Tapani Koivula
Kustannushd, 2014
304 s.
KUSTANTAJAN ESITTELY:
Esoteerinen romaani Tapani Koivulalta!
Ilmestyi Hengen ja Tiedon messuilla lokakuussa 2014
Kampin kahvilapöytään istuutuu punatukkainen nainen, joka väittää olevansa enkeli. Hän antaa tehtäviä, joiden tarkoitus on edistää henkistä kehitystä – ja pelastaa planeetta. Koivulan henkinen romaani johdattaa elämän perusasioihin, universumin salaisiin mysteerioihin ja onnellisen elämän avaimiin mukaansa tempaavan juonen siivittämänä.
Kirja-arvio:
Enkeleitä, onko heitä?
Voiko tarinan kerrontaa, rajatietoa ja henkisen kasvun sanomaa yhdistää romaanimuotoiseksi kirjalliseksi tuotteeksi. James Redfield teki sen aikanaan menestyksekkäästi ”Yhdeksän oivalluksen tie” -teoksellaan ja sen jatko-osilla. Pienpainatteina on ilmestynyt monia muitakin tarinoita eri kirjoittajilta, joissa henkisen kasvun idea on pääosassa, mutta ne eivät ole saaneet sen laajempaa menestystä. Tapani Koivula on liittynyt tähän tarinan kertojien joukkoon pyrkien yhdistämään kuvitteellista kerrontaa ja faktatietoa. Aiemmin Koivula on kirjoittanut erään legendaarisimman ufokirjan ”Ufojen kosminen viesti” sekä muita teoksia kuten ”Viestejä”, ”Sininen huivi” ja ”Kosminen Kosketus”. Unohtamatta myöskään Uforaportteja. Uusin teos on nimeltään ”Kampin enkeli”.
Kampin enkeli eli punatukkainen tyttö Helsingin Kampin kauppakeskuksen kahvilassa tutustuu kirjan päähenkilöön, herättäen hänessä ja lukijassa kysymyksen siitä, onko kyseessä todellakin enkeli. Näiden kohtaamisten kautta avautuu kirjan aikana vuoropuhelu, jossa käsitellään rajatiedon ja henkisen kasvamisen haasteita etenkin yksilön näkökulmalta. Tarina poukkoilee välillä niin kauas sivuraiteille, että lukijan on valittava kokeeko hän sen lukukokemusta rikastuttavana vai häiritsevänä tekijänä.
Osa kirjassa esiintyvien ihmisten nimistä on keksittyjä, osa on todellisia. Päähenkilö jää alussa esittelemättä ja lukija luuleekin sen olevan kirjailija itse. Kuitenkin hän huomaa, että päähenkilöä puhutellaan nimellä Harri. Tämä vaikuttaa hämmentävältä, etenkin kun tarinassa vilahtelee todellisia nimiä Paavo Lipposesta Tapani Kuninkaaseen. Se asettaa myös kysymyksen siitä, ovatko kirjan tapahtumat todellisia ja koettuja vai mielikuvitusta? Kenties se on teoksen tarkoituskin: sekoittaa faktaa ja fiktiota.
Koska tapahtumapaikkana on pääosin Helsinki, se tuo mukavan maanläheistä ympäristöä tarinalle, jonka ulottuvuuden risteilevät rajatiedon moniulotteisella kentällä.
Timo T.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.