Ultra 12/2021 Pääkirjoitus
Kaikkein pisin maraton
Glasgow´ssa päättyi marraskuun puolessa välissä pari viikkoa kestänyt YK:n järjestämä ilmastokokous. Suurena tavoitteena oli saada maailman päästöjen kehitys uralle, joka rajaisi lämpötilan nousun 1,5 asteeseen. Näille päätöksille ei ole enää paljoa aikaa, silti Glasgow´ssa saatiin aikaiseksi tuskastuttavan hidasta kehitystä.
Näitä massiivisia ja säännönmukaisesti yliajalle venyneitä kohtaamisia on kutsuttu maratonkokouksiksi. Mutta se varsinainen maraton – maailman pisin sellainen – saattaa kestää vuosisadan: koko maapallon energiatalouden kääntäminen päästöttömäksi.
Ilmastokokouksia on nyt pidetty neljännesvuosisadan verran, ja varmaan jokaisen kokoontumisen alla on puhuttu siitä, kuinka nyt on viimeinen hetki tehdä ratkaisevia päätöksiä. Ja jokaisesta kokoontumisesta on tultu pois pettyneenä lopputulokseen. Jokainen kokous on kuitenkin myös vienyt asioita eteenpäin.
Kehityksellä on tapana lähteä liikkeelle hitaasti, mutta kun vauhtiin päästään, tilanne voi muuttua yllättävänkin nopeasti. Tästä esimerkkinä kotoinen turvetuotanto, jonka suoranainen romahdus on aiheuttanut ongelmia nopeudellaan. Samalla, kun hallitusohjelmassa puhutaan turpeen käytön puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä, käyttö on parissa vuodessa tipahtanut kymmenesosaan. Huoltovarmuus ja turveyrittäjien hallittu siirtymä muille tuotantoaloille piti turvata, mutta minkäs teet, kun koko elinkeino näyttää olevan häviämässä.
Vielä viime vuonna ennustettiin, että Suomessa olisi vuonna 2030 350 000 sähköautoa. Tuoreen ennusteen mukaan niitä olisikin vuosikymmenen lopulla jo 600 000. Suuret autonvalmistajat ovat kertoneet aikataulunsa polttomoottoreista luopumiseen ja esim. Norjassa 95% uusista autoista on sähköautoja.
Eräs asiantuntija hätkähdytti, kun häneltä kysyttiin, mikä olisi vaikuttavin yksittäinen ympäristöteko tällä hetkellä: rakentaa uusia kivihiilivoimaloita Intiaan. Meidän silmissämme ajatus on pähkähullu, mehän olemme juuri nopeutetulla aikataululla luopumassa viimeisistäkin hiilivoimaloista. Mutta tällä hetkellä Intiassa palaa slummien helloissa hiilet ja katukeittiöissä jätepuu. Jos näiden sijaan energia tulisi modernista hiilivoimalasta, tilanne olisi paljon parempi. Samalla helpottaisi jättimäinen inhimillinen tragedia: toista miljoonaa intialaista kuolee vuosittain saastuneeseen ilmaan.
Vääjäämätön kehitys kohti vähäpäästöistä maailmaa on alkanut, välillä se vaan kulkee yllättäviä polkuja.
Marko Kananen
päätoimittaja
Ultra 11/2021 Pääkirjoitus
Tunnettu Linkola, tuntematon Pentti
Kun Suomen tunnetuin toisinajattelija viime vuonna menehtyi, postuumien kommentaari- ja muistelukirjojen julkaiseminen oli epäilemättä väistämätöntä. Ja mikäpä siinä, Linkolaa ja hänen omintakeista, kompromissitonta filosofiaansa ei varmasti ole vielä ammennettu tyhjiin.
Jussi K. Niemelän toimittamassa esseekokoelmassa Linkolan perintö neljä kirjoittajaa analysoi Linkolan suhdetta erilaisiin aatteisiin ja eri aatteiden suhdetta häneen. Ihailijoiden ääripäitä edustivat uusnatsit ja vihreät feministit.
