Kansanuskon yöpuolta – Hiidet, manalaiset ja muut demonit

Pasi Klemettinen

320 s. kovakantinen

Kustantaja SKS, 2022

Millaisia olentoja ovat karu ja kiira? Onko Suomessa ollut jättiläisiä ja lohikäärmeitä? Kuinka horkasta pääsee eroon?

Kansanuskon yöpuoli nostaa päivänvaloon suomalaisen perinteen ja kansanuskon pimentoon jääneet olennot, joita pidettiin pahoina, inhottavina tai kammottavina. Synkkään joukkoon lukeutuu niin demoneita ja hirviöitä kuin eläimiä ja vainajia. Tavallisesti niitä tuli karttaa kuin ruttoa, mutta joskus pahalaisten apuun myös turvauduttiin.

Perinteentutkija Pasi Klemettinen on selvittänyt kirjassaan, miten ja mistä hiidet, manalaiset ja muut myyttiset olennot ovat tulleet pohjoisen havumetsän kansan riesaksi. Teos sisältää runsaasti vanhoja taikoja, loitsuja ja myyttejä Suomenlahden ulkosaaristosta Pohjoiselle jäämerelle.

Ultran kirja-arvio:

Kansanuskon yöpuoli -kirjassa Pasi Klemettinen esittelee kauhua, inhoa, murhetta ja jopa surmaa tuovia olentoja kuvituksen kera. Aivan ihanan
kauheaa luettavaa näin pimeneviin talvi-iltoihin. Muun muassa Louhi, Hiiteläiset ja Rahkoi olivat olentoja, joita muinoin pidettiin pelottavina
olentoina. Louhi on pohjolan portto emäntä (portolla on tarkoitettu pahamaineista naista, ei prostituoitua), Hiiteläiset hevosilla kulkevia vainajaolentoja ja
Rahkoi puolestaan muutti kuun vähitellen mustaksi. Entäpä Herra Huu? M. A. Numminen kuvaa Herra Huuta lastenlaulussa näin: ”Luulee et on kummitus, lasten suuri kauhistus, vaik on pelkkä turmelus”. Huu on Klemettisen kirjan mukaan taas olento, joka näyttäytyy enteenä ennen kuolemaa. Huupuremalla
Huu merkitsi hänet, jonka sukulainen tulee kuolemaan (tai on juuri kuollut). Esimerkiksi Parkanossa viljeltiin sananlaskua:
”Kualee omaisia, ku huu puree.” Entisajan elämä on ollut mielikuvituksellista verrattuna nykyiseen, jos miettii vaikka näiden kauheuksien ja kummajaisien määrää, mihin on aiemmin uskottu. Olisi se jännä hiippailla pimenevässä illassa ja törmätä vaikka Manhoihin. Paljon olemme menettäneet ”sivistyksen” mukana. Kirjan olennot ovat varsin moninaisia, on eläimiä, hirviöitä ja taruolentoja. Osa myyttisiä, tuonpuoleisen maailman kummajaisia, joita ei voi aistein havaita. Osa kummajaisista taas saa alkunsa ihmisen ja olennon välisestä kohtaamisesta. Kuinka totta tapaukset ovat, jää jokaisen itsensä päätettäväksi. Kirja on kovakantinen ja siinä on jonkin verran vanhanaikaista, mustavalkoista kuvitusta. Sivuja on 320 viitteineen. Lähteenä Klemettinen on käyttänyt pitkälti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoja. Kirja on mielenkiintoista luettavaa kaikille ”hirviöistä” ja kansanperinteestä kiinnostuneille.
Sari Autere