältä ulospäin. Tutkitaan soluja, kudoksia, luita, lihaksia, sisäelimiä jne. ja ihon katsotaan olevan ihmisen ulkoraja, eikä biokentän olemassaoloa tunnusteta.  
    Vanha kiinalainen lääketiede on vuosituhansia tarkastellut ihmistä toisella tapaa: ulkoa sisäänpäin. Tällainen tarkastelu antaa mahdollisuuden nähdä eritavoin kuin akateeminen näkökulma. Kiinan lääketieteen mukaan ihmistä ulkoapäin lähestyttäessä huomioidaan ensimmäiseksi ihmistä ympäröivät energiakentät, ja ihminen energioineen nähdään yhtenä kokonaisuutena.

Aggressiiviset lääkkeet ja suoliston kunto

Olen koonnut tietoa suoliston mikrofloorasta ja kymmenen vuoden ajan tehnyt yhteistyötä Suomessa asuvan ranskalaisen lääkärin ja mikrobiologin Yves Delatten kanssa.
    Ihmisen suolistossa pitää olla bakteereita enemmän kuin ihmiskehossa on soluja. Jos ihmisessä on tuhat miljardia solua, niin paksusuolen floorassa pitäisi elää satatuhatta miljardia bakteeria. Suolistossa on kolmenlaisia eläviä: viruksia, bakteereita ja sieniä. Tutkijat ja lääkärit eivät vielä kovin hyvin tunne sieniä ja viruksia, ja suhteellisen vähän tunnetaan myös immuunijärjestelmää.
    Yves Delatte sanoo, että normaalin suolistoflooran aineenvaihdunta on periaatteessa yhtä laajaa kuin maksan toiminta, ja se vaikuttaa sekä ravitsemustilaan (eutrofia) että elimistön toimintaan (fysiologia).
    Normaalista floorasta riippuu koko organismin limakalvojen kunto. Tänä päivänä tunnetaan hyvin toimintahäiriöitä aiheuttava epänormaali floora. Ekosysteemitutkimukset paljastavat vallitseeko huonosti toimivassa suolistossa runsas vai vajaa mikrobikanta (eumikrobia vai dysmikrobia). Jokaista hoitoa tulisi tarkastella ihmisen kehon yksilöllisen ekologian pohjalta. Aggressiivisia hoitoja ei pitäisi käyttää liian herkästi.
    Rajut lääkitykset, kuten antibiootit, ei-steroidiset tulehduslääkkeet, kortikoidit ja immuunijärjestelmään vaikuttavat lääkkeet hävittävät ihmisen suolistosta kaikki bakteerit, sekä huonot että hyvät. Molemmat ovat kuitenkin tarpeellisia. Keho ja bakteerit muodostavat yhdessä ekosysteemin, jonka tasapaino takaa terveyden.

Jokaisella elimellä on paksusuolessa omat akupunktiokohdat, joiden kautta vastaavalle elimelle tarpeellisten aineiden tulisi imeytyä vereen. Jos paksusuolesta siltä kohdalta pitemmän aikaa puuttuu imeytymistä auttavat suolistobakteerit, tuota kohtaa vastaava elin kehossa sairastuu.
    Antibioottikuurin jälkeen alkaa suolistossa ensimmäisenä rehottaa hiivasieni Candida albicans, joka jättää vähän tilaa ravinnon imeytymistä edistäville bakteereille. Suoliston mikrofloora on saatettu pois tasapainosta. Ajattelemattomat ruokailutottumukset muuttavat myös suolten mikrokasvustoa, varsinkin jos siihen yhdistyy stressi. Jatkuva stressitila aiheuttaa samaa. 
    Mutta mikä on todellinen tilanne? Osa lääkäreistä kirjoittaa summamutikassa antibioottikuurin ja jättää laboratoriokokeet tekemättä. Jos yksi antibioottikuuri ei auta, annetaan toinen, ja sitten kolmas… Sellaisia kokeita ei ihmisillä saisi tehdä!

