Ultran henkilöhakemisto aakkosjärjestyksessä (täydentyy)
Ahola-Valo, Aleksanteri

Ultrapäivillä 2001 oli nähtävänä noin kaksikymmentä kuvataiteilija Aleksanteri ”Ali” Ahola-Valon työtä.
Ultrassa 7-8/2001 esitellään lyhyesti hänen pitkä elämäntarinansa, joka pitää sisällään suuren jännityskertomuksen ainekset.
Hämeenlinnan keskustan tuntumassa sijaitsevassa Aleksanteri Ahola-Valon arkistossa Valolassa (Vanajantie 10, Hml) on kulttuurihistoriallinen näyttely ”Pois menneisyydestä”. Se antaa kuvan Aleksanteri Ahola-Valon ajattelusta, toiminnasta ja elämästä. (Avoinna sopimuksen mukaan, puh. 050-3387755.)
© Tämän sivun kuvien kopiointi sallittu vain Valola-Säätiön luvalla.
Lisää Ahola-Valon elämäntyöstä osoitteessa www.ahola-valo.fi
https://www.hamewiki.fi/wiki/Aleksanteri_Ahola-Valo
https://www.hamewiki.fi/wiki/Valola-säätiö
Aleksanteri Ahola-Valo Ultrassa
- Ali – uuden ihmisen etsijä, Tapani Kuningas, 7-8/90
- Aleksanteri Ahola-Valo: Koulupojan päiväkirja I ja II, Raimo A. Nikula, 12/90
- Luokaamme pysyviä henkisiä arvoja opastamaan uuden – terveen maailman Aleksanteri Ahola-Valo, 1/92
- Luovuuden liitto, Olavi Päivinen, 7-8/92
- ”Uskon teille elämäntyöni”, Sinikka Tompuri, 4/93
- Aleksanteri Ahola-Valo in memoriam, Sinikka Tompuri, 10/97
- Aleksanteri Ahola-Valo – taistelija ihmisyyden puolesta, Sinikka Tompuri, 11/97
- Aleksanteri Ahola-Valo – vuosisadan näkijä ja tekijä, Tapani Kuningas, 7-8/2001
- 10/05 Ahola-Valon lapsuus elokuvaksi
Aleksanteri Ahola-Valo – vuosisadan näkijä ja tekijä
Teksti: Tapani Kuningas,, Ultra 7-8/2001
Kesän 2001 Ultrapäivillä (19-22.7.) oli nähtävänä noin kaksikymmentä kuvataiteilija Aleksanteri Ahola-Valon (1900-1997) työtä. Koska Ahola-Valosta ei ole hänen kuolemansa jälkeen Ultrassa kirjoitettu, lienee paikallaan esitellä lyhyesti hänen pitkä elämäntarinansa, joka pitää sisällään suuren jännityskertomuksen ainekset. Asia tulee julkisuudessa ajankohtaiseksi joskus parin vuoden kuluttua, kun tästä viime vuosisadan värikkäimmästä suomalaisesta valmistuu elokuva. Kiinnostuneet voivat tutustua hänen elämäntyöhönsä, sillä Hämeenlinnan keskustan tuntumassa, Hämeenlinnan Verkatehtaassa sijaitsevassa Aleksanteri Ahola-Valo Museo Valolassa (Viipurintie 4) on koko kesän nähtävänä kulttuurihistoriallinen näyttely Pois menneisyydestä. Se antaa kuvan Aleksanteri Ahola-Valon ajattelusta, toiminnasta ja elämästä.
Juho Aleksanteri Ahola syntyi Impilahdella 27. tammikuuta vuonna 1900. Hän muutti pikkulapsena vanhempiensa mukana Pietariin. Veljen syntymä talvella 1902 koitui kuitenkin äidin kuolemaksi. Se merkitsi kodin hajoamista. Ali – jolla nimellä ystävät häntä kutsuvat – joutui nyt sukulaisten ja tuttavien hoidettavaksi. Ensimmäisestä tietoisesta muistikuvasta Ali kertoo Varhaislapsuuden muistelmissaan, jotka hän kirjoitti jo vuonna 1910. Vähän yli vuoden vanhana hän koki jotakin sanomattoman kaunista katsellessaan huhtikuista maisemaa mökin ikkunasta. Mutta myös elämän pimeät puolet esittäytyivät samalla kertaa. Ali sai kokea sukulaiseltaan väkivaltaa, joka jätti jälkensä koko loppuelämäksi.
Lapsuuden suurimman järkytyksen Ali koki 22.1.1905, kun hän oli pienenä poikana näkemässä Pietarin ”verisen sunnuntain” tapahtumat. Tuhansien ihmisten uskonnollinen kulkue muuttui äkisti ruumiskasoiksi, kun sotilaille annettiin käsky ampua Venäjän tsaarin palatsia lähestyviä ihmisiä. Ali pelastui kuolemalta verisin saappain. Tämän sunnuntain jälkeen hän ei enää ollut sama lapsi – hänestä tuli pieni aikuinen, syvämietteinen ja vakava, joka ei enää leikkinyt muiden lapsien kanssa.
