Ultra

32,00  sis. alv.

Varasto loppu

Gary R. Renard

280 s.

Kustantaja Kustannus Oy Taivaankaari, 2018


KUSTANTAJAN ESITTELY:

Miten Buddhasta tuli Buddha ja Jeesuksesta Jeesus? Garyn mestariopettajat Arten ja Pursah kertovat meille hänen aiemmista kirjoista tutulla tyylillään näiden kahden mahtavan matkakumppanin tarinat heidän ensimmäisestä merkittävästä yhteisestä elämästään aina viimeiseen saakka. Kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta sen suhteen, mikä lopullinen päämääräämme on ja mitä valaistumisella oikeastaan tarkoitetaan, ja valottaa jälleen hämmästyttävän suorasukaisen yksinkertaisesti Ihmeiden oppikurssin toisinaan vaikeaselkoisia ajatuksia. Lue ja hämmästy!

 

Ultran kirja-arvio:

Kirjan syntyvaiheet ovat samat kuin Renardin kolmessa aikaisemmassa kirjassa. Jeesuksen kaksi opetuslasta, Tuomas ja Taddeus, aineellistuivat hänen olohuoneeseensa tätä kirjaa varten kymmenen kertaa, ja näistä keskusteluista kirjan sisältö pääosin koostuu. He esiintyvät sen nimisinä, joina he olivat eläneet viimeisen elämänsä ennen valaistumistaan.

Useimmilla ihmisillä on kokemuksia tuhansista elämistä, ja kirjan mukaan Jeesus ja Buddha olivat eläneet noin neljäkymmentä kertaa samaan aikaan. He olivat eläneet muun muassa shintolaisuuden, taolaisuuden, hindulaisuuden ja  buddhalaisuuden vaikutusalueilla. Näistä opeista kerrotaan, mitä yhtäläisyyksiä ja poikkeavuuksia niissä on verrattuna Ihmeiden oppikurssin (IOK) ajattelutapaan. Tällä on oma mielenkiintonsa, mutta se ei varsinaisesti edistä lukijaa etenemään omalla polullaan.

Suurin osa kirjasta kuitenkin keskittyy toistamaan IOK:n oppeja. Veljemme Jeesuksen sanelema IOK on itsessään jatkuvaa samojen asioiden toistamista eri näkökulmista käsin. Tämä onkin välttämätöntä, sillä ei ole mitenkään helppoa muuttaa sitä ajattelutapaa, mihin on tottunut tuhansien elämien aikana. Toiston ansiosta IOK:n ajattelutapa löytää tiensä alitajuisen mielen niihin sopukoihin, jossa parannusta tarvitaan. Kirja antaa paljon uusia oivalluksia, jotka auttavat lukijaa yhä paremmin muuttamaan mieltään tästä maailmasta.

Jo paljon ennen IOK:n julkaisuvuotta 1976 on ollut oppeja, jotka ovat julistaneet, että tämä kokemamme maailma ja koko maailmankaikkeus on mielen uneksimaa harhaa. Mielessä on  kaksi vastakkaista ajattelutapaa. Meille perin juurin tutuksi tullutta ajattelutapaa kutsutaan egoksi, johon kuuluvat muun muassa syntyminen, kuolema, jälleensyntyminen, karma, synti, syyllisyys, arvosteleminen, tuomitseminen, pelon eri muodot, kehot, erillisyys ja jatkuva muutos. Toista kutsutaan Pyhän Hengen ajattelutavaksi, johon kuuluvat muun muassa ikuinen rakkaus, rauha, ilo, onni, varmuus, luottamus, viattomuus, ykseys ja muuttumattomuus. Ego on saanut meidät uskomaan, että olisimme eronneet Luojastamme, mutta se on pelkkä uskomus.

Kirjassa kerrotaan moneen kertaan keinot, joiden avulla me pystymme vähitellen lempeästi heräämään ja kokemaan jälleen täydellisen ykseyden Luojamme kanssa. Tämä keino on IOK:n mukainen anteeksianto, joka tarkoittaa, että pidättäydymme arvostelemasta ja tuomitsemasta veljemme ärsyttäviä ominaisuuksia ja ettei hänen todellisuutensa ole keho, vaan Jumalan luoma ikuisesti viaton ja puhdas henki ja mieli. Sama anteeksianto koskee kaikkia maailman tapahtumia olivatpa ne kuinka julmia tahansa, koska ne ovat vain osa sitä unta, mitä mielemme katselee.

Jokainen anteeksianto on pyhä hetki, jolloin alitajuntaan kasautunut syyllisyyden taakka keventyy. Anteeksiannon päivittäinen harjoittaminen on ainoa keino, jonka avulla pääsemme vähitellen eroon egon ajattelutavasta, jolloin mielemme eheytyy ja sen myötä valaistumme. Sen jälkeen mielemme ei enää tarvitse kokea jälleensyntymää, ja tajuamme, että kokemamme elämät maan päällä ja  henkimaailmassa ovat olleet pelkkää unta.

Anteeksiannon harjoittamisen tulee tapahtua kokemiemme elämien aikana. Vaikka keho ei olekaan todellinen, se ei merkitse sitä, ettei kannattaisi tehdä kaikkea sellaista, mikä edistää terveyttä. Pitkä ikä suo enemmän aikaa anteeksiannon harjoittamiseen. Siksi he antavat muutamia hyvinvointia edistäviä vinkkejä, mutta korostavat samalla, että kaikki sairaus ja kipu tulee mielestä niin kuin kaikki paraneminenkin.  Keho on mielen heijastama jatke. Koska Jeesuksen mielessä ei enää ollut syyllisyyttä, hän ei kokenut mitään kipua, kun hänet ristiinnaulittiin.

Anteeksianto toimii parhaiten Pyhän Hengen ohjauksessa. Näiden näennäisten elämien ainoa todellinen tarkoitus on, että päätämme lopullisesti luopua egon ajattelutavasta ja valitsemme Pyhän Hengen ohjauksen.Ykseys tarkoittaa sitä, että on vain yksi mieli, yksi identiteetti ja yksi tahto. Siksi Pyhä Henki on aina meidän mielessämme odottamassa halukkuuttamme Hänen ohjaukseen.

Kirja kertoo askeleista, jotka auttavat kuuntelemaan Pyhää henkeä ja Hänen ohjaustaan, antaa opastusta anteeksiannossa kehittymiseen ja miten kannattaisi toimi, kun asiat hermostuttavat ja huolestuttavat. Joka päivä olisi hyödyllistä hiljeltyä ajattelemaan Pyhää Henkeä, puhua Hänelle ja lukea pätkä IOK:ta tai Renardin kirjoja.

Renardin ensimmäinen kirja ”Maailmankaikkeus katoaa”, josta on nyt ilmestynyt kauan odotettu uusintapainos, auttoi minua ratkaisevalla tavalla pääsemään sisään IOK:n ajatusmaailmaan, mutta uskon, että tämäkin kirja toimii samanlaisena tajunnan avaajana. Anteeksiannon harjoittamisen oppii ajan myötä ilman Ihmeiden oppikurssiakin, mutta on oikeutetusti sanottu, että IOK säästää aikaa ja jopa sadoilta inkarnoitumisilta.

Vesa Vuorinen

 

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Jeesuksen ja Buddhan yhteiset elämät”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varasto loppu

Olethan huomannut Ultran Rajatietopäivän 20.11. Kylämällä!
Katso koko ohjelma täältä!