Maitohappobakteereista voi olla apua

Vastaanotolleni tuotiin kolmevuotias poika, joka yöllisen yskän takia oli puolen vuoden aikana saanut viisi eri antibioottikuuria. Poika yski silti edelleen öisin. Päivällä yskää ei ollut. Äiti kieltäytyi enää jatkamasta sattumanvaraista antibioottien syöttämistä lapselleen ja tuli vastaanotolleni. Tutkin lasta ja kyselin millainen on pojan huoneen sisustus. Niinpä kun huoneesta poistettiin polypropyleenista valmistettu matto, lapsen yöyskä loppui saman tien. Sen jälkeen hoidettiin kuntoon myös lapsen suolisto, jonka tasapainon viisi antibioottikuuria oli saanut sekaisin.
    Toinen esimerkkitapaus on nainen, jolle punkin pureman takia oli määrätty sadan päivän antibioottikuuri. Minun luokseni hän tuli kolmantenakymmenentenä­kuudentena päivänä valittaen, että hänen kehonsa ei pysty vastaanottamaan enempää antibiootteja. Lääkäri oli ehdottomasti kieltänyt lopettamasta kuuria kesken. Niinpä nainen kysyikin, mitä tehdä. Suosittelin häntä jatkamaan päivisin antibioottikuuria, mutta ottamaan iltaisin ennen nukkumaan menoa Lacto-plus -suolistobakteereja. Tällä tavalla hän pystyi kestämään lääkekuurin loppuun saakka.
    Yleensä lääkäriä ei enää kiinnosta potilaan tila antibioottikuurin jälkeen. Alkuperäinen sairauden aiheuttaja on saatu vahvojen rohtojen ansiosta suurelta osaltaan häviämään, mutta on syntynyt uusi vaiva, vajaa bakteerikanta (dysbakterioosi), ja ihminen alkaa pikkuhiljaa saada uusia vaivoja vajaasti toimivan suoliston takia.

Kuinka usein onkaan allergian ja laktoosi-intoleranssin sekä limakalvojen ja elinten sairastumisen syynä epätäydellinen suoliston mikrofloora, ja sen aiheuttama puutteelli­sesta ravinnon imeytymisestä johtuva elimistölle tarpeellisten aineiden puutostila. Reilut annokset hyviä maitohappobakteereja ajavat Candida albicans -sienen pois elimistöstä ja normalisoivat suolten mikroflooran.
    Tällaisen luonnollisen vaihtoehdon avulla useat potilaat ovat päässeet allergioista, maitointoleranssista ja muistakin kroonisista sairauksista. Suoliston kohdalle biokenttään on tullut pimeyden tilalle valo!
    Suolistolle hyödyllisiä bakteereja saamme myös piimästä, jogurtista ja muista hapanmaitotuotteista sekä hapatetuista vihanneksista. Ihminen voi itse parissa vuodessa hapantuotteiden sisältämien maitohappobakteereiden avulla kasvattaa suolistoonsa tarpeellisen mikroflooran. Sitä voi tehostaa ja nopeuttaa reilulla määrällä apteekista saatavia probiootteja.

Yllättäviä diagnooseja

Minulle tuotiin kerran hoitoon eräs yksitoistavuotias tyttö. Hänen oikeanpuoleisen lantionikaman rusto oli pehmentynyt, mikä näkyi myös röntgenkuvista. Rusto oli valunut alas kahta puolta kuin vesi, ja nivel oli jäänyt paljaaksi. Tyttö joutui makaamaan kotona vuoteessa, ja hänen oikea jalkansa oli vääntynyt niin että varpaat sojottivat sivulle. Jalka oli myös jäänyt kasvussa toisesta jälkeen. Tyttö ei päässyt ulos, ja opettajat kävivät kotona häntä opettamassa. Hänen liikkumisensa rajoittui muutamiin kainalosauvojen avulla tehtyihin askeleisiin.
    Lääkärit aikoivat suorittaa leikkauksen. He kertoivat tytön isälle ja äidille, että nivel ei tulisi koskaan liikkumaan normaalisti. Vanhemmat eivät suostuneet sellaiseen operaatioon ja alkoivat hakea vaihtoehtoista apua. Joku oli neuvonut heitä tulemaan minun luokseni. Tutkin tyttöä ja havaitsin että hänen suolistonsa oli jokseenkin huonossa kunnossa. Kysyin olivatko lääkärit tutkineet suolistoa. Ei, ruuansulatuksesta ei ole itsekään arvattu mitään kysellä, he vastasivat. Kävi ilmi, että tytön ruuansulatus oli ollut epäkunnossa jo syntymästä saakka, hänen suolensa toimi vain kerran viikossa.
    Koska tytön suolisto oli todella huonossa jamassa, hän tarvitsi pitkäaikaista maitohappobakteerihoitoa. Sanoin vanhemmille, että jos he saisivat hankituksi kunnollisia maitohappobakteereita Suomen apteekeista, ottaisin heidän tyttärensä hoidon huolekseni, ja auttaisin hänen paranemistaan myös biokentän korjauksella. He kannattivat ajatusta.
    Tyttö alkoi ottaa maitohappobakteereita ja minä hoidin häntä. Jo kahden ensimmäisen hoitokerran jälkeen hänen jalkansa kääntyi oikeaan asentoon. Puolentoista kuukauden jälkeen tyttö kulki omin jaloin kouluun.
    Tuosta on kulunut nyt seitsemän vuotta ja hän on terve. Vanhemmat ovat ostaneet tytölle hevosen, hän käy ratsastamassa eivätkä hänen uudet ystävänsä osaa aavistaakaan missä kunnossa hän ennen oli.