Kirja on kiinnostavien anekdoottien runsaudensarvi, siitä löytyy mm. Pekka Siitoimen Linkolalle lähettämä ”fanikirje”, jossa Siitoin kutsuu Linkolan oman, muutaman hengen natsipuolueensa kunniajäseneksi. Jotta asian jatko ei jäisi ketään askarruttamaan, tehtäköön saman tien selväksi, että Linkola ei tiettävästi koskaan vastannut kirjeeseen.
Linkolan perinnössä haastatellaan myös aikanaan suojelupoliisin johtajana toiminutta Seppo Tiitistä. Linkolan puheet ja tavoitteet olivat aikanaan niin radikaaleja, että kuka tahansa muu niiden esittäjänä olisi joutunut vaikeuksiin ja oikeustoimien kohteeksi. Suojelupoliisin silmissä Linkola oli kuitenkin ”…valtakunnallinen kylähullu. Hänen mielipiteensä olivat niin äärimmäisiä, ettei kai kukaan ottanut häntä vakavasti”, Tiitinen muistelee.
Nykypäivän ilmiöitä on cancel-kulttuuri, jonka tavoitteena on eristää ja asettaa boikottiin ”vääriä” mielipiteitä esittänyt henkilö. Linkola pääsi tahtomattaan tämän ilmiön edelläkävijäksi jo ennen kuin sillä oli edes nimeä. Hänen esiintymisiensä järjestäjiä pyrittiin painostamaan, jotta esiintyminen peruttaisiin. Tässä vedottiin kymmeniä vuosia vanhoihin kirjoituksiin, jotka boikotoijien mielestä todistivat Linkolan olevan natsi.
Jos perusteellisen kommenttikirjan ilmestyminen oli suorastaan vääjäämätöntä, täytenä yllätyksenä ja suorastaan – teemaan sopivasti – ”puun takaa” tuli juuri ilmestynyt Anneli Jussilan muisteluteos Pentti Linkola ja minä – elämää toisinajattelijan kanssa. Jussilan kirja kertoo Pentistä ystävänä, kumppanina ja työtoverina. Aivan kuin eri ihmisestä, kuin julkisuuden erakko ja ihmisvihaaja Linkolasta.
Anneli Jussilan henkilökohtainen ja intiimi teos saattaa hyvinkin olla kirjasyksyn yllättäjä. Pentti Linkola ja minä paljastaa meille ihmisen, jonka luulimme tuntevamme, mutta josta emme tainneetkaan nähdä kuin pinnan.
Marko Kananen
päätoimittaja
Ultra 10/2021 Pääkirjoitus 
Jos hiilidioksidi olisi kultaa
Ilmastonmuutoksen eteneminen näkyy jo kaikkialla maailmassa. Välillä uutisista seuraa toivottomuus ja masennus – tästä taas seuraa passiivisuus, joka ei varmasti auta mitään asiaa eteenpäin. Tähän sortuu välillä itse kukin.
Mutta välillä löytää uutta tietoa, joka saa olon toiveikkaaksi. Syyskuun alussa törmäsin Tekniikan Maailman verkkosivuilla artikkeliin, joka kertoi maailman suurimman hiilidioksidia ilmakehästä imevän laitoksen käyttöönotosta Islannissa. Sveitsiläisen ja islantilaisen yrityksen Orca -niminen laitos imee ilmakehästä 4000 tonnia – eli 4 miljoonaa kiloa – hiilidioksidia vuodessa. Kuvat laitoksesta valtavine tuulettimineen ovat kuin tieteiselokuvasta.
Jatkoin juttua eteenpäin ja selvisi, että kerätty hiilidioksidi sekoitetaan veteen ja pumpataan kilometrin syvyyteen peruskallioon. Voi olla, että olen väärässä, mutta tämä kuulostaa minusta työläältä ja energiaa vievältä. Pahimmassa tapauksessa sen energian tekeminen tuottaa taas lisää päästöjä.
Tällä hetkellä tällaisen laitoksen tekeminen aiheuttaa kustannuksia, mutta se ei taloudellisessa mielessä tuota mitään. Saastuttajat voisi velvoittaa perustamaan tällaisia ”hiilidioksidi-imureita” tai sitten niitä voisi rakentaa verovaroilla, mutta muutoin tällaisia investointeja ei saada tehdyksi.
