Lisa Williams
275 s.
Kustantaja Viisas Elämä, 2020
Uudistettu laitos (1. painos Basam Books, 2012)
Ahti J. Karivieri valitsi Sielun ikuisen elämän Vuoden rajatietokirjaksi 2012.
Mitä sielulle tapahtuu kun kuolemme?
Tässä hämmästyttävän syvällisessä kirjassa Suomessakin vieraillut meedio ja selvänäkijä Lisa Williams kertoo, mitä sielulle tapahtuu kuolemassa ja sen jälkeen. Williams tarkastelee sielun matkaa tästä maailmasta tuonpuoleiseen meditaation, selvänäön ja henkilökohtaisten henkioppaidensa avulla sekä oman rajakokemuksensa valossa. Hän kuvailee erilaisten sielujen erilaisia reittejä kuolemanjälkeiseen maailmaan ja paljastaa, millaista elämä rajan toisella puolella on. Kuolema ei ole kaiken loppu vaan siirtymä toiseen maailmaan – paikkaan, jota meillä ei ole mitään syytä pelätä. Kirjan viimeisessä luvussa Lisa käsittelee sielun jälleensyntymää, eli paluuta maan päälle.
Englantilaissyntyinen Lisa Williams on kansainvälisesti tunnettu meedio ja selvänäkijä, jolla on hämmästyttävä kyky viestiä kuolleiden kanssa. Hän kiertää esiintymässä valtaville yleisöille eri puolilla maailmaa ja pitää elämästään ja opetuksistaan blogia. Williamsilla on lisäksi ollut Amerikan televisiossa useita menestysohjelmia, joita on esitetty myös Suomessa. Williams asuu Etelä-Kaliforniassa poikansa ja kahden koiransa kanssa.
Ultra 7-8/2013 Vuoden rajatietokirja valinnasta:
Kirja luo pehmeän laskun hengen matkaan, miltä lähtijästä – tai oikeastaan saapujasta – tuntuu uuteen aidompaan elämään saapuminen.
Lisa Williamsin kuvaus kasvamisestaan ja kehittymisestään henkimaailman ja ns. reaalimaailman välisiä yhteyksiä mahdollistavaksi avainhenkilöksi on todella mukaansa tempaava. Kehittyminen lapsuuden varhaisista vaiheista kuvataan sopivan yhteneväisesti ja kaikki perhepiirissä tapahtuva – joskus ongelmallinen – toiminta on suolana mukana. Syntyminen ja elämänpolun kehittyminen englanninkielisellä alueella kuuluivat niihin kohtalon ohjauksiin, joiden pohjalta kaikki tapahtuminen suuntautui.
Sairastuminen ja sen hoitoon liittyvät matkustamiset olivat varmaan ns. kohtalon ohjausta joka vei tien Yhdysvaltoihin. Lukuisat tilaisuudet ympäri maailmaa ovat tehneet Lisa Williamsin tunnetuksi meediona ja selvännäkijänä, joka on kyennyt välittämillään viesteillä tuomaan kuolleet omaisemme jälleen ”eläviksi”.
Lisa Williams valottaa elämisen todellisuutta kuolemanjälkeisessä maailmassa. Käsillämme oleva teos Sielun ikuinen elämä on tarkoitettu avaamaan solmukohtia matkallamme ja siten edistämään kehitystietämme. Yksilölliset elämänkokemukset vaativat usein erilaisia aputoimintoja. Maallisen elämän päättymisvaiheessa tullaan raja-alueelle, jossa jokaista yksilöä varten on hänelle sopivat opastajat eli henkioppaat. Oppaat voivat osoittaa tien, jota ohjattavan pitäisi kulkea, mutta he eivät voi pakottaa ohjattavaansa kulkemaan tuota tietä. Oppaat mahdollistavat kehityksen, mutta jokaisen ohjattavan on itse tehtävä päätökset.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.