Suolistobakteerien vajaus saattaa olla myös yksi naisten lapsettomuuden syy, sillä rauhaset eivät saa hormonien valmistamiseen tarvittavia aineita. Kolme aviovaimoa, jotka olivat tuloksetta yrittäneet tulla raskaaksi, alkoivat bakteerihoidon jälkeen odottaa lasta. Nyt he ovat onnellisia äitejä.

Lähde kaupungista maalle!

Pysyäkseen terveenä ihmisen on todellakin tarkkailtava mitä syö, oltava sopivasti sporttinen, käytävä vähintäänkin kävelyllä ja liikuttava luonnossa. Voin suositella virolaisen parantajan ja joogin Gunnar Aarman kirjoja, joissa hän erittäin hyvin puhuu ihmisen omasta osuudesta terveytensä hoidossa. (Ei toistaiseksi suomennettu.)
    Luonnossa oleskelu on tärkeämpää kuin kaupunkilaiset päivittäisten kiireidensä keskellä arvaavatkaan. Luonnossa tapahtuu samanlaista informaation vaihtoa kuin ihmistenkin kesken. Ihminen on vain yksi pieni solmu luonnon suuressa verkossa. Ihminen on yhteydessä kaikkeen häntä ympäröivään. Jatkuvasti kaupungissa asuvan ihmisen kosketus luonnonvoimien kanssa jää vajaaksi, jotain elämälle oleellista jää puuttumaan, ja ihminen kuluttaa itsensä nopeasti loppuun. Luonnossa liikkuessaan ihminen vapautuu jännityksistä ja latautuu uudella energialla. Luonto rauhoittaa.
    Kuten jo aiemmin korostin, ennen kuin elämässä voi tapahtua jotain hyvää, on itsessä synnyttävä rauhan tunne. Suuressa stressissä ja ärtyneessä olotilassa ihminen ei pysty kutsumaan elämäänsä mitään uutta ja hyvää.
    Luonto tarjoaa valtavan paljon mahdollisuuksia rauhoittumiseen. Lumisateesta, vesisateesta, meren rannalta, vuorilta ja metsistä – kaikkialta ihminen voi ammentaa energiaa.
    Gunnar Aarma on neuvonut, että jos ei ole mitään mahdollisuutta lähteä luonnon helmaan, niin vääntäkää edes hanasta vesi valumaan jaloillenne. Se saa ihmiskehon positiiviset ja negatiiviset ionit liikkeelle ja väsymys häviää.

Jos ihminen oleskelee paljon kaupungissa, kulkee ainoastaan asfaltilla ja pitää jalassaan kenkiä joissa on synteettinen pohja, hän on kuin leikattu irti luonnosta ja hänen energiansa ei liiku. Hänen päässään pyörii stressaavia ajatuksia, huoli leivän, lasten, työn, vaatteiden ja kaiken muun takia.
    Ihminen on syntynyt Maahan paljain jaloin, joten hänellä on oltava luonnon kanssa jatkuva energianvaihto. Jos ei edes silloin tällöin pääse kaupungista pois eikä saa kesällä kulkea nurmella paljasjaloin, saa edes jonkinlaista lievennystä siitä että panee jalat virtaavan veden alle. Vesi on hyvä hoitaja.
    Myöskään ei ole suositeltavaa pestä itseään joka päivä vahvoilla saippuoilla, suihkugeeleillä tai muilla kemiallisilla aineilla. Väkevät saippuat hävittävät iholta luonnollisen suojakerroksen ja hyödylliset bakteerit ja vahingoittavat ihoa. Tulisi kiinnittää enemmän huomiota pesuaineisiin eikä antautua mainoksen uhriksi. Olen tavannut ihmisiä, joilla lääkäri on todennut liiallisen pesemisen aiheuttamia oireita.