Entäpä, jos hiilidioksidille löydettäisiin käyttöä, joka tekisi siitä haluttua raaka-ainetta? Jos hiilidioksidi olisi haluttua kuin kulta, näitä laitoksia nousisi joka niemeen ja notkelmaan.
Jo tällä hetkellä kerättyä hiilidioksidia käytetään mm. kemianteollisuudessa muovien valmistamiseen, betonin kovetusaineena – joka vähentää betonin raskasta hiilijalanjälkeä – ja jopa kokeellisesti ihmisravinnoksi kelpaavan proteiinin tekoon. Jos nyt panostettaisiin tosissaan kehitystyöhön oikeiden tuotteiden ja metodien löytämiseksi, markkinoilta löytyy kyllä toimijoita hoitamaan varsinaisen suuren mittaluokan tuotannon.
Joskus kehitystä pitää auttaa alkuun, mutta jossakin kohtaa odottaa kynnys, jonka jälkeen asiat etenevät omalla painollaan. Maailmalla aurinkoenergia on jo lyönyt itsensä tällä tavalla läpi. Suomessa ensimmäisten tuulivoimaloiden rakentamista tuettiin avokätisesti, mutta nyt uudet voimalat ovat jo kannattavia ilman tukiaisia. Uusimpien tietojen mukaan sähköautot voivat yleistyä paljon nopeammin kuin vielä hetki sitten arvioitiin. Tulevaisuus saattaa näyttää sumuiselta, mutta uudet teknologiat ja ajatukset kannattaa ottaa vastaan mahdollisuutena.
Marko Kananen
päätoimittaja
ULTRA 9/2021 pääkirjoitus
Saatiinpas pidettyä
Mitä pidempi aika tämän kesän Ultrapäiviin oli jäljellä, sitä varmemmilla äänenpainoilla tapahtumasta pystyi puhumaan. Vuodenvaihteessa tuntui itsestään selvältä, että Ultrapäiviä päästään viettämään ihan normaaliin malliin, ilman mitään rajoituksia.
Sen verran kuitenkin olimme varovaisia, että tukeuduimme esiintyjissä kotimaisiin tähtiin. Tämä osoittautui kaukaa viisaaksi: ulkomaisilla esiintyjillä olisi ollut suuria vaikeuksia päästä paikan päälle tai se ei olisi onnistunut ollenkaan.
Poikkeuksellinen vuosi vaati poikkeuksellisen paljon suunnittelua ja yhteistyötä Kuortaneen Urheiluopiston kanssa. Kävimme loppukeväästä paikan päällä neuvottelemassa, ja sovimme käytännöistä, joilla tapahtuma saadaan vietyä läpi turvallisesti. Tosin vielä siinäkin vaiheessa uskoimme, että Ultrapäiviin mennessä kaikki rajoitukset olisivat jo poistuneet, ja luu- limme tekevämme suunnitelmia vain varmuuden vuoksi.
Kun heinäkuu sitten koitti, tilanne kääntyikin taas päälaelleen. Toisin kuin vuotta aikaisemmin, kesä ei painanutkaan tartuntoja nollaan ja deltavariantti aloitti leviämisensä. Siinä tilanteessa sisätilojen henkilökapasiteetista voitiin käyttää vain puolet ja varmaan ensimmäisen kerran Ultrapäivien historiassa jouduttiin pelkäämään, että paikalle tulisi enemmän yleisöä kuin sisään mahtuu. Mutta väkeä tuli lopulta juuri sopivasti ja kaikki meni vallan mainiosti.
Loppujen lopuksi Ultrapäivät pidettiin juuri oikealla hetkellä. Tätä kirjoittaessani tartuntaluvut ovat juuri saavuttaneet ennätystason ja joka suunnasta tulee ilmoituksia isojen ja pienempienkin tapahtumien siirtämisestä tai peruuntumisesta. Yksi sellainen on Ultran oma Rajatietopäivä Kylämällä, joka joudutaan siirtämään syyskuulta eteenpäin odottamaan tilanteen rauhoittumista.
Tästä syksystä ei siis ainakaan vielä tullut odotettua jälleennäkemisten ja kohtaamisten juhlaa. Mutta kyllä nekin vielä koittavat, kukaan ei vaan osaa ennustaa tapahtuuko se ennemmin vai myöhemmin. Siihen saakka otetaan kaikki irti kotimaamme luonnosta ja sen antimista.
