Johanna Paungger ja Thomas Poppe

Yläkuu kustannus 32. painos 2022 (alkuperäinen 2008)
220 sivua + taulukot

Itävallan Tirolin Alpeilla kasvanut Johanna Paungger oppi lapsena isovanhemmiltaan miten Kuunkierron rytmit vaikuttavat kaikessa elollisessa. Johanna kertoo tarkasti millä kuunvaiheella ja missä eläinradan merkissä (kuun korkeus) ollessaan mitäkin kehon osaa pitää hoitaa parhaan tuloksen saamiseksi, milloin on hyvä mennä hammaslääkäriin tai leikkaukseen. Kirjassa on eri kasvien kylvö- ja istutusajat, kitkemispäivät, tuholaisten luonnonmukainen torjunta, hedelmäpuiden kevätleikkaus, yrttien keruu ja valmistus, metsän istutus, taimikon hoito, vesakon raivaus, puiden kaato eri tarkoituksiin, hiusten leikkuu, kodin ja arjen työt, ja valtavasti lisää. Todella kattava tietopaketti Kuun vaikutuksista perimätiedon mukaan!

Ultran kirja-arvio:

Olisiko käytännönläheinen kuutietous tulossa takaisin koska myös Anne Pöyhösen Yläkuu ja alakuu –kirja ilmestyi pari vuotta sitten (2008). Tai voisiko kysyä, yrittääkö kansanomainen kuuperinne takaisinpaluuta kunnes se torjutaan sivistyneistön tieteen panssariohjuksilla?

Paungger ja Poppe ovat tärkeällä asialla. Kuun vaikutukset luonnon ilmiöihin koskettavat meitä kaikkia ja se voisi kuulua jokamiehen ja –naisen tietouteen ikään kuin työkalupakin osana toimia kuunvaiheiden edustaman luonnollisen elämänenergian kierron mukaan. Kirjoittajat ovat koonneet tietonsa ihmisiltä, vanhemmilta sukupolvilta Tirolista, siis Itävallan alppiseuduilta ja Etelä-Saksasta ja Sveitsistä. Kuuperinne on tosin melkoisen yhdenmukaista ja samoja peukalosääntöjä löytyy myös suomalaisesta perinteestä kuten Kustaa Vilkunansa lukeneet tietävät. Ja tämä perinne on vanhaa, se ei alkanut talonpoikaiskulttuurista 1800-luvulta vaan palautuu vuosisatoja varhaisempiin aikoihin.

Kirjoittajat edustavat maanläheistä ja kokemusperäistä lähestymistapaa. Kuunvaiheiden toimivuutta voi itse kukin koetella. Koepalaksi riittää vaikka oma puutarha, oma kroppa, metsäpalsta tai kaadetut tukkipuut, joista on määrä kopistella kasaan kesämökki. Perussääntöjä kuunvaiheiden tarkastelussa on jako kahteen: taivaalla on kasvava ja vähenevä kuu ja molemmat kuunkierron päävaiheet altistavat luonnon voimien käyttäytyvän tietyllä tavalla. Kasvavissa vaiheissa vahvistuu se, mikä on alussa, vähenevissä vaiheissa voi taas poistaa, siivota, karsia, hävittää. Tällä periaatteella on kauaskantoiset seuraukset vaikkapa puutarhan viljelyssä. Uusikuu antaa mahdollisuuden aloittaa jotakin alusta.

Ja oma keho tarjoaa kokeilun mahdollisuuksia. Kirjoittajat pitäytyvät vanhassa opissa siitä, että Kuun sijainti tietyssä eläinradan merkissä herkistää merkin edustaman ruumiin alueen tai elimen niin, että kirurgiset operaatiot sillä alueella ovat vaarallisia. Lääkekasvien keräämisessä on omat sääntönsä ja samoin lääkkeiden nauttimisessa.

Ehdottomasti hyvää ja kestävää Paunggerin ja Poppen kirjassa on se tuki, minkä he antavat puhtaammalle ja luonnonmukaisemmalle elämäntyylille kuunkierron mukaan. Tehoviljely, ruumiin vaivojen hoito kovilla lääkkeillä tai puutarhan kasvien kiihdytys lannoitteilla on osa meidän modernia syöpäämme, joka leviää holtittomasti kaikkialle, minne ”edistys” saapuu. Toimiminen luontoa vastaan ja luonnon voittamiseksi kun on länsimaisen kulttuurin perussanoma. Kuunvaiheiden mukaan eläminen on osa tervettä pyrkimystä vahvistaa ihmisen juuria luonnon maailmassa, jonne – yllättäen joidenkin mielestä – ulottuvat myös läheisen tähtitaivaan ilmiöt.

Käytännön elämällä kuunvaiheiden mukaan on tietysti rajoitteensa. Asiat tehdään virallisen aikataulun mukaan, lääkärit leikkelevät potilaita oman työjärjestyksensä ja virka-aikansa mukaan; puut kaadetaan tilaustarpeen mukaan; siivotakin pitää epäsopivina päivinä jos vaimo patistaa. Kaikkea ei voi sovittaa kuunvaiheiden mukaan, mutta se ei ole tarkoituskaan. Mutta niin kuin kirjoittajat toteavat, kun tekee asiat luonnon oman virtauksen mukaan, ne onnistuvat, se tuntuu hyvältä. Eikö se ole suurenmoinen saavutus?

Voin kuvitella miten kirja vaikuttaa. Osa ihmisistä voi tuntea innoitusta kirjan sanoman ja ohjeiden seuraamiseen. Kirjan lopussa on sitä varten vielä vanhanaikainen kuukalenteri eläinradan merkkeineen vuosille 2007-2014. Osa vetäytyy välittömästi tieteellisen panssarinsa suojaan ja ryhtyy vaatimaan kaksoissokkokokeita tomaattien kasvuvauhdilla erilaisina istutuspäivinä ja ylipäätään siitä miten se Kuu muka vaikuttaa, vuorovedet on ainoa asia, johon sen fysikaalinen, mitattava vaikutus yltää. Olipa jossain lehdessä artikkeli siitä, että Saksassa oli tutkittu eri päivinä ja kuunvaiheina kaadettujen puuaineksen syiden fysiologisia muutoksia – yllätys yllätys – eroja ei löytynyt. Mutta kysyä voi, paljastavatko tieteen menetelmät kaikki tekijät luonnosta vai jääkö sen ulkopuolelle vaikutusyhteyksiä, jotka myöhemmin löydetään?

Ja kirjassa on yksi yllätys. Siinä puhutaan Kuusta, kuunvaiheista, eläinradan merkeistä jne., mutta siinä ei käytetä kertaakaan sanaa ”astrologia”. Se on varmasti kirjoittajien tietoinen päätös – pidetäänpä hevoset ja lehmät omissa karsinoissaan.

Raimo Nikula