Ultra

Logo Art – tarkoituskeskeinen taideterapia
174 s.
39€
Omakustanne, 2021

LogoArt® tarkoituskeskeinen taideterapia on menetelmä, jonka avulla voi lisätä itsetuntemusta, vapauttaa luovuutta ja voimaantua. LogoArt® eroaa useista muista taideterapian suuntauksista työskentelyn ohjaamisen osalta. Menetelmässä keskeistä on maalaamisen ja samalla elämään liittyvän muutoksen ohjaaminen eteenpäin. Lisäksi LogoArtin tavoitteena on auttaa löytämään tarkoitusta elämälle. LogoArtissa yhdistyvät logoterapian tarjoamat filosofiset oivallukset ja taideterapian huikea vaikutus koko ihmiseen. Sielun ja siveltimen yhteys on vilpitön.

Kirja koostuu neljästä osasta, joiden sisältönä on LogoArtin filosofia, ihmisen ominaisuudet ja käytännön LogoArt®-harjoitukset. Kirjan harjoitukset on rakennettu siten, että niitä seuraamalla voi omatoimisesti työskennellen kehittää itseään. LogoArt®-ohjaajille ja ohjaajaksi opiskeleville kirja tarjoaa syventävää tietoa ja tarkennettuja ohjeita asiakastyöskentelyyn.

Noitakirja – Nykynoidat ja noitien historiaa
Kuparikettu & Heikki Saure
360 s.
27€

Into Kustannus, 2021

Noitakirja on kertomus noidista, tietäjistä, shamaaneista ja sosiaalisen median kanavia hyödyntävistä nykynoidista. Ikiaikaisesta kansanperinteestä kumpuava ilmiö saapuu nykyaikaan tavalla, jota ei ole aiemmin koettu.

Noidat eivät ole menneisyyden ilmiö, päinvastoin – noitia on enemmän kuin koskaan ennen. Nykynoidat tutkivat omia juuriaan, kurkottavat muinaiseen kansanperinteeseen ja poimivat sieltä asioita ja menetelmiä, joita he soveltavat nykyaikaan. Vaikutteita he ammentavat myös muistakin kulttuureista.

”Nykyajan noituudessa korostuu suvaitsevaisuuden sanoma. Noitana voit olla ylpeästi juuri sellainen kuin olet”, Kuparikettu kiteyttää.

Suomalaiset ovat aina olleet noitakansaa. Noita on alun perin tarkoittanut yhteisön kunnioittamaa tietäjää, parantajaa ja shamaania. Kristinuskon ja vainojen myötä noita muuttui pahaksi olennoksi, paholaisen liittolaiseksi. Noitakirja palauttaa noitien kunnian, oikoo virheellisiä väitteitä ja hälventää ennakkoluuloja. Kirjassa noituudesta kertovat myös nykynoidat itse.

Ilmestyskirja – Kuvat ja tulkinta
Irma Korte
148 s.
22€
Nemora Kustannus, 2021

 Ilmestyskirja – eli Johanneksen ilmestys, apokalypsi, Raamatun viimeinen teksti – on innoittanut vuosisatojen varrella monia esittämään kuvallisesti oman näkemyksensä sen tapahtumista ja hahmoista. Miltä näyttävät aurinkoon puettu taivaallinen nainen, seitsenpäinen lohikäärme, Babylonin portto, kaksisarvinen peto, uusi Jerusalem, paratiisi… Irma Korte on kerännyt kirjaansa runsaan kokoelman keskiaikaisia ja uuden ajan alussa tehtyjä apokalypsin kuvituksia. Värikuvia on kaikkiaan yli 60 niin sanotuista Beatus-käsikirjoituksista, Bambergin apokalypsistä, Angersin kuvakudoksesta ja Ottheinrichin Raamatusta.

Kuvat etenevät samaan tahtiin kuin Ilmestyskirjan tapahtumat ja luovat silmin nähtävän vision Johanneksen ilmestyksen keskeisimmistä olennoista ja tapahtumista. Kuvien ohessa kulkee niiden tulkinta, joka on lyhennelmä saman kirjoittajan teoksesta Johanneksen ilmestys – Sisäinen matka vapauteen. Tulkinnassaan Irma Korte lukee Ilmestyskirjasta yksityisen ihmisen pitkän kehityskertomuksen. Sen aikana Johannes kulkee ulkokohtaisesta, vieraantuneesta uskonnollisuudesta omakohtaisesti elettyyn hengellisyyteen. Johannes, kuten kuka tahansa samaa matkaa tehnyt, kokee sekä ahdistuksia että autuutta, kohtaa petoja ja elää paratiisin ihanuutta.

Ehdotetussa tulkinnassa Ilmestyskirjan kuville esitetään vertailukohtia etenkin kristinuskon mystikoilta ja pyhimyksiltä sekä itämaisesta filosofiasta ja joogateoriasta.

Ilmestyskirja on myyttikuvien tiivistymä, ja myyttikuvat sallivat aina monia tulkintoja. Lukija voi halutessaan käyttää näitä vanhoja, oudon kiehtovia kuvia inspiraation lähteinä löytääkseen omia tulkintojaan Johanneksen näkyjen tapahtumille.

 

fil. tri. Irma Kortteelta on aiemmin ilmestyneet kirjat mm.: Nainen ja myyttinen nainen (1988), Johanneksen ilmestys – Elävä myytti (1993), Eedenistä Egyptiin (1998),  Egyptistä luvattuun maahan (2000), Jerusalemiin! (2010) Sisäinen, myyttinen Jeesus (2018), Samaanin Sampo (2020)

Buddhalaisia opetuksia mielestä
Geshe Pema Dorjee
100 s.
20€
Biokustannus, 2021

Pidämme mieltä itsestäänselvyytenä, mutta emme juurikaan tunne sitä ja sen toimintamalleja. Buddhalaisuuden mukaan häiritsevät ja tiuhoavat tunteet ovat fyysisten ja mielen ongelmien lähde. Vaikka mieli on monimutkainen ja vaikeasti hallittava, voimme päättäväisellä harjoittelulla saada sen hallintaan. Geshe Pema Dorjee antaa tässä kirjassaan kallisarvoisia työkaluja mielen harjoittamiseen.

Langri Tangpan kahdeksan säettä ovat tunnetuimpia mielen harjoittamiseen liittyviä säkeitä. Ne ovat suuri inspiraation lähde myös Hänen Pyhyydelleen Dalai-Lamalle ja sisältyvät hänen päivittäiseen meditaatioonsa.

Hilma Af Klintin arvoitus – Taiteilija henkien, tieteen ja luonnon maailmassa
Pirkko Kotirinta
332 s.
34€
Tammi, 2021

Taiteilija, joka eli aikaansa edellä.

Abstraktin taiteen pioneerin kiehtova elämäkerta tempaa mukaansa sadan vuoden takaisiin esoteerisiin virtauksiin, teosofien ja antroposofien maailmaan.

Ruotsalaisen Hilma af Klintin ihmeelliset teokset saivat Guggenheimin museossa New Yorkissa syksyllä 2018 avautuneessa näyttelyssä ennätysyleisön ja vuolaat kehut kriitikoilta. Naisryhmän spiritualististen istuntojen inspiroima Hilma af Klint maalasi abstrakteja teoksia jo vuodesta 1906 lähtien, vuosia ennen alan pioneerina pidettyä Wassily Kandinskya.
Miksi yli sata vuotta sitten tehdyt maalaukset koskettavat juuri nyt ja leviävät sosiaalisessa mediassa? Mikä on niiden sanoma aikamme ihmisille? Ratkoessaan Hilma af Klintin arvoitusta Kotirinta on tutustunut laajaan arkistomateriaaliin ja löytänyt uutta tietoa sekä haastatellut lukuisia af Klintin taiteeseen ja elämään perehtyneitä henkilöitä. Maailmanmenestyksen juuret juontavat yllättäen Suomen Turkuun. Pelkästään teosten säilyminen on ollut monien uskomattomien sattumien summa.