Ruska on jälleen parhaimmillaan ja luontomatkailubuumin ansiosta siitä pääsee nauttimaan entistä useampi. Ja mikä olisikaan parempaa rentoutumista ja hyötyliikuntaa, kuin luonnon antimien keräily. Marjat, sienet, villiyrtit… Aivan uudet sukupolvet ovat löytäneet kaikenlaisen keräilyn ja hortoilun ja esimerkiksi Sinikka Piipon kasvi- ja luontokirjat ovat nousseet Ultrapuodin hiteiksi.
Marko Kananen
Päätoimittaja
ULTRA 7-8/2021 pääkirjoitus
Ykseyden oppikirja vei voiton
Toisen kerran peräkkäin pandemia vei meiltä Ultran perinteiset helatorstain Avoimet ovet – ja niiden myötä paikan päällä yhdessä tapahtuvan Vuoden Rajatietokirja -kisan tulosten jännittämisen ja julistamisen. Sen sijaan H-hetkellä Ultran nettisivuille ja facebookiin ilmestyi Anuirmeli Sallamo-Lavin video, jossa hän kertoi valinnastaan. Samalla julkaistiin vilkkaan yleisön suosikki –äänestyksen tulokset.
Vuoden Rajatietokirja – Jaakko Muhosen Ykseyden oppikirja – on järkälemäinen opus. Jykevä ”tiiliskivi”, jonka konstailematon, yksinkertainen kauneus on linjassa kristallinkirkkaan sisällön kanssa. Jaakko Muhosen suurtyö on jälleen kerran osoitus suomalaisen rajatiedon korkeasta tasosta. Meidän osaajamme eivät jää toiseksi maailman gurujen rinnalla.
Filosofian tohtori ja fyysikko Johanna Blomqvistin Hypertodellisuus puolestaan ansaitsi yleisöäänestyksen voittonsa. Minua viisaampi ystäväni kertoi juuri käyvänsä tätä viime vuonna ilmestynyttä kirjaa kolmatta kertaa läpi. Ei siksi, että se olisi niin vaikeaselkoinen, vaan siksi, että se on niin antoisa. Johanna on yksi harvoista suomalaisista rajatiedon kirjailijoista, joiden tuotantoa on saatavana maamme ulkopuolella. Hänen esikoisteoksensa Kvanttifysiikasta energiahoitoihin kääntyi englanniksi vuonna 2018.
Tämän Ultran sivuilla pääset syvemmälle Anuirmelin perusteluihin valinnalleen ja löydät molempien voittajien tervehdykset. Ultrapäivillä palaamme vielä Vuoden rajatietokirjoihin: Anuirmeli aloittaa torstaina Ultrapäivät otsikolla Elämäni kirjat ja Johanna on sunnuntain viimeinen esiintyjä aiheenaan Hypertodellisuus.
Tapahtumien järjestäjät ja esiintyjät ovat olleet viimeisen puolitoista vuotta ahdingossa. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että tilanne alkaa vihdoin helpottumaan. Syksyn tapahtumia suunnitellaan jo ihan normaaliin tapaan. Iso osa varsinkin alkukesän tapahtumista on peruttu, mutta tämä ei johdu pelkästään koronarajoituksista ja niihin liittyvistä epävarmuuksista. Isoihin ulkomaisiin tähtiin nojaavat tapahtumat ovat nyt mahdottomia, koska nämä eivät vielä tänä kesänä tee kiertueita.
Tämän kesän Ultrapäiviä on suunniteltu ja valmisteltu huolellisesti yhteistyössä Kuortaneen Urheiluopiston kanssa, rajoitukset ja ohjeistukset huomioiden. Yleinen tilanne on jo pitkään parantunut ja ainoastaan yllättävät ja isot käänteet voisivat muuttaa tilannetta. Pitkän odotuksen jälkeen pääsemme vihdoin kohtaamaan toisemme Ultrapäivillä 2021!
