Näkijän päiväkirjasta

Ultran kirja-arvio:

Tapio Kaitaharju, VRn liikennetarkastaja, näkijä, tietäjä, parantaja ja kirjailija (1923–2004), aloitti työpäiväkirjan, joksi hän kutsui henkisen työnsä muistiinmerkintöjä, vuodelta 1977 ja jatkoi niitä lähes elämänsä loppuun asti. Ehdin jo olla huolestunut niiden julkisuuteen tulon viipymisestä, sillä olin tietoinen niiden olleen lähes valmiina. Minulla oli upea tilaisuus olla Tapion ystävä yli 20 vuoden ajan. Hän oli erityisen kiinnostunut metsistä. Hän oli jopa suunnitellut opiskelevansa metsäalaa, mutta sodat estivät ne suunnitelmat.

Onneksi Tapion poika Juha julkaisi ne kirjana yhteistyössä Timo Tahvanaisen (Shadow Books, 2022) kanssa. He tekivät tärkeän työn. Lukemalla tämän uuden lähes 400-sivuisen kirjajärkäleen ymmärtää paljon henkisen työn moninaisuudesta ja vaikeuksista. Kaiken sen ymmärtäminen saattaa tuottaa lukijalle vaikeuksia.

Tapio tutkii kirjassa koko ajan elämän ilmiöitä oikean ja väärän tai hyvän ja pahan vastakkainasettelussa. Hänen mukaansa näiden kahden voiman taistelu on välttämätöntä, jotta syntyisi jotain uutta. Molemmat voimat pitäisi hallita, mutta käyttää saisi vain sitä, mikä on oikein. Kaiken ilmentymisellä on myös oma aikansa.

Hän kutsui käsikirjoitusta osuvasti Maailmanparantajan käsikirjaksi. Kirjan henkisten ilmiöiden tutkimisessa Tapiolla oli tärkeänä yhteistyökumppanina toinen näkijä ja parantaja, Marja, joka hienolla tavalla täydensi työtä edustamallaan feminiinisellä energialla. Monesti he olivat yhteydessä puhelimitse lähes päivittäin. Tapion vaimo Aili oli erittäin tärkeä tukija, auttaja ja myös tarpeellinen kriitikko henkisessäkin työssä. Myös hänen ja Marjan kanssa olen saanut olla ystävänä vuosikymmenien ajan. Heidän kanssaan minulla ja muutamalla ystävälläni oli suurenmoinen tilaisuus tehdä uusia ulottuvuuksia avaavia luontoretkiä. Niistä olen koostamassa myös kirjaa kunnianosoituksena Tapiolle, sillä hänen syntymästään tulee pian 100 vuotta täyteen.

Tapio kutsui eräiden muiden henkisen tien kulkijoiden tapaan elämän aineetonta energiaa eetteriksi. Sitä voisi kutsua myös elämän energiaksi tai voimaksi. Harmillista, että luonnontieteemme ei tunnista elämää eikä osaa sitä mitata, ei edes arvioida. Kun vain aineellisesta elämän ilmentymisestä jotain tiedetään, seurauksena on Tapion mukaan elämän voimien tuhoutuminen.

Aineetonta elämää pitäisi ehdottomasti suojella ja viljellä, muuten kohtaamme suunnattomia vaikeuksia, joista ilmentymiä ovat esimerkiksi eliökato, luonnon monimuotoisuuden romahtaminen ja ilmastonmuutos. Usein Tapio kommentoi suureksi surukseen metsäluonnon tuhoamista avohakkuilla. Esimerkiksi puiden, lintujen ja mustikoiden häviämisen ohella tuhotaan avohakkuulla luonnonhenkien kodit. Niinpä hän joutui usein auttamaan heitä löytämään uuden kodin.

Tapio kirjoittaa useissa kohdissa siitä, miten ihminen ja luonto kytkeytyvät yhteen. Jos ihmiset tuhoavat luonnon, he jäävät ilman siltä saatavia elämän voimia. Ihmiset saattavat toimia vielä jonkin aikaa, mutta heistä kehittyy ihmisrobotteja. Ne saattavat elää iäkkäiksi, mutta vanhenevat nopeasti.

Tapio perehtyi myös merien elementteihin. Välimeren äärellä hän kohtasi merenhengen, joka opasti Tapiota: ”Kun yhdyt mereen, tarvitset meren henkiä. Kun yhdyt maahan, tarvitset maan henkiä. Kun yhdyt ilmaan, tarvitset ilman henkiä. Saat tietää kaiken meristä. Kerro sitten, minkä katsot hyväksi.”

Toistuvasti Tapio joutui Marjan kanssa toteamaan, miten ihmiskunta tuhoaa omaa ja muun elonkunnan kotia, Maaäitiä, josta ja jossa elämme. He tekivät henkisellä tasolla paljon työtä torjuakseen ihmiskunnan tuhojen seurauksia, niitä, joita heidän oli lupa työstää. Siitä suuriarvoisesta työstä kirjassa kerrotaan paljon. Missä olisimmekaan ilman sitä työtä!

Kotihaltijoiden lisäksi Ailin ja Tapion kodissa asusti Vikkelä-niminen kotitonttu. Hän antoi usein vinkkejä, mitä pitäisi tutkia. Kuten luonnonhenget yleensä Vikkelä käytti paljon hauskaa huumoria. Luonnonhengiltä tuli usein myös vakavia viestejä. Inarinjärven saaressa peikko kertoi, että vaara lähenee ihmiskuntaa ja luontoa kaikilta tasoilta, vaara elämän mahdollisuuksien loppumisesta. Eräs toinen luonnonhenki totesi murheellisena, että kuolema tulee. Hetken kuluttua hän lisäsi: ”Ja uusi elämä.” Ihmiskunta itse on aiheuttanut ongelmat.

Kirjassa varoitetaan usein ydinenergian tuhoavista voimista. Kokeet ja käyttö ovat tavattoman tuhoavia, mutta rauhanomaisessakin käytössä erittyy koko ajan elämää tuhoavia energioita. Valitettavasti vain pieni osa ihmisistä tajuaa, mistä on kysymys ydinenergia käytössä ja sen seurauksissa. Ydinenergian laajojen tuhovoimien vuoksi Kosmos on pannut maapallon tarkkailun alaiseksi ja eristänyt sen muusta avaruudesta.

Kirjan viimeisellä sivulla Tapio kertoo kohtaamisestaan eräiden hyvin vanhojen luonnonvoimien kanssa, jotka ovat jo Maaäidin Maan olemukseen laskeutumisen ajoilta. Eräs heistä oli sanonut, että Maa alkaa halkeilla kaikkialla. Maapallon pelastaminen ihmiskunnan itsensä aiheuttavalta tuholta vaatisi päättäjien ja kansalaisten tiedon ja ymmärryksen valtavaa kasvua. Pitäisi oppia ymmärtämään, että elämme aineettomista elämän energioista. Ne ovat meidän tärkein osa kotiamme.

Erkki Lähde