Ultrassa 11/1988 (kansikuva) M. E. Solomonin 3 sivuinen artikkeli ”Hilma af Klintin salainen maailma kumpusi okkultismista”

Ennakkotilaus, ilm vko 38

Helmi Krohnin ihmeellinen elämä – kulttuurivaikuttajana ja spiritualismin edelläkävijänä
Marjut Hjelt, Maarit Leskelä-Kärki ja Hilkka Oksama-Valtonen
300 s. + kuvaliite
29€

”Ja kuinka usein minä siunaan kohtaloa, joka on ollut niin suopea ja hyvä minulle. Sillä kyllä minulla on äärettömän rikas elämä.”
Helmi Krohnin runsaasti kuvitettu elämäkerta avaa näkymän suomalaiseen kulttuurihistoriaan. Krohnien kulttuuriperheen vanhin tytär oli monipuolinen kirjailija, toimittaja, kääntäjä, lastenkirjallisuuden pioneeri ja neljän lapsen äiti. Avioliitto poliitikko ja kielitieteilijä Eemil Nestor Setälän kanssa täyttyi yhteisestä työnteosta ja ison perheen kasvattamisesta, mutta päättyi avioeroon 1913. Helmi elätti itsensä ja perheensä uurastamalla kirjoitus-, käännös- ja toimitustöissä. ”Sillä työnilo, sehän on suurinta maailmassa.”

Helmin Krohnin elämää viitoittivat kansainvälisyys ja matkustushalu ja palava into oppia uutta. Hän oli edelläkävijä kirjallisella urallaan ja toi elämäkerroissaan naisten historiaa esiin. Hän eli vilkkaan suomalaisen kirjallisen elämän keskiössä, ja vaali läheisiä ystävyyksiä useiden taiteilijoiden kuten säveltäjä Erkki Melartinin kanssa. 

Helmi Krohnin elämää leimasi henkinen etsintä, joka huipentui uudenvuoden aattona 1928 Lontoossa. Hän osallistui spiritualistien kokoontumiseen ja tunsi löytäneensä kotiin. Hän omisti elämänsä viimeiset neljä vuosikymmentä henkiselle vakaumukselleen ja vakiinnutti spiritualistisen maailmankuvan Suomeen ystäviensä Gerda Rytin ja Ruth Serlachiuksen avulla.

Teos tutustuttaa lukijan Helmi Krohnin ihmeelliseen elämään tärkeiden ja kiehtovien tapahtumien kautta. Hän nousee esiin kulttuuriperheen lapsena, merkittävien lehtien toimittajana, klassikoiden kääntäjänä, romaanikirjailijana, tasa-arvon esitaistelijana, henkistä polkuaan etsivänä meediona ja kansainvälisenä matkaajana. Vaellamme mukana Krohnin matkoilla Helsingistä Ristiinan Kallioniemeen, Lontoosta Kööpenhaminaan ja Glasgow’sta Tukholmaan.
Helmi Krohn oli lahjakas, työteliäs, kunnianhimoinen ja eteenpäin katsova nainen, jonka elämään mahtui niin surua, täyttymystä kuin tyyntä rauhaakin.
***
Marjut Hjelt on tietokirjailija, jonka teokset käsittelevät kansanuskoa ja kulttuurihistoriaa. Hän on kirjoittanut lukuisia artikkeleita Helmi Krohnista, spiritualismista ja Helmin perustamasta Suomen Spiritualistisesta Seurasta. Hänen toimittamansa kirja Helmi. Helmi Krohnin kirjeitä läheisilleen 1884–1936 ilmestyi 2004.
Maarit Leskelä-Kärki on kulttuurihistorian dosentti ja yksi keskeisiä suomalaisia elämäkertatutkijoita, joka on tutkinut laajasti kolmen Krohnin sisaren kirjallista elämää. Hänen edellinen tietokirjansa oli Toisten elämät. Kirjoituksia elämäkerroista (2017).
Hilkka Oksama-Valtonen on Helmi Krohnin tyttärentyttärentytär, joka on tehnyt pro gradunsa Helmi Krohnista ja kuuluu Krohnin sukuseuran hallitukseen. Hän on Aino Kallas Seuran perustajia. Ammatiltaan hän on ollut äidinkielen opettaja ja hänet on palkittu Vuoden äidinkielen opettajana 2003.  Hilkka Oksama-Valtonen on kirjoittanut neljä runokokoelmaa ja asuu Kustavissa.

Lappalaisten uskonto
Uno Harva
186 s. + 28 kuvaa. (valokuvia ja piirroksia)
28€
Kirjokansi, 2021

Klassikon (1915) uusintapainos.

Kansainvälisesti arvostettu uskontotieteilijä Uno Harva (1882-1949) julkaisi teoksensa Lappalaisten uskonto Suomen suvun uskonnot -sarjassa vuonna 1915. Kirja perustuu hänen vuonna 1910 hyväksyttyyn pro gradu-tutkielmaansa Lapin uskonnonhistoria, jonka hän täydensi, laajensi ja muokkasi uudeksi kirjaksi.

Lappalaisten uskonto oli pitkään ainoa suomenkielinen teos saamelaisten esikristillisestä uskonnosta sekä maailmankuvasta. Harvan kirjan merkityksestä lappologialle kertoo se, että kirjasta tehtiin vielä vuonna 1987 Uppsalassa ruotsinkielinen laitos.

Lappalaisten uskonto käsittelee moni-ilmeisesti saamelaisten uskonnollista elämää. Kirja johdattaa lukijansa vainajien ja seitojen palvontaan, saivohenkiin, karhunpalvontaan, luonnonjumaliin, synnytyksenjumalattariin sekä kodin-, metsän- ja vedenhaltioihin. Loppuluku keskittyy noitien merkitykseen saamelaisten uskonnollisessa elämässä.

Ennakkotilaus, ilm. lokakuussa

Magian lumo – William James valkoisen korpin jäljillä

Tea Holm
200 s.
27€
Basam Books

Magian lumo: William James valkoisen korpin jäljillä (Tea Holm, FT, TM) on tietokirja psyykillisestä tutkimuksesta. Se on itsenäinen teos, joka toimii myös jatko-osana Perhosvaikutus-tietokirjalle (Basam Books, 2019) spiritualismista.

Filosofi William James (1842-1910) on yksi 1800-luvun lopun merkittävimmistä ajattelijoista ja etenkin hänen työnsä psykologian, uskonnonfilosofian ja pragmatismin parissa ovat olleet uraa uurtavia. James tutustui myös spiritualismiin jo 1860-luvun lopulla. Se oli aikakautensa suuri muoti-ilmiö. Spiritualistisina pidettyjen ilmiöiden tutkimus osaltaan synnytti psyykillisen tutkimuksen, jonka johtohahmoja amerikkalainen James oli.

Magian lumo käsittelee psyykillisen tutkimuksen historiaa ja William Jamesin merkittävää tuotantoa. James teki psyykillistä tutkimusta noin 30 vuotta ja oli perustamassa Yhdysvaltoihin psykologisen tutkimuksen yhdistystä. Ajankuvan ymmärtämiseksi kirjassa ovat mukana muun muassa Madame Blavatsky, tunnetut psyykilliset tutkijat William Crookes, Richard Hodgson, Frederic Myers ja James Hyslop sekä kirjailija Arthur Conan Doyle.

Kirja sisältää myös suomalaisten yliluonnollisia kokemuksia. Aineistot on saatu kyselytutkimuksin 2019-2020. Ne liittyvät kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuuteen.

 

Kurkiaura – CD
Jukka Kuoppamäki
2020
20€
Yhteensä 11 musiikkikappaletta.

 


Tämä albumi on tehty maailmanmatkaajille, muinaisajan sankareille ja tulevaisuuden rakentajille, jotka näkevät unta huomisesta ja uskovat siihen, että hyvä aina lopulta voittaa. Tämä sininen planeetta on kuin kallisarvoinen, mutta hauras jalokivi kaikkeuden keskellä. Suojelkaamme sitä ajatuksin, sanoin ja teoin, sillä se on meidän kotimme, jonne me aina palaamme, kun uusi kierros oman kohtalomme toteuttamiseksi alkaa. Elämä on seikkailu. Samalla se on lahja.

Henkistä fitnessiä ja älykkyyttä työelämään
Hannu Sirkkilä
220 s.
28€
Kustantaja BoD, 2021

Kirja käsittelee henkisyyden edistämistä ja toteuttamista työelämässä sekä työpaikan että työntekijän näkökulmasta. Sen lähtökohtana on henkisyyden myönteiset vaikutukset työntekijöiden hyvinvointiin ja jaksamiseen, työyhteisön toimivuuteen sekä myös työpaikan tuloksellisuuteen.

