Pääkirjoitus 2/2014


  Kohti punaista planeettaa...


”Me lähdemme yhdessä matkaan, kohti punaista planeettaa”, lauloi Tuomari Nurmio klassikkolevyllään vuonna 1982. Yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin olemme edelleen lähtökuopissa. Tosin miehittämättömät satelliitit ja Mars-kulkijat ovat lisänneet huimasti tietoamme kiehtovasta naapuriplaneetasta. Niitä on seurattu myös Ultran sivuilla ja esim. joulukuussa 2011 ilmestyneessä Ultra-extrassa Mars.

Tavallista pidemmät vuodenvaihteen pyhät tarjosivat mahdollisuuden paitsi lepohetkeen, myös syksyllä vähemmälle huomiolle jääneiden lehtipinojen läpikäymiseen. Onneksi niin, sillä törmäsin tavallista mielenkiintoisempaan artikkelikokonaisuuteen ”Mars matkaan” Tieteen Kuvalehdessä 17/2013.

Optimismia ja kehitysuskoa tihkuvassa artikkelissa uskottiin ihmisen lähtevän kohti Marsia jo vuonna 2022. Tämä voisi olla sikäli mahdollista, että koko retki voitaisiin tehdä tällä hetkellä käytössä olevalla teknologialla. Tässä mielessä siis varsin konservatiivinen suunnitelma. Radikaalia taas on tämä: neljälle matkaan lähtevälle annetaan kouraan pelkkä menolippu, takaisin ei olisi edes tarkoitus tulla.

Matkalle ei ole tarkoitus värvätä vain pikaista kuolemaa kaipaavia, vaan aikomuksena on ryhtyä saman tien asuttamaan Marsia. Perinteinen tutkimusmatka-vaihe jäisi kokonaan pois, tai oikeastaan se on hoidettu jo satelliiteilla ja roboteilla. Siirryttäisiin siis suoraan kolonisaatioon, asuttamiseen. Tämä on siinä mielessä loogista, että alusten lähettäminen Marsiin on suhteellisen yksinkertaista, niiden saaminen takaisin taas on ollut tähän saakka tavattoman vaikeaa, jopa mahdotonta.

Ihan tavallista ei ole sekään, että Marsin asuttamista suunnittelee nyt yksityinen järjestö Mars One. Kun ottaa huomioon, että viralliset organisaatiot ja valtiot eivät ole saaneet 70-luvun kuulentojen jälkeen otettua yhtään konkreettista askelta kohti miehitettyä Mars-lentoa, ei ihme että asiasta kiinnostuneet haluavat ottaa asian omiin käsiinsä. NASAn avaus Mars-matkailussa on suunnitteilla vasta vuodelle 2033, jolloin Orion-kap­selin astronautteineen olisi tarkoitus kiertää Mars ja palata.

Mutta miten tämä kaikki rahoitetaan? Tässä kohtaa lukemista piti tarkistaa kannesta, ettei lehti ole ilmestynyt 1. huhtikuuta. ”Siirtokunnan vaiheista on määrä tehdä tosi-tv-ohjelma, jonka tuotolla matka rahoitetaan” - käytännössä siis Big Brother Mars.

Matkan järjestäjänä yksityinen järjestö ilman valtioiden resursseja ja pysyvyyttä, ei koskaan paluuta Maahan, tosi-tv-tähdeksi loppuelämän ajaksi… Ei kai tuonne kukaan halua lähteä? Väärin arvattu, vuoden 2013 loppuun mennessä yli 200 000 ihmistä oli ilmoittautunut vapaaehtoiseksi lähtijäksi.


Marko Kananen
Päätoimittaja

 


ALOITUSSIVULLE