Marko Kananen
Päätoimittaja
ULTRA 5-6/2021 pääkirjoitus
Todellinen luonnontuntija
Ultralla on menossa 50. vuosikerta, mutta toisen suomalaisen rajatiedon legendan syntymästä tuleekin jo 100 vuotta. Tämän Ultran klassikko-artikkelissa kerrotaan Esko Jalkasesta, joka oli todellinen tietäjä, luonnonystävä ja luonnonvoimien tuntija. Vuonna 2007 edesmennyt Jalkanen edustaa sukupolvea, joka koki omakohtaisesti sodan ja jälleenrakennuksen – heistä monikaan ei enää keskuudessamme ole.
Ultran ja Eskon suhde oli läheinen, hakemistojemme mukaan hänestä on kirjoitettu sivuillamme yli 30 artikkelissa. Esko teki Ultralle aikanaan palveluksen, josta saamme konkreettisesti päivittäin edelleen nauttia: hän katsoi meille kaivonpaikan, josta vesi on kaikkien näiden vuosikymmenten aikana vain kerran loppunut. Viime vuosien kuumina kesinä naapurustossa on kärsitty kaivoveden vähyydestä, Ultralla sitä ongelmaa ei ole ollut. Entäpä se yksi kerta? Sinä päivänä, kun kaivon kaivanut urakoitsija kuoli, kaivo kuivui.
Kuten vuosittain kevään kaksoisnumerossa, tässä Ultrassa selviää, kuka valitsee Vuoden Rajatietokirjan. Tällä kertaa hän on Anuirmeli Sallamo-Lavi – suomentaja, toimittaja ja kirjailija. Anuirmeli kutsuu itseään viestintuojaksi ja välittäjäksi tiedostetun ja tiedostamattoman välillä. Hän on mm. kouluttautunut Englannissa spiritualistisessa Arthur Findlay Collegessa. Harvalla valitsijalla kisan pian kahden vuosikymmenen historiassa on ollut yhtä vankkaa kirjallista taustaa. Useiden itse kirjoittamiensa teosten lisäksi lista hänen suomentamistaan teoksista on lähestulkoon loputon. Rajatiedon alalta mm. unikirjoja, astrologiaa, John E. Mackin ufoklassikko Ufosieppaukset, Osho, James van Praagh, James Redfield, Eben Alexanderin Taivasyhteys, Lorna Byrnen teokset… Suurelle yleisölle ehkä tunnetuin suomennos on Diana Gabaldonin massiivinen Matkantekijä –saaga.
Historia toistaa harmillisesti viime keväältä itseään – koronatilanteen helpottaminen ei ehdi vaikuttamaan vielä riittävästi, jotta helatorstain Avoimia ovia ja Vuoden Rajatietokirjan julistusta voitaisiin juhlistaa normaaliin malliin Kylämällä. Reilun vuoden kestänyt kurimus on opettanut, että vain epävarmuus on varmaa. Mutta vaikka vielä tällä hetkellä rajoitukset ovat tiukkoja, kaiken järjen mukaan kesällä pitäisi tilanteen olla jo toinen. Kohti valoa – monessa mielessä – ollaan menossa!
Marko Kananen
päätoimittaja
ULTRA 4/2021 pääkirjoitus
Stonehengen mysteerit
Tämän Ultran 50. vuosikerran juhla-artikkelissa on vuorossa Stonehenge – kivikauden salaperäinen observatorio. Artikkeli julkaistiin alun perin Ultrassa 10/1976, joka on ollut vuosikymmenien ajan loppuunmyyty.
Perusteellisen ja tieteellisyydessään jopa haastavan jutun tekijä on oululainen ufotutkijalegenda Matias Päätalo (1941-2009). Reilusti yli sadalla artikkelilla hän on yksi Ultran historian ahkerimmista avustajista. Muistosanoissaan Ultrassa 11/2009 Tapani Kuningas kertoi heidän yhteistyönsä kestäneen yli neljä vuosikymmentä, he tapasivat ensimmäisen kerran jo 1968.