Kirjan aineistona on kymmenen omassa työssään henkisyyttä toteuttavan ja kokevan haastattelut. Kirja sisältää tutkimustietoa henkisyydestä ja työelämän muutoksista. Se tuo esille Suomessa vielä harvinaisia käsitteitä henkinen äly, henkinen wellness ja henkinen fitness. Kirja tarjoaa runsaasti esimerkkejä henkisyyden toteuttamisesta työelämässä arvopohdintoina, läsnäolevuuden käytäntöinä ja vuorovaikutuksen edistämisenä. Kirja kannustaa tehtävien muodossa lukijaansa pohtimaan ja vahvistamaan henkisyyttään omassa työssään.

Plasebo – Lumevaikutuksen teho

Joe Dispenza 388 s. 
34€
Kustantaja: Viisas Elämä, 2021

Onko ajatuksen voimalla mahdollista parantua sairauksista? Voimmeko hyödyntää plasebovaikutusta saavuttaaksemme paremman terveyden ja hyvinvoinnin ilman lääkkeitä ja leikkauksia? Tohtori Joe Dispenza tarjoaa kirjassaan Plasebo – Lumevaikutuksen teho kattavasti esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat uskomalla plasebovaikutukseen parantuneet sairauksista, kuten syöpä, Parkinson ja masennus. Lisäksi mukana on tapauksia, joissa täysin terve ihminen on saattanut jopa kuolla, uskoessaan vankkumattomasti olevansa sairas tai kirouksen riivaama. Esimerkkitapausten avulla Dispenza valottaa lumevaikutuksen periaatteita ja ehdottaa keinoja, miten voimme itse saada aikaan myönteisiä tuloksia omassa elämässämme.

Dispenza käy läpi plasebon historiaa ja lukuisia lumevaikutusta käsitteleviä tieteellisiä tutkimuksia. Hänen työpajoihinsa osallistuneiden ihmisten aivokuvien avulla saadaan tieteellisiä todisteita muutoksista, joita osallistujat ovat pystyneet Dispenzan henkilökohtaisen muutoksen mallin ansiosta aikaansaamaan. Kirjassa yhdistyvät viimeisimmät tutkimukset neurotieteen, biologian, psykologian, klassisen ehdollistumisen, kvanttifysiikan ja hypnoosin aloilta. Pääset itse oppimaan Dispenzan työpajoissa käyttämiä tekniikoita kirjan meditaatioon keskittyvässä loppuosassa. Niiden avulla pääset eroon menneisyyteen perustuvista automaattisista tunnereaktioista ja rajoittavista ajatusmalleista ja lähdet matkalle kohti terveyttä, iloa ja uusia mahdollisuuksia.

Joe Dispenza on kiropraktiikan tohtori, epigenetiikan, neurotieteiden ja kvanttifysiikan tutkija, kansainvälinen luennoitsija ja kirjailija. Häneltä on aiemmin ilmestynyt suomeksi mm. kirjat ”Yliluonnolliseksi”, ”Luo itsesi uudelleen”. Dispenza on omistanut elämänsä opettaakseen, miten voimme hyödyntää neurotieteen ja kvanttifysiikan viimeisimpiä löydöksiä ohjelmoidaksemme uudelleen aivomme, parantuaksemme sairauksista ja elääksemme onnellisempaa elämää.

Mietiskelyä henkiseen kasvuun
Paul Brunton
117 s.
12€
Kustantaja: Biokustannus, 1998
Tämän kirjan tarkoitus on inspiroida, ohjata ja lohduttaa ihmistä. Sen tarkoitus on olla avuksi, että voit hyvin, kykenet toimimaan oikein ja olemaan lopulta onnellisempi sekä tasapainoisempi.

(Ultrassa 7-8/21 retro-artikkeli: Voitto Viro tapasi Paul Bruntonin)

Alussa oli ilo
Klaus Rahikainen
254 s.
25€
Kustantaja I Am Books, 2021

Valitsetko maailmasi kuvaruuduilla yhä tiukemmaksi käyvän pelon vai sydämessäsi vapautumista odottavan ilon ja rakkauden? Alussa oli ilo sisältää kaikki ne sanat ja ajatukset, joilla

tuohon sisällämme odottavaan vapauteen voidaan viittoa. Seuraava askel on sanaton rohkeus käydä maailman peilissä esiin nousevien pelkojen läpi ikuisuuteen ihmisessä itsessään.

Alussa oli ilo avautuu yhä uudestaan iloon, anteeksiantoon, kiitollisuuteen ja rakkauteen, joka on ihmisen perimmäinen luonto. Oletko jo valmis jättämään pelokkaan roolihahmosi ja avautumaan Elämälle Itselleen, joka sinunkin sydämessäsi odottaa kukoistustaan?

Kirjan jokainen teksti on kokonaisuus, kuin ikuisuuden aalto ihmisen kautta, joka voi viedä niin sinut kuin Rahikaisenkin perille, sinne missä ilo oli alussa, ja on myös lopussa.

Kirja on kirjoitettu koronavuoden aikana, ja siinä nousevat esiin myös aikamme kysymykset terveydestä ja sairaudesta, asiantuntijoiden vallasta ja ihmisen vapaudesta. Tärkeää on totuuden ja valheen tunnistaminen, pelon kohtaaminen sekä erheiden tunnustaminen, anteeksianto, kiitollisuus ja rakastaminen.

Kirja on elämäntutkija Klaus Rahikaisen 17. kirja.

100 teeyrttiä luonnosta ja puutarhasta
Sinikka Piippo ja Pertti Salo
n. 280 s.
28 €

Suomen teeyrtit ovat erinomaisia terveyden lähteitä helposti ulottuvillamme. Niillä voi helpottaa esimerkiksi ihon, suoliston, hengitysteiden ja vaihdevuosien vaivoja sekä rauhoittaa tai virkistää mieltä.
Kirjassa esitellään sata Suomessa kasvavaa ja kasvatettavaa kasvia, joista voi valmistaa yrttiteetä. Mukana on luonnonvaraisia ruohokasveja ja pensaita, mausteyrttejä, puita ja puutarhan koristekasveja. Jokaisesta kasvista on kuva, lyhyt esittely ja anekdootti, käyttö teenä ja kasvin hyötyvaikutukset.

Kasvitieteilijä Sinikka Piippo on kirjoittanut toistakymmentä eri aihepiirien kasvikirjaa: ravintokasveista, yrteistä, marjoista, mielen hoitajista, rakkauden rohdoista, kasvien taikavoimista, luonnon henkisestä olemuksesta jne. Äkkiseltään voisi luulla ettei enää uusia aiheita löytyisikään, mutta Sinikka yllätti taas – toisen kasvikirjailijan Pertti Salon avustuksella, ja jopa aika tavanomaisella teemalla, Suomen luonnossa ja kasvimailla menestyvillä teeyrteillä. Ja että täysi sata!

Vallan mainio teos sille, joka kaipaa teekupposeensa uusia lähimakuja, jotka eivät ollenkaan häpeile Kaukoidän erikoisuuksien rinnalla. Ja makuelämysten lisäksi kotoisat kasvit omaavat monipuolisia parantavia, virkistäviä, hoitavia ja rauhoittavia ominaisuuksia.

Yleisen keruu- ja käyttöopastuksen ja muutamien aiheellisten varovaisuusohjeiden jälkeen tämä tuhti opus esittelee käyttökelpoiset luonnonkasvit, mausteyrtit, puut ja pihan koristekasvit aakkosjärjestyksessä selkeästi ja peruskuvin varustettuna. Tarkempaa tieteellistä infoa on hiukkasen mukana ainesosaluettelossa, mutta maallikolle ehkä kiintoisampaa on Mukava tietää -otsikon alla olevat nimityksiin tai historiaan liittyvät jutut. Tärkeintä antia ovat tietenkin kunkin kasvin käyttötavat teenä ja teesekoituksissa sekä rohtokäyttö.