Ihminen on sosiaalinen olento

Terveytensä takia ihmisen tulee ylläpitää myös hyvät suhteet läheisiinsä, sukulaisiin ja ystäviin, silloin psyykkinen puoli pysyy tasapainossa. Ihminen on sosiaalinen olento ja tarvitsee kanssakäymistä. Kaikki riippuu tietysti jokaisesta yksilöstä itsestään. Joku haluaa oleskella mahdollisimman paljon yksin jossain metsämökissä ja tuntee siellä olonsa hyväksi eikä kaipaa toisia lähelleen. Mutta sellaisia on vähän. Ihmisten on tarpeen olla aika ajoin yhdessä, toistensa vaikutuspiirissä. Koska meitä ympäröivä kenttä toimii informaation siirtäjänä, ihminen täydentyy sen kautta ja saa uusia ideoita. Yksi kaipaa enemmän kanssakäymistä, toinen vähemmän. Siihen vaikuttaa myös elämänvaihe. Useimmiten nuoret, joilla on elämässä paljon uutta löydettävää, tarvitsevat enemmän toisten seuraa.

Silloin kun minä haluan vaihteeksi olla yksikseni, lähden maalle Kaakkois-Eestiin. Mutta en sielläkään saa kauan olla yksin kun jo soitetaan, halutaan kontaktia, pyydetään johonkin auttamaan tai esiintymään. Elämä itse asettaa ihmisen toimet, ja minä olen antanut elämälle luvan opettaa ja kantaa itseäni. Elämän tarkoitus on ennen kaikkea eläminen.

Kulje myötävirtaan!

Luennoillani on kysytty, kuinka voisi tuntea oman elämäntehtävänsä, tai kuinka pystyisi tietämään onko valittu tie oikea. Olen vastannut, että tutkiskele elämääsi ja jos näet että joka askeleella on vain esteitä, niin olet väärällä tiellä. Ihmiselämä on kuin joki: kun kulkee myötävirtaan, ei kohtaa esteitä, ja huolella kulkusuuntaansa ohjaten voi kiertää kivet ja pyörteet. Samoin oikealla tiellä oikeita asioita tehdessä ei ole suuria vastuksia. On todella raskasta uida vastavirtaan, ja väärän suunnan valittuaan voi jopa juuttua kokonaan rannalle.

Jos sinun elämänvirrassasi on pitkän aikaa ollut vastoinkäymistä, niin pohdi sitä huolellisesti, luo katse itseesi ja kysy: ”Millainen minä todellisuudessa olen? Mitä minä todella tahdon?” Kenties joudut muuttamaan elämääsi, valitsemaan uuden työn, asuinpaikan tai tekemään muita muutoksia, tai ehkä joudutkin muuttamaan omia käsityksiäsi elämästä ja ihmisistä. Tämäkin vaihtoehto on hyvä tiedostaa, ja itsestä on löydettävä voimia tarvittavien muutosten tekemiseksi.

Luottakaa yhteen hoitajaan kerrallaan

Ympäri Eestinmaata on lääkäreitä, jotka ovat ohjanneet luokseni sellaisia potilaita joita lääketiede ei ole pystynyt auttamaan. Usein syy on ollut siinä, että ei ole löydetty oikeaa diagnoosia. Kun sairauden syy löytyy, lääkärit osaavat kyllä yleensä sitä hoitaa. Kannatan parantajien ja lääkäreiden yhteistyötä. Nimenomaan potilaan tarpeita kuunneltaessa olisi suositeltavaa että virallinen ja vaihtoehtoinen lääketiede toimisivat yhdessä.
    Ihmisen biokenttä sisältää hänen kehitystasoaan vastaavaa informaatiota, minkä pohjalla eletään ja toimitaan. Hoitotilanteissa on suuri merkitys biokentän puhtaudella ja avoimuudella, ja sillä, missä tilassa potilaan tietoisuus on. Eri ihmisillä on erilaiset biokentän ominaisuudet sekä siihen sisältyvä informaatio. Jokainen veriryhmä antaa biokenttään omat ominaispiirteensä. Myös kirliankuvista voi nähdä biokenttien eroavaisuuksia.
    Tästä syystä ei ole suositeltavaa käydä usean hoitajan luona samanaikaisesti. Sairaan ihmisen energiakenttään ei ole hyvä tuoda yhtaikaa useaa erityyppistä informaatiota. Jos joku parantaja ei pysty auttamaan, on lakattava käymästä hänen luonaan, ja pidettävä pieni tauko. Sen jälkeen tulee kuunnella omia sisäisiä tuntemuksiaan ja etsiä uusi hoitaja. Ihmisen pitää hieman nähdä itsekin vaivaa oman terveytensä hyväksi eikä luottaa ainoastaan lääkäreiden ja hoitajien apuun.