Stonehengen toistensa päälle nostettujen kivipaasien hahmot ovat varmasti tuttuja kaikille Ultran lukijoille. Se on yksi Englannin symboleista, siinä missä vaikkapa Eiffel-torni on Ranskan tai Colosseum Italian. Monumentti on tähtitieteellisten ja matemaattisten laskelmiensa osalta hämmästyttävä taidonnäyte, ja fyysisenä voimanponnistuksena upea esimerkki menneiden sukupolvien sitkeydestä ja kyvyistä. Suurimmat kivet painavat 50 tonnia, ja kaukaisimmat niistä on tuotu satojen kilometrien päästä Walesista.
Toisin kuin esimerkiksi Egyptin pyramidien suhteen, urakka ei ole kuitenkaan ollut niin valtava tai vaatimuksiltaan ylivoimainen, että kovin tosissaan olisi esitetty muinaisten ihmisten tarvinneen apua ufoilta tai yliluonnollisilta voimilta. Päättäväisyyttä ja kekseliäisyyttä tarvittiin sitäkin enemmän.
Päivät ovat pidentyneet ja kevät etenee. Tässä kohtaa vuotta se tarkoittaa mm. Vuoden Rajatietokirja -ehdokkaiden julkistusta, ne löytyvät tämän Ultran sivulta 2. Suomenkielistä rajatietokirjallisuutta ilmestyy vuosi vuodelta enemmän – puheet painetun kirjan kuolemasta ovat totisesti olleet ennenaikaisia. Ufokirjoja ilmestyy enemmän kuin vuosikymmeniin ja esimerkiksi laadukkaita historiallisia tutkimuksia olisi ollut tarjolla vaikka millä mitalla.
Itse kukin voi tehdä oman valintansa ja äänestää yleisön suosikkia. Äänestyksen voittaja ja Vuoden Rajatietokirja – jonka valitsija paljastetaan seuraavassa Ultrassa – on tarkoitus julkistaa Ultran Avoimissa ovissa Kylämällä helatorstaina 13.5. Jos koronatilanne ei salli kokoontumistamme vielä toukokuussa, julkistamme voittajat kotisivuillamme samalla viikolla.
Varma kevään etenemisen merkki on myös heti pääsiäisen jälkeen alkava Ultrapäiville ilmoittautuminen, siitä tarkempia tietoja tämän lehden takakannessa. Mieluusti tietäisimme jo varmemmin, millaisten reunaehtojen mukaan Ultrapäiviä päästään kesällä viettämään. Parhaat asiantuntijatkaan eivät tällä hetkellä pysty sitä varmasti sanomaan, joten tässä kohtaa meillä täytyy vain olla kärsivällisyyttä – yksityiskohdat selviävät kyllä aikanaan.
Marko Kananen
Päätoimittaja
ULTRA 3/2021 pääkirjoitus
520 kansikuvaa
Viidennenkymmenennen vuosikerran kunniaksi Ultran tiimi teki ison työn: kaikkien Ufoaikojen ja Ultrien sisällysluettelot sekä kansikuvat löytyvät nyt Ultran nettisivuilta. Se tarkoittaa peräti 520 lehteä.
Sisällysluetteloiden tuhansien artikkelien otsikoiden selaaminen tarjoaa loputtomasti löytämisen mahdollisuuksia. Löytämistä helpottamaan kotisivuillamme on lukuisia hakemistoja mm. henkilönimen ja aihealueiden mukaan. Suosituimmista aiheista on tehty valmiita paketteja – niitä on tällä hetkellä yli 30 – joita on tulossa myös lisää.
Yli puolesta tuhannesta ilmestyneestä lehdestä 360 on edelleen saatavana. Osa loppuunmyydyistäkin on saatavana antikvaarisena kappaleena – ja ”viimeisenä keinona” kiinnostava artikkeli voidaan kopioida, jos lehteä ei muuten enää löydy.
Viiden vuosikymmenen kansikuvien selaaminen on monella tavalla kiintoisaa. Lehden tekijänä huomio kiinnittyy tekniseen toteuttamiseen ja eroihin eri aikakausien välillä. Mutta kansista voi nauttia myös ikään kuin taidenäyttelynä, vaikkapa 70-luvun lopun Markku Löfmanin kansikuvia voisi ripustaa sellaisenaan galleriaan esimerkkinä oman aikansa psykedeelisestä julistetaiteesta. Ja esimerkiksi taiteilija Osmo ”Omppu” Omenamäeltä on tähän mennessä julkaistu 8 kansikuvaa.