Itse olen vuosikymmenten ajan kerännyt ja kuivannut omat vakio-yrttisekoitukseni niin flunssaa vastaan kuin iltateeksi hyvää unta varten, ja tietenkin vain maun vuoksi. Suosikkejani ovat mm. rantamintun Itä-Suomessa kasvava makuvariantti, kamomilla omalta kasvimaalta sekä vadelma-horsma-mesiangervo fermentoituna. (Suluissa sallittaneen muistuttaa myös yrttiemme hienot aromit omien liköörien valmistuksessa.) Ja nyt tästä Sinikka Piipon erinomaisesta kirjasta saan vinkkejä moneen uuteen teekokeiluun. Lähes jokaisen kasvin kohdalla on tarjolla myös mukavalta vaikuttavia seosohjeita. Teoksen lopussa on vielä hyvään tutkijatapaan sanastot, kirjallisuusluettelot ja hakemistot. Hieno kirja juuri tähän kotoilun ja lähinautintojen aikaan!
 

Heikki Juutilainen

Musiikki, henkisyys ja hyvinvointi
– Kuinka musiikki voi muuttaa elämääsi
Erkki Lehtiranta

324 s.
Kustantaja Basam Books 2015
* UUSI PAINOS 2020

Sinä soit. Minä soin. Universumi soi. Mikäli tämä ei ollut sinulle vielä selvää niin tämän kirjan luettusi olet perustellummin vakuuttunut siitä että soit.

Musiikki, henkisyys ja hyvinvointi -kirja on monipuolinen katsaus musiikkiin, musiikin historiaan ja musiikin vaikutukseen ihmisestä planeettoihin. Kuten kirjailijalta voi odottaa, on tämäkin teos paljon enemmän kuin vain esitys ja analyysi fyysisen maailman sisäisestä musiikin ja ihmisen suhteesta. Lehtirannan perspektiivi on laaja vaikka teksti on paikoin jopa akateemisen analyyttista. Mukana ovat musiikin ja universumin metafyysiset suhteet.

Erityisen mielenkiintoisena pidin kirjan puolessa välissä olevaa teemaa ”Musiikin monitasoiset vaikutukset”. Lehtiranta nostaa esiin mm. englantilaisen säveltäjän, kirjailijan ja teosofin Cyril Meirin. Meir käsittelee musiikkia kulttuuria luovana ja muokkaavana tekijänä sen sijaan että musiikin nähtäisiin vain heijastelevan ajan henkeä ja menoa. Koen saman toteutuvan muissakin luovuuden ilmentymissä ja taiteissa. Tämä pätee tietysti myös ajatusenergiaan. Mielenkiintoinen kysymys onkin toteutuuko taiteen vaikutus välillisesti sen synnyttämän energiareaktion kanssa vai suoraan vai molempien kanavien kautta?

Musiikki kulttuuria muokkaavana tekijänä herättää pohtivan lukijan mielessä todellisen ajatusten virran joka laajenee ja laajenee. Ajatellaanpa vaikkapa Suomessa jo ties kuinka pitkään voimakkaasti vaikuttanutta raskaan ja väkivaltaa ihannoivan musiikillisen trendin vaikutusta. Tämähän on asia joka on täysin käsittelemättä, pikemminkin voisi sanoa että saa varmimmin kehuja ja keikkoja kun edustaa metalli tai hevimusiikin sektoria. Mutta vakavasti ottaen ja Meirin ajatuksia kehitellen, voidaan kysyä, kuinka paljon taide heijastelee aikaansa vai onko taide, tässä tapauksessa musiikki, vaikuttavana osatekijänä esimerkiksi kansakunnan heikentyneisiin taloudellisiin ja sosiaalisiin näkymiin? Entä mikä on sen suhde ihmisten hyvinvointiin? Jos hyvinvoivat ihmiset kuuntelevat solujen kiderakennetta hajottavaa ja energiatasoa madaltavaa musiikkia alkaako tuo asia muuttaa näitä ihmisiä pahoinvoiviksi? Tuleeko hyvinvointivaltiosta pahoinvointivaltio hajottavien taiteiden säestämänä?

Lehtiranta tuo siis esiin musiikin vaikutusmekanismien moninaisen kirjon ja mainitsee myös Masaru Emoton vesitutkielmat, joiden kautta on konkreettisesti esitetty värähtelyjen vaikutusta nesteen rakenteisiin ja sitä kautta tietysti myös ihmiseen.

Kirjassa puhutaan kehon rytmeistä, kehoresonansseista, DNA-musiikista ja omasta sisäisestä sävelestä. Erkki Lehtirannan lisäksi mm. magneettimestari Kryon puhuu ihmisen moniulotteisen rakenteen soimisesta ja solujen laulamisesta (Kryon-kirjasarja, osa 9, Uusi alku, Lee Carrol). Kryon sanoo, että ihminen voi kuulla oman sointinsa kun korvat soivat, silloin kun ei ole kyse elimellisestä häiriöstä. Olen kuullut tämän sointini useaan otteeseen. Se on korkeataajuista tasaista sirinää. Se on kaunista ja sen kuullessaan voi tuntea moniulotteisten solujensa laulavan. Jokaisen ihmiskokonaisuuden sointi on ainutlaatuinen. Sama pätee aivan kaikkeen. Planeettoihin. Eläimiin. Tavaroihin. ”Äänet soittavat ihmistä. Meidän luumme ovat erityisen hyviä äänenjohtimia”.

Vaikka Lehtirannan kirja on paljon klassisen musiikin vaikutuksiin ja elämyksiin painottunut, löysin ilahduttavasti teoksesta maininnan Iasoksen ”Angelic Music” –levystä, jonka kautta itselleni on aikanaan avautunut tila, jossa sain kokea moniulotteisia ulottuvuuksien rajat ylittäviä metafyysisiä kokemuksia. Silti jäin kaipaamaan, klassisen musiikin käsittelyn oheen, joidenkin nykysäveltäjien huomioimista, sellaisten, jotka kulkevat jossakin meditaatiomusiikin, new agen ja ambientin välimaastossa sähköisine äänimaisemineen kuten David Helpling, Jon Jenkins ja jopa Pat Metheny Group jazzahtavine sähköistä ja akustista instrumenttia yhdistävine kokoonpanoineen. Ilahduttavaa on että kirjassa omistetaan aivan oma lukunsa Intialaiselle musiikille, joka saa ainakin oman ihoni aina kananlihalle silkasta mielihyvästä. Etenkin tietyt itämaiset instrumentit tuntuvat koskettavat jotakin merkityksellistä sielun ajattomasta menneisyydestä kerta toisensa jälkeen.

Kirjan loppupuolella on erinomainen osio ”Musiikkia eri tarpeisiin”, jossa on listattuna kirjoittajan omia mieltymyksiä heijastava kokoelma musiikkia eri otsikoilla. Otsakkeita ovat esimerkiksi; luontoääniä, mietiskelymusiikkia eri ilmansuunnilta, musiikkia hienokehojen kunnostamiseen, jne.

Kaiken lisäksi kirjan paperi tuoksuu ihanalta, tätä elämystä ei voi kokea sähköisessä muodossa olevaa tekstiä luettaessa.

Timo Teide

KUSTANTAJAN ESITTELY:

Musiikki on aineettomin taidemuoto, mutta niin paljon muutakin. Tutkimus on osoittanut sen moninaiset vaikutukset hyvinvointiimme. Hengen kohottajana ja tietoisuutemme avartajana musiikki on suoraviivainen ja tehokas. Se voi muutamassa minuutissa saada aikaan saman kuin pitkäkestoinen mietiskelypraktiikka. Musiikki voi myös auttaa merkittävästi oppimisessa, muistin virkistämisessä ja positiivisten tunteiden vahvistamisessa.

Tämä kirja on löytöretki ääneen ja musiikkiin. Teos johdattaa niin musiikin ikiaikaisten mysteerien kuin modernin tutkimustiedonkin pariin. Mukana on paljon testattuja vinkkejä, jotka liittyvät musiikin monipuoliseen käyttöön elämämme laadun parantajana.

FM Erkki Lehtiranta on musiikintutkija, musiikkituottaja, kirjailija, kouluttaja ja henkisyyden tutkimusmatkailija, joka on tutkinut pitkään maailman eri musiikkikulttuureja ja musiikin moninaisia vaikutuksia. Musiikki, henkisyys ja hyvinvointi on päivitetty ja uudistettu laitos hänen vuonna 2004 julkaistusta kirjastaan Musiikin korkeammat oktaavit.

