Nadia – onnetar

Andrei Pajanne

235 s.
Kustantaja Imogen Books 2015

Nadia, onnetar on ihmistä luotaava romaani takertumisesta ja luopumisesta.

Andrei Pajanne, jonka teos Autuaiden saari nousi sanomalehtien kriitikkojen rankkauksessa vuoden 2013 vaikuttavimpien lukuelämysten joukkoon, on kirjoittanut uuden yllätysromaanin. Edeltäjänsä tavoin Nadia, onnetar ylittää kirjallisuuden lajien, tieteiden ja uskontojen rajat. Sekä aikuisille että nuorille kirjoitetussa romaanissa kohtaavat mystiikka, henkinen kasvu, arkitodellisuus ja tieteisfantasia.

”Kertomus Nadian kipeistä menetyksistä ja tiestä kohti valaistusta oli sukellus syvyyteen, joka paljasti salaisuutensa vasta viimeisillä sivuilla. Lasinpuhalluksesta käynnistyneet tapahtumat etenivät nuoren naisen luovuuden ja pakkomielteiden voimalla. Tarina kohosi reaalimaailmasta maailmankaikkeuksien ääriin – sillaksi ihmisyydestä jumaluuteen, näköalaksi kuoleman tuolle puolen. Toivon kirjan koskettavan lukijoita, jotka kamppailevat takertumisen ja luopumisen kanssa”, Pajanne sanoo.

Katso tekijän ja kirjan esittelyflyeri

Ultran kirja-arvio:

Takakansi tietää kertoa, että tässä kirjassa kohtaavat mystiikka, henkinen kasvu, arkitodellisuus ja tieteisfantasia. Kertomus kaivautuu takertumisen ja luopumisen sekä ihmisyyden ja jumaluuden välisiin ristiriitoihin. – Minulla ei oikeastaan ollut ennakko-odotuksia kirjan suhteen. Olin lähinnä utelias.

Luettuani kirjan, mieleeni tulvi monta ajatusta ja tuntemusta. Kirjalla oli sanoma, minullekin. Silti se jätti myös avoimia kysymyksiä.
Ymmärsin, mutta en siltikään aina heti ymmärtänyt. Jouduin toisinaan miettimään, millä tietoisuuden tasolla, minkälaisessa selvänäön tai selvätietoisuuden tilassa tai missä fyysisessä paikassa Nadia kussakin kuvatussa kirjan kohdassa oli. Mihin päättyi ajatus ja mistä alkoi todellisuus? Ja mikä sitten oli todellisuutta? Tai mihin päättyi Nadian elämä – vai päättyikö se? Tarinan seuraaminen ja kokonaisuuden ymmärtäminen vaati syventymistä lukemaan myös rivien väleistä.

Naya – Daya? Sanat nousevat alati esiin kirjassa. Vasta lähempänä kirjan puoliväliä ne saavat täydellisen selityksen. Sitä ennen alitajuntani oli kuitenkin jo mieltänyt ne vastaamaan Yiniä ja Yangia.
Epäonni on Naya, onni Daya. Naya luo olemattomuutta ja Daya olemassaoloa. Tietoisuus ja tunteet ilmenevät aina ja kaikkialla. Olemattomuus ja olemassaolo sisältävät sekä tyhjyyden että täyteyden, joten mikään ei jää niiden ulkopuolelle. Maailmojenpyörä, Naya-Daya. Ykseys ja maailmojensielu. Kaksi pisaraa, jotka kiertävät toisiaan ikuisessa sopusoinnussa. Molemmat kokevat ja tuntevat toistensa aiheuttaman vastavoiman ja epätasapainon. Tasapainon ne kokevat sulautuessaan yhdeksi.

Nadian mielestä ulkopuolella oli maailma, jonka hän uskoi luoneensa ja josta hän oli vastuussa. Hän näki, että ajatukset, joihin me keskitymme ja joille annamme energiaa, luovat todellisuuttamme. Nadia näki myös, että jokainen Luojan luoma on osa samaa ykseyttä ja tietoisuutta.
Olemme kaikki yhteydessä samaan Lähteeseen tai jumaluuteen. Jumala kokee itsensä kauttamme, jokaisen elämänmuodon kautta, joten jokainen meistä on pohjimmiltaan Jumala. On kunnioitettava ja rakastettava jokaista elävää olentoa kuin itseämme. Nadia ymmärsi olevansa jumalatar.

Syvällä alitajunnassa elävät virtaukset ohjailevat maailman tapahtumia omalla salatulla tavallaan, kohtalon ja sattuman kautta. Nadian kyky liikkua syvyytensä eri kerroksissa avasi hänelle kyvyn nähdä maailman tapahtumia, omia ajatuksiaan. Mutta se ei tehnyt hänestä syyllistä kärsimykseen eikä kuolemaan. Nadia näki, että epäonni on sattumaa ja onni hänen tarkoituksellisia tekojaan. Tasapaino oli syy siihen, miksi jotain oli ja jotain ei ollut.

Minusta tuntui, että Nadian ihmiselämä oli suurelta osin pelkkää menetystä. Aina, kun onni kolkutti ja toi tullessaan jotain ihanaa, saapui pian suuri suru ja menetys. Yksi toisensa perään. Se ahdisti minua. Eikö Nadia koskaan saisi nauttia onnestaan? Huolimatta siitä, että Nadian valo oli läsnä vielä hänen fyysisen kuolemansakin jälkeen, minä jäin janoamaan vielä lisää iloa ja valoa.

Kirjan viesti on, että kuolemassa sielu palaa ykseyteen. Vaikka valaistunut näkee elämän ykseyden kautta, se ei voi välttyä epäonnen aiheuttamilta tunteilta. Sekä epäonnen että onnen tuottamat tunteet on koettava ja hyväksyttävä. Niistä on päästettävä irti, koska luopuminen on ainoa tie tasapainoon.
Nadia ei ollut erillinen olento vaan kaiken läpäisevä tietoisuus. Jokainen elämys, suloinen tai kivulias, oli koettava kokonaan tai ei lainkaan. Oli otettava riski ja antauduttava kivulle.

Jokainen ihminen kohtaa sekä onnea että epäonnea. Joskus niitä on vaikea erottaa toisistaan. Se mikä aluksi tuntuu epäonnelta, voi osoittautua myöhemmin onneksi. Ja päinvastoin. Jos ajattelet vain omaa onneasi ja epäonneasi, tulet lopulta onnettomaksi.
On myös osattava tarttua hetkiin, nauttia siitä mitä on tässä ja nyt. Kun tartumme hetkiin, elämme koko ajan ikuisuudessa. Valosi on aina läsnä kaikessa, mitä teet.

Kirsi Lohtaja