Ultra

29,00  sis. alv.

Uusi painos!

 

Bernadette von Dreien

279 s.
Kustantaja Valkea Pilvi (1. painos 2019)

Kirja tytöstä, jolla on häkellyttäviä henkisiä kykyjä.
Kirja on ensimmäinen osa kolmen kirjan trilogiasta.
Kansainvälinen sensaatio, jota on myyty jo satojatuhansia ympäri maailmaa.

hristina on 16-vuotias sveitsiläinen, Toggenburgin alueelta kotoisin oleva tyttö. Hänellä on ollut syntymästään saakka voimakkaasti laajentunut tietoisuus ja hän kuuluu nuorten, evolutionääristen ajattelijoiden uuteen sukupolveen, jolle ihmisenä oleminen on kvanttifysiikan, neuropsykologian ja henkisyyden monitahoinen yhdistelmä. Christina on aina ymmärtänyt nykymaailman tapahtumat hämmästyttävällä tavalla ja nähnyt niiden lävitse. Hän häkellyttää korkealla etiikallaan, viisaudellaan ja sisäisellä rauhallaan, joista voi saada aavistuksen ihmiselon uudesta ulottuvuudesta.

”Kaikki valot ovat jo täällä. Tarvitaan vain joku, joka laittaa ne katkaisijasta päälle.”

Christina suhtautuu täysin luonnollisesti lukuisiin paranormaaleihin kykyihin, kuten moniulotteiseen havainnointiin, aurojen näkemiseen, selvänäköisyyteen, telepatiaan, psykokinesiaan, kontakteihin tuonpuoleisen kanssa, kommunikaatioon eläinten ja kasvien kanssa , eivätkä ne mitenkään rasita häntä. Lisäksi hän on ollut syntymästään saakka tietoisessa yhteydessä korkeampiulotteisiin sfääreihin ja valon sivilisaatioihin.

Christina inkarnoitui yhdessä kaksossisarensa Elenan kanssa maan päälle ihmisen evoluution uuden tason sanansaattajaksi levittämään valoa ja rauhaa. Tämä ensimmäinen kirja kertoo Christinan tarinan hänen äitinsä Bernadetten näkökulmasta. Christinan epätavallisesta syntymästä, lapsuudesta ja nuoruudesta aina hänen 16. ikävuoteensa saakka. Näiden vuosien aikana Christina totuttelee kolmiulotteisuuteen, sekä siihen, että häntä ohjataan ja koetellaan elämäntehtäväänsä varten. Christina tiivistää tämän tehtävän kolmeen ydinkäsitteeseen vapaus, totuus ja rakkaus.

Kirjoittaja Bearnadette von Dreien on sveitsiläinen luonnonparantaja ja entinen huipputason urheilija.
Hän saavutti (nimellä Bernadette Meier) vuodesta 1997 alkaen useita mitaleja pitkänmatkan juoksukisoissa muun muassa Sveitsin mestaruuden ja osallistui euroopan- ja maailmanmestaruuskisoihin sijoittuen usein kymmenen parhaan joukkoon. Bernadette ei koskaan kuvitellut kirjoittavansa kirjaa, mutta vuonna 2001 perheeseen syntyneet kaksoset mullistivat hänen maailmansa ja hän ymmärsi, että hänen on kirjoitettava näistä lapsista. Kertoa näistä ihmeellisistä korkeampiuloitteisista ilmiöistä ja värähtelyistä jotka kaksosten myötä tuli perheen elämään. Christina – Valoksi syntyneet kaksoset on ensimmäinen osa sarjasta josta tällä hetkellä on julkaistu kolme osaa.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Christina – Osa 1: Valoksi syntyneet kaksoset”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Olethan huomannut Ultran Rajatietopäivän 20.11. Kylämällä!
Katso koko ohjelma täältä!