Ykseyden oppikirja
Jaakko Muhonen
360 s.
35 €

* VUODEN 2020 RAJATIETOKIRJA

Kun aika, paikka, tekijä ja energiat ovat kohdallaan, voi syntyä jotain ihan uutta. Tällainen johdatus kristalloitui Jaakko Muhosen kohdalle, ja hän kuunteli sitä. Maailmassa on lukematon määrä henkisen tien oppaita, mutta aivan tällaista ei ole ennen käteeni osunut. Kirja pyrkii johdattamaan kohti ykseyttä, josta tekijä käyttää myös nimitystä viides tietoisuuden ulottuvuus tai kotiinpaluu. Onhan jokaiseen sieluun kirjoitettu toive saavuttaa tämän elämän taipaleella jotain parempaa ja löytää rauha ja tasapaino.

Sisältö on muotoutunut vuosien mittaan tekijän omien kokemusten, näkemysten ja johdatuksen pohjalta. Tekijä puhuu voimakkaasta Pyhän Hengen läsnäolosta, jota hän on kirjoittaessaan tuntenut. Tämä pääosin selkeän analyyttinen teos kuvaa mielen ja sielun kasvua yksioikoiselta rationaalisuuden tasolta kohti herkempiä ja intuitiivisempia tietoisuuden ulottuvuuksia, rikkaampaa kokemusmaailmaa ja merkityksekkäämpää elämää.

Kirjassa tietoisuuden kehitys on jaettu eri tasoihin, joista lyhyesti sanottuna 3D on fyysinen, järkeen perustuva, vastakohtien ja rajoitusten maailma; 4D-tasolla sielu on jo seurannut henkistä tietä kenties aluksi uskon varassa ja saanut oivalluksia sydäntietoisuudesta ja pyyteettömän rakkauden heräämisestä, ja egon johtoasema hänessä alkaa heikentyä. Kirjan mukaan ”4D-ihminen alkaa tuntea syvää kaipausta henkiseen kotiin. Rakkaus Jumalaan ja Valoon voimistuu.” Tällä ulottuvuudella tulee tarkkailla, että ei sotkeudu liikaa mielen psyykkisten kykyjen ja voimien käyttöön vaan säilyttää sydämen puhtauden. Viidennellä tietoisuuden ulottuvuudella (5D) tunnemme täysin ja kokonaan olevamme henkinen olento, jonka tietoisuus, luovuus ja ajattelu eivät tapahdu pelkästään aivosolutasolla vaan valokentässä, josta kirjoittaja käyttää myös nimityksiä Armovirta ja Johdatus.

Tämä kolmen ja puolen sadan sivun opus on ainutlaatuisesta sisällöstään huolimatta vain pähkinän kuori. Siitä syystä sen ei pidäkään avautua kertalukemalta, vaan siihen on paneuduttava hitaasti, ilman aikatavoitteita. Sen joka lause ja sana on merkityksellinen. Tekijä puhuu usein kristillisin käsittein, mutta ne saavat kyllä ymmärrettävää sisältöä, ja uskonkin tämän kirjan avaavan vihdoin uusia näköaloja myös tiukan raamattupohjaiselle ajattelulle. Kuten tunnettua, on hankala kuvata konkreettisen käsitemaailmamme ulkopuolella olevia asioita, joille ei sanoja ole. Niinpä tässäkin tekijä joutuu käyttämään symbolisia termejä, kuten energia, valo, värähtely jne. jotka nekin ovat jo hiukan kulahtaneita. Mutta kirjan lukeminen herättää monia mielen prosesseja, jotka nousevat tietoisuuteen ja alkavat pikkuhiljaa toimia (myös alitajunnan kautta) ja johtavat turhien pinttymien ja sitoumuksien pois karsimiseen. Luominen ja luovuus ovat johtotähtiä. Näet elämän uusin kirkkaimmin silmin.

Ykseyden oppikirjan kirjoittajan oma sielunherkkyys näyttäytyy muutamassa kohdassa hurmoksellisena tekstinä ja lähes liikutuksen tiloina joissakin rukouksissa. Voi tuntea kuinka Jaakko Muhonen on työskennellyt Valon ja Rakkauden voimien ohjauksessa, mutta silti pystynyt kirjoittamaan selkeästi ja sanoisinko jopa ”teknisen” täsmällisesti.

Kirjan monivivahteinen sisältö avaa runsaasti valaisevia näkökulmia hengen tielle. Siinä on muun muassa loogiset kuvaukset kaikkeudessa vaikuttavista kymmenestä henkisestä lainalaisuudesta. Esimerkiksi Heijastuksen lain mukaan jokainen luo ajatuksillaan ja teoillaan ympärilleen omaa tietoisuuttaan vastaavan värähtelykentän, joka heijastuu ympäröivään todellisuuteen ja maailmankaikkeuteen. – Onko elämäsi sattumanvaraista ja samana toistuvaa arkea, vai tiedostatko ajatusten ja tunteiden merkityksen luovuudelle ja näet ulkoisen elämän peilinäsi, tai virtaako elämäsi jo luonnollisen vapaana puhtaan Valon ja Sydämen rakkauden johdatuksessa? Mielenkiintoisia ovat myös mm. Ilmennyksen, Ykseyden, Liikkeen ja Vuorottelun lait.

Kirjan loppuosa koostuu kymmenistä henkisistä harjoituksista, jotka hiukan kaavamaisina mielestäni toiminevat vinkkeinä siihen suuntaan, kuinka itsekukin voi parhaiten tunnustella omia askeleitaan hengen poluilla. Tätä Jaakko Muhosen koostamaa huikeaa teosta ei ole tarkoitus myötäillä orjallisesti, vaikka se oppikirjaksi onkin nimetty. Muussa tapauksessa sen ohjeet, mielikuvat ja symbolit saattavat muodostua liian sitoviksi. Kirjoittajan näkemysten kanssa voi olla myös eri mieltä vaikka niiden tarkoituksen ymmärtäisikin. ”Sidonnainen mieli toistaa itseään. Oivaltanut mieli on tuore ja syntyy uudelleen joka hetki”, kuten kirjassa todetaan.

Ykseyden oppikirja on hieno ja tarpeellinen kokonaisuus, joka täyttää ison tyhjiön henkisten oppaiden sankassa joukossa. Sillä on mahdollisuuksia muodostua klassikoksi laajemminkin.

Heikki Juutilainen

 

KUSTANTAJAN ESITTELY:

Ykseyden oppikirja auttaa henkisen kasvun kulkijaa kohti ykseyttä, josta käytetään nimitystä viides tietoisuuden ulottuvuus. Kirjassa käsitellään käytännöllisesti ja kokonaisvaltaisesti kaikki ne asita, jotka tulee työstää tai joista tulee vapautua ennen kuin ihminen astuu kokemuksellisesti ykseyteen.

Ykseyden oppikirjassa käsitellään viidettä tietoisuuden ulottuvuutta sielun psykologian näkökulmasta. Matka ykseyteen on upea sielujen pyhiinvaellus, josta voidaan käyttää myös nimitystä kotiinpaluu. Ykseydessä ihminen on kokonainen itse osana kaunista Kaikkeutta.

Ykseys on elämän lahja. Se on syvä yhdentyminen itsensä ja kaikkialla olevan Jumaluuden kanssa. Ykseys on astumista puhtaaseen Rakkauden virtaan.

 

Hypertodellisuus – Olet olemassa ja merkittävä
Johanna Blomqvist
253 s.
25 €

* VUODEN RAJATIETOKIRJA YLEISÖÄÄNESTYKSEN VOITTAJA

Vuosisatoja ja -tuhansia hengen tutkijat ovat oivaltaneet suuria totuuksia kaikkeuden ja olemassaolon peruskysymyksiin ja nähneet kaiken toimivan kokonaisuutena. Nyt meidän aikoinamme ns. virallinen tutkimus on ollut niin materialismin lumoissa, että on sulkeutunut erillisiin lokeroihinsa ja jättänyt parapsykologian ja metafysiikan kaltaiset asiat ikään kuin harrastelijoille. Filosofian tohtori ja fyysikko Johanna Blomqvist on avannut mielensä ja sydämensä ymmärtämään materialistisen maailmankuvan ihmiselle ja ympäristölle aiheuttamat valtavat ongelmat ja lähtenyt selvittämään todellisuuden olemusta mitään olevaista pois sulkematta. Rohkeutta vaativa haasteellinen tehtävä, mutta kvanttifysiikan uusimpien löytöjen antama tuki saa hänet esittämään kysymyksiä ”onko mieli perustavampaa kuin materia?” tai ”mikä on tietoisuuden ja todellisuuden yhteys?” ja hakemaan niihin ja moniin vastaavanlaisiin vastauksia.