Aivan ensimmäisten Ufoaikojen kansissa oli vain tekstiä, mutta jo huhtikuusta 1972 lähtien käytettiin kuvia ja piirroksia. Mystiset ufot ja humanoidit puhuttelevat yhä. Kuvien luovan tunnelman voimaan myös luotettiin. Monessa alkuaikojen kansikuvassa oli vain yksi otsikko tai jopa ei yhtäkään.
Ufoaika nimellä ilmestyttiin 2 vuotta ja 10 kuukautta. Sinä aikana nähtiin peräti 4 erilaista nimilogoa! Tältä osin ajat ovat totisesti muuttuneet: Ultran kannen nykyinen logo on säilynyt käytännössä muuttumattomana jo neljännesvuosisadan.
Tämän Ultran 50. vuosikerran klassikkoartikkelina julkaistaan Asger Lorentsenin Vuosisatamme teemoja, joka on kirjoitettu heti vuosituhantemme alussa. Artikkeli on siis edelleen ajankohtainen, onhan tästä vuosisadasta vasta viidesosa takana. Lorentsenin Mysteerikoulusta on kirjoitettu Ultrassa ennenkin, tämä teksti julkaistaan kuitenkin nyt ensimmäisen kerran.
Tanskalainen Asger Lorentsen (1947-2012) on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia pohjoismaisia henkisiä opettajia. Hänen kirjoittamistaan yli kahdestakymmenestä kirjasta on suomennettu Sydämen parantava valo, Ihmisen sisäiset maailmat ja Tähti-ihmiset ja enkeli-ihmiset. Varsinkin viimeksi mainitusta on tullut kestosuosikki. Aika harvaa kymmenen vuotta sitten julkaistua kirjaa kysellään ja ostetaan edelleen kuten tätä klassikkoa.
Marko Kananen
Päätoimittaja
ULTRA 2/2021 pääkirjoitus
Kunnon talvi!
Vuodenvaihteen jälkeen odotukset paremmista ajoista olivat korkealla. Tammikuu alkoi kuitenkin huolestuttavilla uutisilla niin meillä kuin maailmallakin. Jotta emme vallan sortuisi huoliemme alla, aloitetaan hyvillä uutisilla: tänä talvena ei tarvinnutkaan kärvistellä loputtomassa marraskuussa ihmetellen, aikooko talvi ollenkaan alkaa. Pohjoisessa kunnon talvesta on toki saatu normaalistikin nauttia, mutta etelämpänä lumikinokset ja poskilla nipistelevä pakkanen ovat olleet harvinaisempaa herkkua.
Itse olen näinä mustina ja märkinä talvina harmitellut erityisesti sitä, kun ei ole päässyt ”kävelemään vetten päälle” eli jäälle. Jostain syystä olen aina kokenut sen kiehtovana elämyksenä. Ehkä jossain takaraivossa tykyttää tietoisuus ohuen kiinteän kerroksen alla vellovasta syvyydestä. Ja onhan siinä ihan todellinenkin vaara, jos luontoa ei osaa lukea tai kunnioittaa. Siitä todistavat tänäkin vuonna lukuisat jäihin pudonneet, joista uutisoitiin heti ensimmäisten pakkasten tultua. Onneksi useimmat selviävät kylmästä kylvystä säikähdyksellä. Ikävä kyllä eivät kaikki.
Kunnon talvi oli meneillään myös Imjärvellä tammikuussa 1970, jolloin Aarno Heinonen ja Esko Viljo tekivät hiihtolenkillä legendaarisen ufohavaintonsa. Tämän Ultran 50-vuotisartikkelina julkaisemme uudelleen Tapani Kuninkaan syksyllä 1972 tekemän Heinosen haastattelun, jossa hän kertoo kohtaamisistaan humanoiditytön kanssa.
Tapani sekä Ufoaika ja myöhemmin Ultra seurasivat Heinosen vaiheita ja havaintoja sekä kontakteja intensiivisesti. Tapani muisteli pääkirjoituksessaan Paranormaalit vuosikymmenet tammikuussa 2002: ”Heinosen kohdalla oli ehkä merkillisintä nähdä hänen persoonallisuuteensa äkillinen muutos, jonka yhteydessä hän sekä nuortui kymmenisen vuotta ulkonäöltään että sai myös ns. yliluonnollisia kykyjä. Koskaan aikaisemmin tai myöhemmin en ole vastaavaa nähnyt.”
