Ultra

27,00  sis. alv.

Saatavuus: 1 varastossa

Atso Haapanen

192 s.
27 e

Perusteellinen kirja pitkään pimennossa pysyneistä puolustusvoimien ufohavainnoista.

Kirja, jota ei yleisen käsityksen mukaan voi olla olemassa. Suomen Puolustusvoimien suorittamat ufotutkimukset ovat tähän asti olleet meillä tuntemattomia asioita.

Viime aikoina valtiollisia ufoarkistojaan ovat paljastaneet ainakin Iso-Britannia, Tanska ja Ranska. Tämä kirja paljastaa myös likaisia yksityiskohtia Suomen Puolustusvoimien ufotutkimuksesta: virallisia ufotutkimusraportteja on hävitetty polttamalla!

Luotettavista lähteistä saadun tiedon perusteella on varmaa, että kansallisarkistoon päätyneitä uforaportteja on ”muokattu” ennen niiden julkistamista. Suuri osa uforaporteista on edelleen puolustusvoimien hallussa.

Varsin mielenkiintoisella tavalla Suomen ilmavoimat on suorittanut testilentoja ja näin maassa olevien katsojien havaintojen avulla lentokoneet on voitu sulkea pois ilmiön aiheuttajina. Aaverakettien, kummituslentokoneiden, lentävien sikareiden ja lentävien lautasten lisäksi kirjassa kerrotaan jopa laskeutumistapauksesta.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Puolustusvoimien ufohavainnot 1933-1979”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Saatavuus: 1 varastossa

Olethan huomannut Ultran Rajatietopäivän 20.11. Kylämällä!
Katso koko ohjelma täältä!