Tämä selkeästi ja vahvalla energialla kirjoitettu teos esittelee runsain määrin eri aikojen tutkijoiden näkemyksiä ja teorioita olevaisuuden luonteesta. Tietoisuus yhdistää meidät kaikki, ja rajanveto eri tieteenalojen välille on petollista. Kvanttifysiikan ja mielen toiminnan tutkimus alkaa pikkuhiljaa löytää todisteita siihen kuinka herkästi mielen havainto voi muuttaa ja luoda todellisuutta. Tämä on perinteistä maailmankuvaa järisyttävä paljastus; tosin itämainen filosofia ja joogit ovat puhuneet siitä iät ja ajat. On sydäntä lämmittävää ja luottamusta herättävää, että tutkijatkin tunnustavat ettemme voi tavoittaa kaikkea järjen avulla.

Olemme tottuneet määrätynlaiseen syy ja seuraus -käsitteeseen, mutta hiukkastasolla todellisuudella onkin ihmeellinen irrationaalinen puoli. Kirjan tekijä kertoo useista kokeista ja niiden tuloksista kuinka henkilöt tai eläimet ja kasvitkin voivat vaikuttaa mielen kautta toisiinsa ja muihin fyysisiin kohteisiin. Kirja esittelee huikeita teorioita, kuten esimerkiksi psykokinesia, synkroniteetti, retrokausaliteetti tai säieteoria, jotka avaavat uusia näköaloja käsityksiimme maailmasta. Tutkijanimiä ja hypoteeseja tulee esiin niin vauhdilla, että useimmat jäävät maininnan tasolle, mutta nekin jäävät herättämään ajatuksia.

Jossain vaiheessa kirjaa lukiessani pelästyin, että jäävätkö nyt enkelit ja tontut vallan työttömiksi kun kvanttimekaniikka selittää kaikki ihmeet ja johdatukset. Mutta taitaakin käydä päinvastoin, ne osoittautuvat yhtä todellisiksi kuin sinä tai minä.

Henkisille ihmisille kirjan lukeminen nostattaa hymyjä huulille, koska oma kokemus ja sydän ovat sanoneet oikeaksi monia havaintoja, joihin tiedemiehet nyt alkavat löytää ”todisteita”. Mikä on ajan olemus, mikä on ulottuvuuksien määrä? Voiko olla myös niin päin, että tulevaisuus vaikuttaa tähän hetkeen ja voimme saada tietoa tulevasta? Luomme ajatuksilla tulevaisuutta. Mihin perustuu etähoitojen tai psykosomatiikan teho? Sivu sivulta kirja tarjoilee hämmästyttäviä mahdollisuuksia ja uskoa siihen että jotkin niistä johtavat tutkijoita taas eteenpäin. Aineen maailma ja hengen maailma ovat yhtä, ja myös subjektiiviset mielen kokemukset ja henkiset ilmiöt ovat oikeita.

Kirjoittaja esittää yhä useampien tutkijoiden tukeman manifestin siitä, että ihmiskunnan on mitä pikimmiten siirryttävä materialismin jälkeiseen elämäntapaan, postmaterialismiin. Luonto ei kestä muuten! On nähtävä kokonaisuus, olemme kaikki yhtä.

Johanna Blomqvist on tehnyt upean työn kootessaan kaikki nämä tieteen ja tutkijoiden löytämät johtolangat yhteen ja avatessaan valoisan ja toivorikkaan näkymän tulevaisuuteen. Iso kiitos!

Heikki Juutilainen

KIRJAN ESITTELY:

Miten suhtautua elämään ja sen haasteisiin? Ovatko ne todellisia?
Mitä todella tiedämme todellisuudesta?
Mikä yhteys todellisuudella ja tietoisuudella on?
Elämmekö simulaatiossa?

FT Johanna Blomqvist valottaa yleistajuisesti todellisuuden luonnetta ja siitä esitettyjä hypoteeseja. Blomqvistin ymmärrys viimeisimmästä tutkimustiedosta ja henkisen elämän lainalaisuuksista yhdistyvät näkemykselliseksi puheenvuoroksi, uudenlaiseksi todellisuuskäsitykseksi.

On aika ymmärtää oma vaikutuksemme fyysiseen todellisuuteen. Sinä olet olemassa — sukella hypertodellisuuteen, jossa olet merkittävä osallistuja!

Filosofian tohtori Johanna Blomqvist on fyysikko, yrittäjä ja kansainvälisestikin julkaissut kirjailija. Työssään hän yhdistää ainutlaatuisella tavalla monia eri aloja ja menetelmiä, liikkuen myös tieteen rajamailla. Blomqvist on kysytty luennoitsija ja kouluttaja.

www.johannablomqvist.com
www.hypertodellisuus.fi

Kirja on kovakantinen.

Katso myös: Kvanttifysiikasta energiahoitoihin

Hän oli siinä – Kokemukset yhteydestä kuoleman jälkeen
Markku Siltala
UUSI PAINOS!
287 s.
Kustantaja S&S, 2019
30 €

SEPPO TANHUAN LUONNEHDINTA:

Kuinka uskomattoman paljon täällä mahtaakaan olla näkymätöntä väkeä ympärillämme pelkästään edesmenneiden sukulaisten ja ystävien muodossa? Tietokirjaksi luokiteltavassa väitöskirjatutkimuksessa pappi ja psykoterapeutti Markku Siltala tarkastelee lukuisten kokemusten pohjalta erilaisia mahdollisuuksia kokea toiselta puolelta otettu yhteys tänne fyysiseen maailmaan.

Kokemus voi perustua mihin tahansa neljästä fyysisestä aististamme, joista jokainen löytyy eriteltyinä otsikoina ja kertomuksina tästä kirjasta. Yllättävää oli lukea noin kolmen neljänneksen vainajien kohtaamisista olleen konkreettisia johonkin aistiin liittyviä kokemuksia ja vain yksi neljäsosa symbolisia kohtaamisia.

Edesmenneet läheisemme pystyvät ottamaan meihin yhteyttä unien kautta ja siitä löytyykin paljon esimerkkejä, mutta vainajan kyky siirtää materiaalisia esineitä osuu harvemmin kohdalle, vai emmekö vain huomaa merkkejä, joita rajan takaa halutaan antaa.

Lohduttavaa tätä kirjaa lukiessa oli todeta, kuinka paljon ja kuinka monet fyysisesti kuolleet läheisemme ovat jatkuvasti vaikuttamassa elämäämme monin eri tavoin. Henkilökohtaisesti tunsin saavani tästä kirjasta paljon lisää luottamusta elämään ja itseeni vain siksi, että olen nyt entistäkin varmempi, että myös tätä tekstiä kirjoittaessani saan apua rajan takaa.

Omakin kokemukseni kätkytkuoleman kokeneesta pojastani pian kuoleman jälkeen näkökokemuksena ja viime aikoina etenkin rokotteisiin liittyvän keskustelun yhteydessä sopisi tähän kirjaan yhdeksi esimerkiksi monien muiden ohella, jotka palasivat mieleeni kirjaa lukiessa.

KUSTANTAJAN ESITTELY:

Kokemus yhteydestä läheiseen, joka on kuollut, on yllättävänkin yleinen. Väitöstutkimukseen koottujen kokemusten perusteella läheinen voi ilmestyä uneen, tulla vierelle yhteisessä kodissa, jättää jälkiä tai olla läsnä vahvana aistimuksena, elämyksenä tai tuntemuksena, jonka kokija kuitenkin selvästi tunnistaa nimenomaan menehtyneen läheisen yhteydenotoksi. Monesti läheinen viestii jälkeen jääneelle jotakin henkilökohtaista, ja kokemus kohtaamisesta on useimmiten erittäin tärkeä, parantavakin, osa suremista.