Viimeisen vuoden aikana vitsaus nimeltä korona on sekoittanut elämäämme. Onneksi meillä sentään vähemmän, kuin monessa paikassa maailmalla. Ja juuri kun tilanne tuntui olevan hallinnassa ja valoisammat ajat koittamassa, viruksen uudet, herkemmin leviävät muunnokset laittavat jälleen kerran ennusteita uusiksi. Jonkinlainen ”koronan kolmas aalto” saattaa olla vielä vaivoinamme, ennen kuin alkaa helpottamaan. Mutta kyllä se helpottaa, ennemmin tai myöhemmin…
Marko Kananen
Päätoimittaja
ULTRA 1/2021 pääkirjoitus
50. vuosikerta 
Vuosi 2021 on Ultran 50. vuosikerta! Puolen vuosisadan kunniaksi julkaisemme jokaisessa tämän vuoden numerossa juhla-artikkelin menneiltä vuosikymmeniltä. Osa on julkaistu jo kauan sitten loppuunmyydyissä Ufoajoissa ja Ultrissa, mutta osa on syystä tai toisesta koskaan julkaisematonta.
Sarjan ensimmäinen juttu julkaistaan tässä Ultrassa. Viime vuosituhannen lopulla Ilona ja Erkki Kanto haastattelivat Pekka Suomista, mutta juttua samalla otettuine kuvineen ei tuolloin tehty valmiiksi ja julkaistu. Nyt tuo mainio artikkeli näkee vihdoin päivänvalon.
Pekka Suominen (1938-2006) oli arvostettu grafologian ja henkiparantamisen tuntija ja luennoija. Hänen perustamansa Suomen henkisen kehityksen liitto suomensi mm. maailmankuulun Elisabeth Haichin klassikon Vihkimys, joka on tuttu todella monelle Ultran lukijalle.
Pekka Suominen muistetaan kuitenkin erityisesti unien tuntijana ja unikurssien vetäjänä. Hän kirjoitti aiheesta 2000-luvun alussa myös alan perusteokseksi nousseen teoksen Unikuva, kielikuva, mielikuva – Unien tulkinta.
Hän oli myös hyvin pidetty Ultrapäivien esiintyjä. Kesällä 2002 hänen aiheenaan oli Unet ihmisen kuvaajana. Kiireisen aikataulunsa vuoksi hänen täytyi lähteä luentonsa jälkeen kotimatkalle. Niin monella ultrapäiväläisellä oli Pekalle asiaa tai kysyttävää, että hänellä meni kolme tuntia sadan metrin matkaan Pallohallilta autolleen.
Vuoden 2020 alkaessa kukaan ei pystynyt arvaamaan, millaisen myllerryksen vuosi toisi tullessaan. Vuoden lopulla meiltä vietiin kaiken muun yhteyden ja yhteisen tekemisen lisäksi vielä suomalaisia ehkä eniten yhdistävä huvi: itsenäisyyspäivän kättelyiden seuraaminen televisiosta. No, vakavasti puhuen toki harmillisempaa oli joulunajan yhteisöllisten kohtaamisten: joulumarkkinoiden, torien ja myyjäisten, kauneimpien joululaulujen jne. peruuntuminen. Ja joulunpyhinäkin kehotettiin pysymään mahdollisimman pienellä joukolla omassa perhepiirissä.
Tämän vuoden alkaessa emme vielä ole selviytyneet kuiville koronan kurimuksesta, mutta meillä on täysi syy uskoa, että kevään ja kesän koittaessa tilanne on jo toinen. Kesän 2021 Ultrapäivät pidetään 8.-11. heinäkuuta Kuortaneen Urheiluopistolla, ja kaiken tämän hetken tiedon valossa koronakaan ei sitä tule estämään.
Rajatiedon täyteistä Ultran juhlavuotta 2021 sinulle Ultran lukija!
Marko Kananen
Päätoimittaja
