Ultran artikkeli


PÄÄKIRJOITUS  3 / 2002

 

Vaihtoehtomessuja

Ensimmäinen tutustumiseni vaihtoehtomessuihin tapahtui keväällä 1979, kun  Ultra suuntasi    lukijamatkansa Lontoon Mind – Body – Spirit –messuille. Tapahtumasta, joka tuohon aikaan keräsi 88 000 kävijää, tulikin pian esikuva suomalaisille alan messuille. Kotimaisena pioneerina toimi Matti Ollila, joka pani lokakuun lopulla 1983  pystyyn Hengen ja Tiedon messut Taivallahden koululla Helsingissä.

Tulevana syksynä (21.-22.9.) Hengen ja Tiedon messut järjestetään 20. kerran. Samaan lukumäärään päästään myös syksyisillä Mikkelin Luomumessuilla. Vuosien mittaan Ultra on osallistunut kymmeniin vaihtoehtomessutapahtumiin eri puolilla Suomea, sillä nykyisin niitä on tarjolla lähes kuukausittain. Tämän vuoden ensimmäiset alan  messut olivat Imatralla (26.-27.1.) ja Helsingissä (9.-10.2.). Vaikka molemmat kuuluvat samaan Etelä-Suomen lääniin, kaupunkien erot ovat monella tavalla suuret. Helsingin asukasluku on lisääntynyt viidessä vuodessa Imatran asukasluvun verran, kun taas Imatra on samaan aikaan menettänyt runsaasti asukkaitaan. Ei siis ollut mikään yllätys, että messut muodostuivat varsinkin kävijämääriltään hyvin erilaisiksi.

   Messuilta saatu kokemus osoittaa, että suuri kävijämäärä ei  välttämättä   takaa parasta mahdollista lopputulosta, sillä mitä enemmän messuilla on ihmisiä, sitä vähemmän näytteilleasettajalle jää aikaa yksityiselle messuvieraalle. Jatkuva  ihmisjono ja tungos messuilla ei ole juuri kenenkään etu. Toisaalta on selvää, että messujen talous tarvitsee runsaasti ihmisiä, joten kävijämäärien rajoituksiinkaan ei voida mennä.

   Helsingin ja muun Suomen välinen ero messupaikkana ilmenee monella tavalla. Esimerkiksi alan kirjallisuuden hankkimisessa on suuria eroja. Helsinkiläiset ostavat aivan eri kirjoja kuin imatralaiset.  Pääkaupunkiseudun asukkailla lienee myös keskimäärin enemmän rahaa käytettävänään rajatietoon.

Vaikka Finlandia-talon ja Tainionkosken työväentalon messut eroavat ulkoisesti toisistaan monin tavoin, itse messuille tulevat ihmiset ovat varsin samanlaisia, joten messutunnelma on yleensä  hyvä sekä Helsingissä että maaseudulla – pääkaupungissa tietysti vähän kiireisempi.

Ratkaisevin ero lienee siinä, että Helsingin johtava sanomalehti suhtautuu edelleen hyvin nuivasti alan messuihin. Kun maakuntien tiedotusvälineet tekevät vaihtoehtomessuista vuosittain  asiallisia juttuja, Hesari yleensä vaikenee asiasta, tai – kuten sunnuntaina 10.2. – tarjoaa pohjaanpalanutta kahvinporojuttuaan lukijoilleen.

   Tapani Kuningas      

 


< TAKAISIN  ULTRAAN  3/2002