– Suomalaista horroria
Jukka Nieminen
113 s.
Kustantaja Mediapinta 2012
Yllättäen niitä oli kaikkialla – verenhimoisia zombeja, jotka himoitsivat raakaa ihmislihaa. Jokainen pureman saanut muuttui vuorostaan samanlaiseksi lihaa himoavaksi hirviöksi. Ne pelastuvat jotka pystyvät.
On kulunut kolme vuotta. Sivilisaatio on raunioina. Tampereen takana Teiskossa piileskelee vielä ihmisiä zombien täyttämässä Suomessa. Sieltä lähtee liikkeelle kaksi naista ja kaksi miestä. Tavalla tai toisella heidän on päästävä merelle, ja pyrittävä uuteen alkuun jossakin. Alkaa hengenvaarallinen matka rannikolle.
Tampereen ja Porin välisestä pikatiestä on tullut tällä välin pikatie helvettiin, jossa matkalaisia odottavat raunioituneet taajamat, joka puolella saalistavat zombiet, ja jatkuva ravinnon haaliminen kurniviin vatsoihin. Tässä maailmassa toivoa ei ole, aseet ovat valttia, ja vastaantulevat ihmiset ovat yhtä suuri vaara kuin zombietkin. Se selviää joka on nopein ja häikäilemättömin – ja osuu ensimmäisenä päähän.
Alan palkintojakin voittanut kirjailija Jukka Nieminen on jälleen ylittänyt itsensä, ja luonut samalla kertaa sekä syvällisen että pelottavan kirjan. Kotimainen kauhukirjallisuus on kiistatta ollut vähän heikossa hapessa – tämä kirja korjaa viimein sen puolen.
Tämänlaiset kauhukirjat luetaan sitten vain omalla vastuulla.
Kirja-arvio:
Jukka Nieminen on kirjoittanut useita rajatiedon kiistellyimpiä kirjoja kuten Muinaissuomalaisten kadonnut kuningaskunta, Luomiskoodi, Suomen mysteerit.
”Tarinassa Nooa, Jukkis, Marina ym. kokevat zombiet omassa elämässään, ne verenhimoiset zombiet jotka himoitsevat raakaa ihmislihaa ja saavat muutkin muuttumaan samanlaisiksi puremalla heitä. Tampereen Teiskossa piileskelee vielä muutama ihminen jotka ovat välttäneet puremat ja heidän hengenvaarallista matkaa rannikolle seurataan kirjassa.
Sivilisaatio on raunioina eikä toivoa ole – tai ehkä sittenkin joillakin valituilla.
Kuten Jukka Nieminen kertoo, että kotimainen kauhukirjallisuus on kiistatta ollut vähän heikossa hapessa -tämä kirja korjaa sen puolen.”
Tuula-Maria Kangaslampi
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.