Ultran artikkeli


PÄÄKIRJOITUS  11 / 2002

 

Kirjojen voima

Viime vuosituhat tuotti lukemattoman määrän tärkeitä keksintöjä, eniten 1900-luku. Edellisen vuosituhannen merkittävimmäksi keksinnöksi jäänee kuitenkin jo 1400-luvulla aikaansaatu kirjapainotaito. Tuon keksinnön jälkeen maailman muuttuminen on jatkunut kiihtyvällä nopeudella. Vielä tänäänkin – sähköisen tiedonvälityksen aikana – perinteinen kirja on tärkeä, vaikka sillä on voimakkaita kilpailijoita joka puolella.

Suomalaisessa rajatiedossa kirja on ollut keskeinen vaikuttaja jo yli sata vuotta. Kukaan ei tarkasti tiedä, paljonko alan kirjoja on kaikkiaan Suomessa painettu, tai kuinka monta rajatiedon eri kirjaa suomeksi löytyy. Eräillä laajoilla osa-alueilla, kuten vaikkapa teosofiassa ja vaihtoehtohoidoissa, lukumäärä nousee nelinumeroiseen lukuun, mutta monilla eritysaloillakin (astrologia, ufot jne.) päästään helposti yli sataan kotimaiseen kirjaan.

Määrällisesti rajatiedon kirjoja julkaistaan nykyisin enemmän kuin koskaan aikaisemmin, sillä kirjan tekeminen on tällä hetkellä helpompaa ja halvempaa kuin menneinä aikoina. Suuret kustantajat ovat kiinnostuneita etupäässä hyvin myyvistä rajatiedon kirjoista (WSOY: Yhteys Jumalaan, Syö oikein oman tyyppisi mukaan, Itsensä parantava ihminen). Tällöin pienemmät painokset jäävät pienten  kustantajien hartioille, jolloin ei voida puhua voiton maksimoinnista, vaan tappion minimoinnista.

Viimeisin suuri rajatiedon kirjamenestys on kahden vuosikymmenen takaa, kun Rauni-Leena Luukasen Kuolemaa ei ole ilmestyi syksyllä 1982. Tiettävästi sillä on edelleen ennätys Akateemisen kirjakaupan myyntitilastoissa (puolessa tunnissa 1200 kpl).

Joskus myös pienet kustantajat toteuttavat suuria suunnitelmia. Kymmenisen vuotta sitten Urantia-kirja, tuo 2097-sivuinen jättiläinen, sai vihdoin suomenkielisen painoasun. Nyt marraskuun lopussa on jälleen toteutumassa mahtava kirjaprojekti, kun 1450-sivuinen IHMEIDEN OPPIKURSSI ilmestyy Era Novan kustantamana. Kirjan kääntämisen vaikeuksista ja vaiheista kertoo suomentaja Pirkko Peltonen mielenkiintoisesti tässä Ultrassa. Myös Teuvo E. Laitisella, joka kuoli vuosi sitten, on oma osuutensa kirjan suhteen. Hän kirjoitti aiheesta Ultrassa kolme vuotta sitten (Kun ihmeitä ei tapahdu, jotakin on vialla, 9 ja 10/99).

Uusien ja vanhojen kirjojen kunniaksi Ultra-lehti viettää Kuhmoisten Kylämällä eritystä Kirjan päivää lauantaina 23. marraskuuta. Tällöin Ultran kirjastossa voi tutustua sekä syksyn uutuuksiin että rajatiedon klassikkoihin.

Tapani Kuningas

 


< TAKAISIN  ULTRAAN  11/2002