Laajaan suomalaiseen tutkimusaineistoon perustuvassa tietokirjassa pohditaan vainajakokemuksia monelta eri kannalta: mitä kaikkea ne merkitsevät kokijoilleen ja millaisia viestejä vainajilta saadaan? Mukana on paljon autenttisia kertomuksia vainajakokemuksista.

Markku Siltala (s. 1964) on psykoterapeuttina ja pappina kohdannut monia kertomuksia kuolleiden kohtaamisista. Hienovaraiset, kauniit ja vaietutkin kokemukset ovat johdattaneet hänet tekemään ensimmäisenä suomalaisena aiheesta väitöskirjan.

Heijastus menneisyydestä –
Suomalaisten kokemuksia edellisistä elämistä
Miia Kontro
158 s.
29€

Kustantaja: Basam Books, 2021

Lapseni sanoi syntyneensä tänne meidän luoksemme, koska hänellä oli minua ikävä. Hän kertoi olleensa pieni lapsi kuollessaan ja jatkoi: ”Kun minä kuolin, minä elin!”
Tunnetko selittämätöntä yhteyttä toisiin ihmisiin? Tunnistatko paikkoja, joissa et ole aiemmin käynyt? Tuntuuko sinusta, että olet kokenut tämän joskus ennenkin?

Heijastus menneisyydestä on ensimmäinen tutkimus, joka käsittelee suomalaisten kokemuksia edellisistä elämistä. Kertomukset ja muistikuvat edellisistä elämistä antavat vastauksia siihen, miksi olemme syntyneet maan päälle ja miksi elämä on nousuineen ja laskuineen muotoutunut sellaiseksi kuin se on. Teos tutustuttaa sekä muinaisten suomalaisten kuolemakäsityksiin että tämän päivän aikuisten ja lasten autenttisiin kertomuksiin elämästä menneisyydessä. Se tarjoaa vertaistukea toisille kokijoille, tutkimustietoa ilmiöstä kiinnostuneille sekä inspiraatiota jokaiselle, joka haluaa laajentaa käsityksiään elämän ja kuoleman mahdollisuuksista.

FM, TM Miia Kontro on teologian väitöskirjatutkija, tietokirjailija ja runoilija. Kontron esikoistietokirja Portilla (2018) käsitteli suomalaisia kuolemanrajakokemuksia. Kontro on haluttu luennoitsija ja innostava puhuja kuolemantutkimuksen ja henkisyyden aloilla.

Ja syöpä vain hävisi – Omakohtainen kokemus
Sven Erik Nordin
224 s.
25 €

Kesällä 2014 saa Sven Erik Nordin huonoja uutisia. Hänellä on aggressiivinen syöpä.Hänelle ilmoitetaan, että ainoa mahdollisuus säilyä hengissä on leikkaus. Syöpä on peniksessä, ja leikkauksella tarkoitetaan peniksen poistoa. Nordin kieltäytyy leikkauksesta ja ryhtyy keräämään tietoa vaihtoehtoisista hoitomuodoista. Tänään, kuusi vuotta myöhemmin, hän on terve ja kaikki kehonosat ovat tallella.

Sven Erik Nordinin koko käsitys syövästä ja sen hoidosta muuttui prosessin aikana. Tässä kirjassa hän kertoo vaihtoehtoisista hoitomuodoista, joiden avulla hän uskoo saaneensa terveytensä takaisin.

NäkyWilliam Butler Yeats
William Butler Yeats
428 s.
28€

Kustantaja Basam Books, 2021
– Klassikko –

Irlantilaisen William Butler Yeatsin (1865-1939) Näky on sekä hämmästyttävä että hämmentävä teos. Teoksessa on aineksia niin filosofiasta, historiasta, kirjallisuudesta, kuvataiteesta kuin psykologiasta.

Oman leimansa Näyn erikoislaatuiseen kokonaisuuteen antavat myös 1900-luvun alun muodikkaat aatevirtaukset: alkemia, astrologia, okkultismi, mystiikka ja teosofia.

Kirja on hyvin henkilökohtainen taideteos, Yeatsin yksityisen filosofian ja maailmankatsomuksen esitys: osa teoksesta perustuu hänen vaimonsa Georgien uninäkyihin ja automaattikirjoituksiin, joita kertyi yhteensä tuhansia liuskoja.

Yeatsin myöhäiskauden runot, joita pidetään yleisesti hänen tuotantonsa huipentumana, perustuvat pitkälti Näkyyn. Hän ammensi runouteensa tästä visionäärisestä materiaalista kielikuvia, symboleja sekä kulttuurisia ja filosofisia ajattelumalleja. Romantikkona ja mystikkona Yeats halusi löytää ilmiötodellisuuden takaa toisen, merkityksellisemmän todellisuuden.

”Sitten ymmärrän. Olen jo sanonut kaiken, mikä voidaan sanoa. Yksityiskohdat synnyttää Kolmastoista kartio tai sykli, joka on jokaisessa ihmisessä ja jota jokainen ihminen kutsuu vapaudekseen.”

Teoksen on suomentanut kirjailija ja kääntäjä Jyrki Vainonen. Hänen edellinen Yeats-suomennoksensa, runovalikoima Torni ja kierreportaat, ilmestyi 2015. Hän on kääntänyt suomen kielelle myös muuta irlantilaista kirjallisuutta, mm. Seamus Heaneyn runoutta ja Jonathan Swiftin satiireja sekä kiistakirjoituksia.

 

Hengen kevät
Reino Lehtinen
261 s.
26 €

Reino Lehtinen on ikinuori luontaisterapeutti, matkaopas, luennoitsija ja syvällinen kirjoittaja. Kirjassaan Hengen kevät hän kokoaa yhteen sen, mitä ihmeellisestä maailmastamme on viisauden ja rakkauden silmin nähtävissä ja ymmärrettävissä. Reino vaikutti aikanaan 1980-luvulla Voi Hyvin -lehden piirissä ystävänsä päätoimittaja Arja Sihvolan kanssa. Hän tuli tunnetuksi myös suosittujen vaellusretkien vetäjänä. Ja vuonna 1993 hän julkaisi kolme painosta ja useampia tuhansia kappaleita myyneen kirjansa Suuntana vapaus – opas sinulle joka etsit tietäsi. Viimeiset kolmekymmentä vuotta hän on asunut Ranskassa.

Lapsuudessaan Reino oli herkkä pohdiskelija ja kävi useamman kerran kuoleman portilla. Jo ennen kouluikää hän kyseli elämänsä tarkoitusta. Kysymykset käänsivät hänen huomionsa sisäänpäin ja vähitellen hän oppi kuuntelemaan vastauksia sielunsa syvyydestä.

Parhaimmillaankin sanat ovat vain suuntaviittoja ja kutsuvat lukijan elämään ne todeksi. Reinon sanat ovat hänen omien ja monien muiden kokemusten kautta toimivia ja tosia. Miten tarpeellisia ne ovatkaan juuri nyt tässä meidän pelkoon eksyneessä maailmassamme!
Monin esimerkein Reino rohkaisee meitä luottamaan maailmankaikkeuden hyväntahtoisuuteen ja osallistumaan uuden maailman rakentamiseen. Meidän aikanamme Reinon jo kauan sitten aavistama universaalin ihmisyyden syntyminen on toteutumassa niin kuin kauan odotetun perhosen kuoriutuminen kotelostaan.

Hengen kevät on lempeä käsikirja sille, jota ihmisen sisäiseen ykseyteen herääminen tänä aikana kutsuu. Lähde mukaan lempeälle ja antoisalle matkalle itseesi!

Suola
Beinsa Douno
315 s.
28 €

Mestari Beinsa Douno oli bulgarialainen teologi, filosofi ja mystikko. Kirja Suola on kokoelma Beinsa Dounon saarnoja missä hän avaa esoteerisen kristinuskon opetuksia. Kirjan suomentaja on Anne Paalo ja kustantaja Ruusu-Ristin kirjallisuusseura.

Suola on voiman elementti, joka pitää asiat tasapainossa. Suolaisuus on tie valoon, valo on tie rakkauteen ja rakkaus tie Jumalan luo. Voin antaa joillekin ylijäämää energiastani ja elämästäni, koska se ei ole minun. Ihmisestä säteilevää valoa on levitettävä.

