Pääkirjoitus 1/2014


  Koko Suomen juhla


Olipa onnistunut uudistus itsenäisyyspäivän juhlinnalle. Jos etukäteen ehdittiinkin harmitella Presidentinlinnan remonttia ja ”normaalien” itsenäisyysjuhlien vaarantumista, jälkikäteen voidaan pitää pakon edessä tapahtunutta uudistumista jopa onnenpotkuna. Jos 6.12.2014 palataan sellaisenaan vanhaan juhlintaan ja tv-lähetykseen, se tuntuu aikamoiselta askeleelta taaksepäin. Kun aikaisemmin 2 miljoonaa kansalaista on katsonut televisiosta edustajiensa juhlintaa, upeasti toteutettu ja taidokkaasti koteihin välitetty konsertti teki meistä kaikista eri tavalla osallisia. Uskoisin, että silmäkulmaa sai pyyhkiä aika monessa kodissa, sen verran koskettava kokonaisuus oli.

Juhlan siirto pois Helsingistä oli niin monessa mielessä onnistunut, että jonkinlaista kaupunkien ja alueiden vuorottelua sietäisi harkita myös tulevaisuudessa. Toki se tuottaa organisoijalle vaivaa, kun aina uudessa paikassa järjestelyt joutuu aloittamaan alusta. Mutta jatkuva Helsingissä pysyminen ei edistä ajatusta kaikkien suomalaisten ja koko Suomen juhlasta.

Oma mielenkiintonsa – jota presidentinlinnassa ei voi tapahtua – oli tuttujen paikkojen bongailu tv-lähetyksestä. Tampere-talo on tietysti lukuisille ihmisille tuttu monenlaisista tapahtumista. Mutta tuttu se on myös rajatietoyleisölle viime kevään Tampereen Hengen ja Tiedon messuilta. Ensi keväänä huhtikuun lopulla bongailua voi tehdä sitten toisinpäin ja muistella messupaikkoja kiertäessään, mitä itsenäisyysjuhlissa juuri siinä kohtaa tapahtui. Käykääpä katsomassa, missä Sauli ja Jenni kättelivät vieraansa, saatatte kokea pienen yllätyksen.

Itse kävin Tampere-talolla itsenäisyyspäivän iltapäivällä. Tai ainakin aikomukseni oli osallistua yhteiseen juhlaan seuraamalla hetken tapahtumia ja tunnelmia. Talo oli kuitenkin niin kaukaa aidoilla ja lukuisien poliisien toimesta eristetty, että käynti jäi aikomukseksi. Tuntui oudolta kansanvallan toteutukselta, kun kansaa ei päästetty lähellekään juhlapaikkaa. No, muutaman tunnin päästä alkoi virrata uutisia, jotka kertoivat, mihin aitoja, poliiseja ja eristystä tarvittiin.

Osalla ”kiakkovieraista” oli varmasti perusteltuja mielipiteitä. Mutta ne eivät päässeet esiin, tai ainakaan kukaan ei niitä muista, kun väkivalta niin ihmisiä, eläimiä kuin omaisuutta kohtaan vei kaiken huomion. Älyttömyys kiteytyi Vanhan Kirkon ikkunoiden rikkomista seuranneeseen huutoon ”Jokainen saa tehdä mitä haluaa!”. Ja niinhän Suomessa saa: omalla nimellä, omilla kasvoilla ja omista teoista vastuun kantaen. 6.12. illalla mikään näistä ei toteutunut.
- - - -

Mitä mielenkiintoisinta vuotta 2014 rajatiedon ja Ultran parissa!


Marko Kananen
Päätoimittaja

 


ALOITUSSIVULLE