Ultra

32,00  sis. alv.

Kauan odotettu suomennos 2-osasta on nyt valmis!

 

Bernadette von Dreien
278 s
Kustantaja Valkea Pilvi, 2022

Christina on 16-vuotias sveitsiläinen, Toggenburgin alueelta kotoisin oleva tyttö. Hänellä on ollut syntymästään saakka voimakkaasti laajentunut tietoisuus ja hän kuuluu nuorten, evolutionääristen ajattelijoiden uuteen sukupolveen, jolle ihmisenä oleminen on kvanttifysiikan, neuropsykologian ja henkisyyden monitahoinen yhdistelmä. Christina on aina ymmärtänyt nykymaailman tapahtumat hämmästyttävällä tavalla ja nähnyt niiden lävitse. Hän häkellyttää korkealla etiikallaan, viisaudellaan ja sisäisellä rauhallaan, joista voi saada aavistuksen ihmiselon uudesta ulottuvuudesta.

”Kaikki valot ovat jo täällä. Tarvitaan vain joku, joka laittaa ne katkaisijasta päälle.”

Christina suhtautuu täysin luonnollisesti lukuisiin paranormaaleihin kykyihin, kuten moniulotteiseen havainnointiin, aurojen näkemiseen, selvänäköisyyteen, telepatiaan, psykokinesiaan, kontakteihin tuonpuoleisen kanssa, kommunikaatioon eläinten ja kasvien kanssa , eivätkä ne mitenkään rasita häntä. Lisäksi hän on ollut syntymästään saakka tietoisessa yhteydessä korkeampiulotteisiin sfääreihin ja valon siviilisaatioihin.

Christina inkarnoitui yhdessä kaksoissisarensa Elenan kanssa maan päälle ihmisen evoluution uuden tason sanansaattajaksi levittämään valoa ja rauhaa.

Kirjoittaja Bernadette von Dreien on sveitsiläinen luonnonparantaja ja entinen huipputason urheilija. Hän saavutti (nimellä Bernadette Meier) vuodesta 1997 alkaen useita mitaleja pitkänmatkan juoksukisoissa muun muassa Sveitsin mestaruuden ja osallistui Euroopan- ja maailmanmestaruuskisoihin sijoittuen usein kymmenen parhaan joukkoon. Bernadette ei koskaan kuvitellut kirjoittavansa kirjaa, mutta vuonna 2001 perheeseen syntyneet kaksoset mullistivat hänen maailmansa ja hän ymmärsi, että hänen on kirjoitettava näistä lapsista. Kertoa näistä ihmeellisistä korkeampiulotteisista ilmiöistä ja värähtelyistä jotka kaksosten myötä tuli perheen elämään.

Christina sarjasta on tällä hetkellä on julkaistu kolme osaa (2 suomeksi).

 

Ultran kirja-arvio:

Bernadette Von Dreien, Christinan äiti on kirjoittanut kauniin ja valoisan kirjan lapsestaan Christinasta, joka elää poikkeuksellisen laajentuneen tietoisuuden tilassa. Lukemani kirja on toinen osa Christina-kirjasta, jonka ensimmäistä osaa en ole lukenut. Tämä toimii hyvin irrallisena osana lukuun ottamatta muutamia viittauksia edelliseen kirjaan, jotka kyllä pienimuotoisesti avattiin tässäkin kirjassa. Tähän pakettiin on koottu erilaisia Christinan kanssa käytyjä keskusteluja, kirjoituksia sekä tapahtumia matkan varrelta. Myös kirjailija luotaa läpi omia tuntemuksiaan tältä erikoislaatuiselta matkalta tyttärensä kanssa. Hän kertoo ihaillen ja ihmetellen millaisessa todellisuudessa Christina elää ja miten se vaikuttaa hänen omaan elämäänsä. Christinan polku yhteiskunnallisen vaikuttamisen parissa on alkanut ja saamme epäilemättä kuulla tästä nuoresta naisen alusta vielä paljon.

Huomasin ilokseni, että kirjassa on käsitelty useita sekä henkisiä, että yhteiskunnallisia asioita, jotka Christina jakaa ajattelussaan lateraaliseen ja henkiseen ajatteluun. Lateraaliajattelu tarkoittaa kykyä nähdä järjestelmän läpi ja kyseenalaistaa valtarakenteita. Henkinen ajattelu kulkee vertikaaliakselilla pystysuorasti ja lateraali poikkisuoraan. Tämä on yksi hyvä esimerkki siitä, miten Christina onnistuu käsitteellistämään uudenlaista ajattelua ymmärrettäviksi rakenteellisiksi asioiksi.

Kirjassa on paljon tuttua, mutta myös uutta. Parasta antia omasta mielestäni on aika-avaruus-rakenteiden pohdinta sekä katsaus universumiin ja sen rakenteisiin. Harvoin puhutaan tieteellisistä asioista henkisestä näkökulmasta, joka on tietenkin äärimmäisen kiinnostavaa. Täten kirja sopii mainiosti henkilöille, jotka haluavat katsoa henkisiä ilmiöitä myös teknisemmin ja toisaalta pohtia teknisemmältä näkökulmalta asioita, joita yleensä pidetään vain henkisinä. Kirja on siitä erikoislaatuinen, että vaikka se ei ole järin pitkä on siinä käyty läpi ihmiskunnan aikakausia ja tärkeitä kohtia mm. Atlantiksesta, ihmisen luomisesta, kuuhun laskeutumisesta tulevaan kultaiseen aikaan saakka. Myös perusasioita ihmisen aurasta, henkisestä termistöstä ja valon auttajista käydään läpi Christinan näkökulman kautta. Lisäksi hän kertoo näkemyksensä siitä, miltä kultainen aikakausi näyttää arjen tasolla.

Yllättävän paljon yksittäisiä aiheita on saatu kompaktiksi, mutta avartavaksi tietopaketiksi, jotka jokainen voi halutessaan liittää omaan maailmankuvaansa rinnalle tai jatkeeksi. Kirja on kuitenkin sujuvasti asiasta toiseen jatkuva, mutta halutessaan siitä voisi lukea myös vain joitakin itseä kiinnostavia kappaleita.  Luulen, että jokainen löytää kirjasta jotakin pohdittavaa. Kirjaa ei ole mielekästä muutenkaan lukea kertalukuna lävitse, sillä se herättää omia ajatusprosesseja ja on varsin hedelmällistä antaa omien ajatuksien muodostua. Christinan näkökulma kaikkiin asioihin on hänen äitinsä mielestä ”korkeampi näkökulma” ja lukemani perusteella todella vaikuttaa siltä. Kirja on hyvä muistutus siitä, miksi olemme täällä, mikä meidän todellinen potentiaali on ja keskitymmekö oikeasti siihen täysillä vai mihin valitsemme kuluttaa elämämme.

Minna Palviainen

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Christina 2 – Visio hyvästä”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Olethan huomannut Ultran Rajatietopäivän 20.11. Kylämällä!
Katso koko ohjelma täältä!