On selvää, että kaikki eivät pysty auttamaan kaikkia, sitä ei ole nähty luonnossa tarpeelliseksi. Useimmiten ihmisen itsensä pitää muuttaa ajatusmaailmaansa päästäkseen sairaudestaan eroon. Usein tieto sairaudesta näkyy biokentässä jo paljon ennen kuin se puhkeaa fyysiseen kehoon.
    Kerran Tartossa erästä potilasta tutkiessani huomasin hänen päätään ympäröivässä biokentässä merkkejä sairaudesta ja pyysin häntä kääntymään lääkärin puoleen. Potilas ei itse tuntenut mitään eikä uskonut että hänen päässään voisi olla mitään vikaa. Kahden viikon kuluttua puhkesi aivokalvontulehdus, joka tutkittiin sairaalassa ja hoidettiin.
    Voisin kertoa suuren määrän vastaavia esimerkkejä.

Mitä voit itse tehdä?

Ensinnäkin tulisi miettiä itselleen selväksi mitä omat ongelmat voivat olla. En pidä positiivisen ajattelun käsitteestä, se tuntuu jotenkin tyhjältä. Olen sitä mieltä, että ihmisen pitää tarkastella kaikkia häiritseviä ongelmiaan useasta eri näkökulmasta, ja oikean suunnan löydettyään selvittää mikä hänelle voisi tuoda selkeyden ja rauhan. Kun hän sitten toimii siinä olotilassa, hän saa voimaa ja sairaudetkin voivat parantua. On olemassa hyvä neuvo: Jos sinulla on jatkuvasti vaikea elämän tilanne, pysähdy hetkeksi ja muistele elämäsi parhaimpia hetkiä! Muistele millainen sisäinen tunne sinulla oli silloin. Sama sisäinen olotila saattaa poistaa nykyisenkin huonon olon.
    Jos häiriötila, stressitila, on pitempiaikainen, siitä on vaikea parantua, sillä energia ei virtaa vapaasti tsakroissa ja energiakanavissa, kuten pitäisi. Tsakrojen energiapyörteet saattavat kadottaa oikean suunnan, vahingoittua tai sulkeutua kokonaan. Stressin vaikutuksesta ihmistä ympäröivä biokenttä saattaa myös sulkeutua, ja olo muuttuu entistä kurjemmaksi. Elimet eivät saa ulkopuolelta tarvitsemaansa energiaa, ja energian puutteen takia elimistö ei parane.
    Parantumista varten tulee avata biokenttä ja saada energia virtaamaan normaalisti. Stressi ahdistaa ihmistä eikä sellaista olotilaa pitäisi kantaa kovin kauan.

Usein stressin vaivaamat ihmiset synnyttävät käytöksellään stressiä myös toisissa. Kyllähän monella elämä on todella raskas, mutta stressi tekee sen entistä raskaammaksi. Ainakin kun asioista pääsee selville, niihin voi suhtautua rauhallisemmin, vaikkei voisikaan niitä muuttaa.
    Jos tilanne on korjattavissa, ei pitäisi etsiä syitä miksi sen jättäisi tekemättä, vaan pitäisi yrittää itse auttaa itseään eikä liikaa luottaa toisten apuun. Jokainen on ensisijassa itse vastuussa omasta elämästään ja olostaan.

Keväisin terveisin!  Lille Lindmäe

Loading

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Olethan huomannut Ultran Rajatietopäivän 20.11. Kylämällä!
Katso koko ohjelma täältä!