Ultra

29,00  sis. alv.

Varasto loppu

– Miten jatkuva kasvatus voitti avohakkuun

Lähde Erkki

370 s.
Into 2015

Kustantajan esittely:

Suomen metsäpolitiikka on nojannut yhteen totuuteen, jota ei ole saanut kyseenalaistaa. Tässä kirjassa professori Erkki Lähde kertoo osallisuudestaan 60 vuotta kestäneeseen ”metsäsotaan”, joka lopulta päättyi jatkuvan kasvatuksen hyväksymiseen. ”Metsät kasvavat ilmaiseksi ja aivan itsestään”

Suomen metsäpolitiikka on nojannut yhteen totuuteen, jota ei ole saanut kyseenalaistaa. Tässä kirjassa professori Erkki Lähde kertoo osallisuudestaan 60 vuotta kestäneeseen ”metsäsotaan”, jossa metsänhoidollista taistelua on käyty virallisen totuuden, eli tasarakenteisen kasvatuksen, ja Lähteen ajaman jatkuvan kasvatuksen paremmuudesta.

Kun Lähde nuorena tutkijana 1970-luvulla alkoi Lapissa kiinnittää huomiota vaihtoehtoisiin metsän uudistamistapoihin, häneen lyötiin kerettiläisen leima. Kun hän myöhemmin tutkimusryhmänsä tuloksiin perustuen uskalsi esittää, että vanhasta metsänhoidollisesta harsinnasta kehitetty jatkuvan kasvatuksen malli oli sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta ylivoimainen tasarakenteiseen kasvatukseen verrattuna, hän sai koko virallisen metsäorganisaation vihat päälleen.

Ainoan oikean metsänhoidon paradigma – tasarakenteinen kasvatus – murtui, kun Suomeen säädettiin vuonna 2014 uusi metsälaki, jossa sallitaan muitakin metsänkäsittelyn vaihtoehtoja, niiden joukossa jatkuvan kasvatuksen menetelmä. Lähteen toteamus ”metsät kasvavat ilmaiseksi ja aivan itsestään” sai uuden metsälain kautta laillistuksensa.

 

Ultran kirja-arvio:

Uudet kansainväliset tutkimukset osoittavat, että aidoilla metsillä on merkittäviä vaikutuksia niissä vierailevien ihmisten henkiseen, psyykkiseen ja jopa fyysiseen terveyteen. Avohakkuualoilla ja nykykäytännön puupelloilla ei myönteisiä vaikutuksia ole. Aito metsä on todellakin terveyden lähde. Professori Erkki Lähde puhui ja kirjoitti näistä asioista jo 1980-luvulla, mutta ”Virallinen Suomi” vain pilkkasi näitä syvällisiä totuuksia.

Olen metsänomistaja. Nautin suunnattomasti metsässä liikkumisesta, marjojen ja sienten poimimisesta ja jopa vain istumisesta mättäällä ihaillen aidon metsän puita kokien samalla metsän terveysvaikutuksen. Siksi en halua, että metsääni avohakataan ja maapohja möykytetään kulkukelvottomaksi. Avohakatusta ja istutetusta puupellosta häviävät mustikat kymmeniksi vuosiksi ja niiden mukana monet muut metsän eliöt, metsäkanalinnutkin.

Onneksi Erkki Lähde on nyt julkaissut uuden kirjan Suomalainen metsäsota, jossa hän neuvoo yksityiskohtaisesti, miten metsää tulee hoitaa ilman rumia avohakkuita ja kuitenkin saada siitä puupeltokasvatusta paremman taloudellisen tuoton.

Lähde on pitkän työuransa aikana tutkinut ja kehittänyt metsän jatkuvan kasvatuksen menetelmän, jolla metsä säilyy hakkuista huolimatta metsänä eikä muutu avohakkuuraiskioksi. Viime vuonna jatkuva kasvatus lopulta kovan taistelun jälkeen hyväksyttiin lainvoimaiseksi. Kirjassa neuvotaan yksityiskohtaisesti, miten jatkuva kasvatus sopii kaikenlaisiin metsiin ja kaikille kasvupaikoille kaikkiin osiin maata. Itse asiassa malli on globaali ja hyvin toimiva vaikkapa sademetsissä niin, ettei niitä tarvitsisi tuhota avohakkuulla.

Edelleen avohakataan vuosittain kymmeniä tuhansia hehtaareja viimeisiä ilmaiseksi syntyneitä ja luontaisesti kehittyneitä aitoja metsiä. Metsän äitiä, koivua hävitetään muun muassa taimikonhoidon nimissä. Taistelu siten edelleen jatkuu.

Marja- Liisa Hänninen

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Suomalainen metsäsota – Miten jatkuva kasvatus voitti avohakkuun”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varasto loppu

Olethan huomannut Ultran Rajatietopäivän 20.11. Kylämällä!
Katso koko ohjelma täältä!