Ultra

Ale!

25,00  sis. alv.

Petteri Saario, Minna Jakosuo, Meeri Koutaniemi

256 s.

Kustantaja Readme.fi, 2021

kovakantinen

Rakkauskirjeitä luonnolle on kahden parantumattoman luontoriippuvaisen, vaellusopas Minna Jakosuon ja luontodokumentaristi Petteri Saarion kirjeenvaihdosta koostuva vuoropuhelu. Kirjan kuvituksesta vastaa Meeri Koutaniemi, jonka puhuttelevia luontokuvia nähdään nyt ensimmäistä kertaa julkisesti.

Kirjoittajat kuvaavat luontoa ja pohtivat siitä riippuvaista ihmisluontoa myötätuntoisesti ja koskettavasti, ihmistä – itseäänkään – säästämättä. Vaikka rakkaan luonnon kärsiessä on vaikeaa olla myönteinen, toivo saa vielä päänsä pinnalle.

Petteri Saario tunnetaan ihmisen ja luonnon suhdetta kuvaavista dokumenttisarjoistaan (Erämaan lumo, Jokiemme helmet, Veden valtakunta, Veden saartamat…) sekä dokumenttielokuvistaan (Aktivisti, Autiomaa, Vedenneito…), jotka ovat keränneet miljoonayleisön sekä Suomessa että ulkomailla. Paitsi dokumenttiohjaajana ja luontoelokuvaajana, Porvoossa asuva Petteri on työskennellyt muun muassa ympäristötoimittajana ja Luonto-Liiton pääsihteerinä. Kaksivuotiaan tytön isoisälle luonto on hyvin henkilökohtainen asia. ”Kun näen tai kuulen, että luontoa tuhotaan, koen sen hyökkäyksenä itseäni vastaan. Jos pojantyttäreni vanhempana kysyy, mitä ukki teit luonnon hyväksi, toivon voivani vastata: kaiken mihin synkkyyteen hukkumatta kykenin.”

Minna Jakosuo, savolaisen maatalon räväkkä tytär ja kolmen lapsen äiti, tuli tunnetuksi Kuukausi yksin erämaassa -blogistaan. Jämsässä asuva Minna on paitsi vaeltanut yksin Lapin koskemattomissa erämaissa, myös vienyt vaelluksilleen satoja muita. Hän onkin Suomen kenties tunnetuin vaellusopas. Minna vastaa myös Isojärven kansallispuiston kahvilan ja opastuspisteen (Heretyn) ylläpidosta sekä majoitus- ja retkeilypalveluiden tarjoamisesta yhdessä puolisonsa kanssa. Luonto on elämän perusta ja sisältö. ”Haluaisin seikkailla läpi elämän yksinkertaisia pieniä polkuja, ihmetellä kiehisten kaaria ja tulta niitä nielemässä, tähtien ilmestymistä pimenevälle taivaalle. Siinä olisi tarpeeksi uskontoa ja elämää minulle.”

Meeri Koutaniemen valokuvat ovat koskettaneet syvästi ihmisiä niin Suomessa kuin maailmallakin. Palkittu valokuvaaja ja journalisti on keskittynyt työssään ihmisoikeuksiin. Meerin matka Kuusamon koskien partaalta Helsingin parrasvaloihin ja maailman syrjäseuduille ja metropoleihin on tuonut kuvalliseen ilmaisuun poikkeuksellista voimaa ja herkkyyttä. Meeri asuu Helsingissä, mutta toinen koti sijaitsee Mallorcalla. Pohjoinen luonto tuntuu vuosi vuodelta yhä tärkeämmältä.

https://www.luontoon.fi/isojarvi

Kuva: Minna ja Vesa Jakosuo Ultran syksyisessä tapahtumassa, 2019, kertomassa Isojärven kansallispuistosta ja tunnoistaan Heretyn kämpän uusina toimijoina. Kuva Ultra-lehti.

 

Ultran kirja-arvio:

Kuhmoisten Kylämällä sijaitsee vuonna 1982 perustettu Isojärven kansallispuisto.

Pari vuotta sitten saimme luonto-oppaiksi sekä Heretyn tunnelmallisen luontokahvion (Kylämän olohuone) pitäjiksi Minna & Vesa Jakosuon. Minna kirjoittaa mm. blogia ”Kuukausi yksin erämaassa” ja häneltä on julkaistu aikaisemmin retkiruokakirja (2017).

Minna kohtasi luontotapahtumassa pohjoisessa samanhenkisen Petteri Saarion.

Tästä kohtaamisesta alkoi kirjan tarina, joka käsittää vuoden aikana kirjoitetut luontokirjeet. Olen kohdannut hiljaisuuden, täydellinen pökäle, luontouskovainen rukoilee,hompsantuusa, yksinäisyys kalvaa, haluaisin tanssia tuulisella kalliolla: Tässä joukko kirjeiden otsikoita.  Sisältöön kannattaa palata ja löytää uusia näkökulmia. Moninaisuutta sekä Isojärven hienoa luontoa vielä korostaa Meeri Koutaniemen taidokkaat luontokuvat.  Puuttuu vain peikko tai menninkäinen kurkistelemasta. Lukiessani välillä nauratti, välillä itketti – siis kosketti. Tämä on varsinainen helmi luontokirjojen runsaassa joukossa.  Kantta vilkaistuaan eräs vastaan tullut mieshenkilö lausahti: – Tämä kirja on naisille.  Luettuani kirjan olen enemmänkin sitä mieltä, että juuri miesten tämä kannattaa lukea.

 

teksti: Arja Kuningas

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Rakkauskirjeitä luonnolle”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Olethan huomannut Ultran Rajatietopäivän 20.11. Kylämällä!
Katso koko ohjelma täältä!