Pääkirjoitus 11/2012

  Ja satoi 40 päivää ja 40 yötä...



”Minä lähetän vedenpaisumuksen maan päälle hävittämään taivaan alta kaiken, missä on elämän henki. Kaikki on tuhoutuva maan päältä” 1. Moos. 5:17.

Nyt ei onneksi satanut kuin pari päivää ja yötä, mutta jo tämäkin riitti antamaan tuntumaa siitä, millaisen tuhon pelkkä vesi voi silkalla paljoudellaan tehdä. Uutiskuvat Pohjanmaalta kymmenine tuhansine veden valtaamine hehtaareineen olivat jotain sellaista, jota olemme tottuneet näkemään Bangladeshista, Mosambikista, Pohjois-Koreasta… Jossakin kaukana, ei täällä meillä.

Omasta lapsuudestani muistan joka keväiset uutiset tulvista Pohjan­maalla. Uutislähetysten dramaattiset filminpätkät dynamiitilla räjäytettävistä jääpadoista tekivät nuoreen poikaan vaikutuksen. Vuosikymmenten työ kevättulvien suitsemiseksi on selvästi tuottanut tulosta, tilanne on niiden osalta nykyään paremmin hallinnassa.

Mutta tämä tulva olikin erilainen. Nyt vesi tuli katkeamattomana ryöppynä taivaalta, ei kevätauringon hellästi sulattamista kinoksista.

Ilmastonmuutoksen piti tuoda meille aurinkoiset kesät ja pidemmän kasvukauden. Jokainen voisi nyt perustaa takapihalleen oman viinitarhan. Toisin taisi käydä. Samalla kun ihmiskunnan suuri enemmistö kärvistelee tukahduttavassa kuumuudessa ja kuivuus tuhoaa elintärkeän sadon, me kuljemme sateenvarjojemme alla ihmetellen, saadaanko vettyneiltä pelloilta mitään pelastetuksi.

Johtuivatko tämän kesän ja syksyn mitatun historian suurimmat sademäärät ilmastonmuutoksesta, auringosta vai sattumasta, ja onko ilmastonmuutos ihmisen aiheuttama tai onko sitä edes olemassa… Näistä kiisteleminen on sikäli turhaa, että joka tapauksessa joudumme avaamaan silmämme ja sopeutumaan uuteen tilanteeseen.

Vettä voi tulla enemmän kuin mihin olimme tottuneet, vesi voi nousta korkeammalle kuin olisimme uskoneet, tulva voi nousta sinnekin missä sitä koskaan ennen ei ole ollut. Kaikki nämä täytyy ottaa huomioon kaavoittamisessa, rakentamisessa ja koko yhteiskunnan suunnittelussa.

Pysäyttävä yksityiskohta tulvauutisoinnissa on ollut tieto, että valtio on lopettamassa tulvatuhojen korvaamisen parin vuoden päästä. Tässä kohtaa joutuu hieraisemaan silmiään ja lukemaan uudestaan. Kyllä, siis lopettamassa, ei aloittamassa. Tästä lähtien jokainen ihminen on sitten omillaan vakuutusyhtiönsä kanssa. Ja pärjää kasvottoman, voittoon pyrkivän koneiston ja sen lakimiesten kanssa miten taitaa. Isoilla yrityksillä on ammattitaitoa ja kykyä käyttää kaikki lakipykälistä ja sopimusteksteistä – myös sieltä pienellä painetuista – löytyvät keinot pienentää tai evätä korvauksia. Sehän on niiden tehtävä, voiton teko.

Mihin ihmeeseen me oikein veroja keräämme ja maksamme, jos ei tämänkaltaiseen hädänalaisten auttamiseen


Marko Kananen
Päätoimittaja

 


ALOITUSSIVULLE