Näkyjä ja ilmestyksiä – Profeetallisia tekstejä lopunajoista sekä näkyjä Pohjolasta
toim. Pyhän Maan Kristityt ry.
147 s.
22 €

Kirja sisältää näkyjä ja profetioita maailman tulevaisuudesta ja lopun ajoista. Useimmat tekstit on kirjoitettu ensimmäisillä vuosisadoilla. Mukana on myös muutama Suomea ja Pohjolaa koskeva profetiateksti.

Henkisyyttä ja mielenrauhaa – uskonnollisuus länsimaissa
toim. Elina Hellqvist & Jyri Komulainen
246 s.
32 €

Mistä joogassa on kysymys? Pyritäänkö sen avulla terveyteen vai henkiseen valaistumiseen? Vai kenties molempiin? Ja mitä valaistumisella tässä yhteydessä tarkoitetaan? Joogan ja mindfulnessin kaltaisista, aiemmin vaihtoehtoisista ilmiöistä on tullut osa valtavirtaa Suomessa. Meille on rantautunut myös vaikeammin määriteltäviä kulttuurisia virtauksia, kuten esoteeriseen perinteeseen pohjautuva uushenkisyys ja uuteen hyvinvointikulttuuriin niveltyvä kehopositiivinen henkisyys. Suomalaisessa muuttuvassa kulttuurissa Aasian uskontoperinteet ovat läsnä, vaikka niitä ei ole aina helppo tunnistaa. Henkisyyttä ja mielenrauhaa analysoi näitä ilmiöitä uskontotieteen näkökulmasta, pohtii niiden kristillisiä sovelluksia ja selvittää, kuinka kokemuksellisuuden merkitys on korostunut yhtenä aikamme henkisyyden tuntomerkkinä. Teos peilaa joogaa ja mindfulnessia kristilliseen teologiaan ja esittelee länsimaisen henkisyyden aatehistoriaa. Samalla se tarjoaa kiinnostavaa tietoa länsimaisen kulttuurihistorian vähemmän tunnetusta esoteerisesta puolesta. Henkisyyttä ja mielenrauhaa on ensimmäinen suomenkielinen kirja, jossa joogaa ja mindfulnessia tarkastellaan uskontotieteen ja teologian välinein.

Puolalaisen torimuijan palttoo
Anuirmeli Sallamo-Lavi
99 s.
20 €

Aika – onko se lähes selittämätön epäaineellinen ilmiö, neljäs ulottuvuus tai jotain konkreettisempaa, johon voimme jopa vaikuttaa? Tämän kirjan tekijälle se on ollut ainakin ajatusmateriaa, jota on lähdetty kehittelemään omien rajakokemusten ja kirjailijan mielen työkalujen avulla somaksi pikkuromaaniksi. On ehdottoman hyvä asia, että luodaan ajatuskuvia ja hypoteeseja, jotka ovat ikään kuin askel uudenlaisen oivalluksen poluille. Yksi askel voi johtaa seuraavaan; jonkin uuden näkökulman avautuessa on helpompi nähdä taas eteenpäin.

Turistimatkallaan Krakovassa kirjan minä, Anneli, joutuu torilla aikaportaaliin ja hupsahtaa vuoden 1919 tammikuuhun. Kirjoittaja on havainnut torien olevan porttipaikkoja. Tuohon ajatukseen voi hyvin yhtyä, sillä kaupunkien ja kylien toreilla on helppoa kokea jonkinlainen ajattomuus ja antaa herkän mielen lähteä lentoon.

Vanhassa Krakovassa Annelia vastaan tulee merkityksellisiä kohtaamisia ja keskusteluja. Löytyy lankoja vedettäväksi yhteen henkilöiden ja aikakausien välille sieltä ja täältä. Kuvaukset tuon ajan puolalaiskaupungista, kulttuurista ja juutalaisperheen elämästä ovat aidon tuntuisia. Mutta uskaltaako heille tulevaisuudesta puhua! Mielenkiintoista tässä on mahdollisuus katsella vuodesta 1919 tänne nykyhetkeen päin ja sille välille. Useamminhan katselemme täältä taapäin historiaan, mutta Anuirmelin kertomus avaa uuden näkökulman.

Kirjan toisessa osassa Anneli käyttää saamaansa ”ajan avainta” ja siirtyy vuoden 1945 Kotkaan vierailulle mummonsa ja tätinsä luo. Täti Liisa on tuolloin nuori, herkkä näkijä, jonka Anneli yrittää pelastaa mielisairaalalta ja järkyttävältä lobotomialeikkaukselta, jonka tietää tätä odottavan. – Voiko jossain todellisuudessa olla mahdollista palata ajassa taaksepäin ja muuttaa historian kulkua? Siihen kannattaa pyrkiä.

Kertomuksessa henkilöiden väliset yhteydet eri aikakausilta ja asuinpaikoilta punoutuvat aika koskettavalla tavalla yhteen kuin köydentekijän nyörit. Kirjan tarina sinänsä on hiukkasen tehdyn makuinen, mutta näen että ne suuremmat ajatukset, jotka nousevat kertomuksen alta, ovatkin tässä tärkeämmät.

Heikki Juutilainen

KUSTANTAJAN ESITTELY:

Eskapismia ajan hermoilla!

Puolalaisen torimuijan palttoo on aikamatka vuoden 1919 Krakovaan ja Kotkaan vuonna 1945, mutta samalla se kuljettaa lukijansa ikuisten kysymysten äärelle. Mitä aika on? Miten muisti toimii? Miten vapaa tahto ohjaa ihmisen elämää? Onko jälleensyntymää olemassa?
    Ei tarvitse olla erityisherkkä tehdäkseen aikamatkaa, mutta väkevän intention ja ripauksen magiaa se vaatii. Anuirmeli Sallamo-Lavi (s. 1963) on kirjoittanut esoteerisen trilogian ensimmäisen osan, jossa Anneli tutustuu vieraan kulttuurin sekä sukunsa historian avulla myös itseensä.

Aikamatkan kuvaus luontuu kirjoittajalta, eikä ihme: onhan hän suomentanut Diana Gabaldonin maailmanmenestykseen nousseen jättisaagan Matkantekijä (Outlander), jonka pohjalta tehty tv-sarja on nähty myös Suomessa.
    Puolalaisen torimuijan palttoossa nostalgia on tärkeää, suvaitsevaisuus tärkeämpää. Tarina sivuaa vakavia aiheita: kulkutautiepidemioita, vääränlaista johtajuutta, mielisairauksien hoitohistoriaa. Kertomus on kuitenkin kautta linjan toiveikas ja valoisa. Se valaa lukijaansa uskoa ja toivoa. Maailma muuttuu – ja me sen mukana.

Anuirmeli Sallamo-Lavi on täysverinen mystikko, kirjallisuuden suomentaja ja näkijä, joka osti krakovalaiselta kirpputorilta suonvärisen villakangastakin. Toinen toistaan pakottavammat näyt alkoivat välähdellä hänen silmiensä verkkokalvoilla jossain unen ja valveen rajamailla. Niiden seurauksena syntyi tämä kertomus, jossa on totta – ainakin – toinen puoli.

Kristallimatriisi ja kristallikallojen sanoma
Marjut Moisala
41 s.
12 €
Tässä kirjasessa Marjut kertoo yhdistymisestään kristalliseen tietoisuuteen ja mitä se voi Sinulle antaa matkallasi kohden ykseyttä.
Lontoon British Museumia vartioi kristallikallo, jonka kautta Marjut koki yhdistyvänsä uuteen kristalliseen tietoisuuden matriisiin. Matriisin vartijat opettavat tämän tekstin kautta meitä ylösnousemuksen ja nyt käynnissä olevan uuden heräämisen aallon salaisuuksiin.

Kristallikallojen sanoma tulee esille kanavointien kautta. Voit käyttää verkkokurssia ja meditaatioita apunasi yhdistyessäsi Todellisuuteen illuusion ja unen taustalla ja väleissä.

Tämä on oppikirja heille, jotka ovat valmiita luopumaan vanhasta mielen matriisista ja Olemaan Uusi.