Koulupojan päiväkirjat
Epätavallisen lahjakkaana lapsena Ali opiskeli jo ennen kouluun menoaan kieliä ja monia muitakin aineita. Hänen kotiopettajattarenaan toimi Lydmila Dimitrijevna Kusmina, josta tuli ”kaikkein rakkain äiti” Alille. Kotiopettajatar Kusmina omistautui koko sielullaan Alin kasvatukseen. Hän lahjoitti Alille pienen mustakantisen vihkon ja kehoitti Alia pitämään päiväkirjaa. Opinhaluinen poika alkoi pitää yksityiskohtaista päiväkirjaa kaikista tapahtumista, kun hän syksyllä 1907 pääsi kouluun. Nuo koulupojan salaiset päiväkirjat, joita hän piilotteli äitipuolensa takia, ovat ehtymätön ihmetyksen aihe, mutta samalla myös korvaamaton tietolähde lähes sadan vuoden takaisista tapahtumista Pietarin lähellä. Alin lapsuuden ajan päiväkirjoista (52 eri vihkoa) on koottu ja julkaistu neljä kirjaa, jotka kattavat päivämäärät 30.8.1907-31.12.1911. Alin julkaistut Koulupojan päiväkirjat pitävät sisällään yli 1350 tiheästi kirjoitettua sivua. Mukana on myös alkuperäisten vihkojen taitavaa kuvitusta, joten päiväkirjoja lukemalla saa hyvin elävän kuvan Juho Aleksanteri Aholan kouluvuosista.
Lasten leikkikoulu
Alkukesällä 1908 Ali sai ajatuksen oman yhteisen koulun perustamisesta lähelle Vyiritsan asemaa, joka sijaitsi Pietarista etelään, inkeriläisessä Koprinan seurakunnassa. Tuo 8-vuotiaan pojan organisoima uskomaton yritys eteni nopeasti, sillä koulun ajavaiset pidettiin jo 1.8.1908. Koulua kutsuttiin Lasten leikkikouluksi viranomaisten harhauttamiseksi. Se oli todellisuudessa paljon monipuolisempi kuin paikan virallinen koulu, sillä siellä opetettiin mm. terveitä elämäntapoja, monia yleissivistäviä aineita ja myös käytännön työtä.
Koulun luominen tapahtui täysin vapaaehtoisin voimin, sillä kaikki piti tehdä alusta pitäen itse: huoneistotilat, kalustus, oppimateriaali, opettajat, varainhankinta, johtokunta jne. Ali sai ympäristössään aikaan merkillisen innostuksen, sillä kaikki tarpeellinen saatiin kuukaudessa luoduksi. Kesäkuun viimeisenä päivänä Ali teki piirustukset rakennettavista pulpeteista, elokuun 1. päivänä hän sai jo pitää koulun avajaispuheen, ja seuraavana päivänä opetus aloitettiin 36 oppilaalle. Lieneekö koko maailmanhistorian aikana vastaavaa tapahtunut 8-vuotiaan toimesta?
Lasten leikkikoulun toiminta laajeni nopeasti. Toiminnan piiriin tuli 80 lasta. Pian valistustyö kohdistui myös aikuisiin. Koulu kasvatti opettajansa suurelta osalta itse, se toimi samalla siis myös opettajainvalmistuslaitoksena. Lasten leikkikoulu rekisteröitiin virallisesti Pietarissa vuonna 1914. Lyhyen keskeytyksen jälkeen se jatkoi toimintaansa vuonna 1917 eksperimentaalisena lasten omatoimikouluna.
Vasta vähän ennen kuolemaansa Alille tarjottiin koko elämän jatkuneesta opetus- ja kasvatustyöstään julkista tunnustusta, kun kesäkuun lopussa 1997 hänen luokseen Hämeenlinnaan tuli kolme Oulun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan professoria, jotka pyysivät Alin suostumusta kasvatustieteen kunniatohtoriksi. Tuokin ulkonainen ele jäi kuitenkin toteutumatta, sillä Ali kuoli Ruotsissa ollessaan 15. syyskuuta 1997.
Venäjän vallankumouksen vuodet
Ali muutti Pietariin vuonna 1916 elättäen itsensä nuohoojana, elokuvakoneen käyttäjänä, ratatyömiehenä ja leipurina. Aivan toisenlainen maailma avautui Alille koulupäivinä, kun hän pääsi opiskelemaan Majakka-kouluun, joka oli tarkoitettu Pietarissa olevien diplomaattien ja muiden ulkomaalaisten lapsille. Sinne tultiin diplomaattilasten tavoin arvokkaasti pukeutuneena hevosten vetämillä kärryillä. Kesällä 1916 Ali pääsi töihin Nikolai II:n hovilääkäri Bodmajovin lääkekasviviljelmille saaden syvällistä luonnonlääketieteellistä tietoa. Jo lapsesta saakka Ali oli ollut kasvissyöjä. Hänen ukkinsa Impilahdella tunnettiin kansanparantajana.
Majakka-koulu ja Alin nuohouspiiri sijaitsivat aivan Pietarin keskustassa, joten hänestä tuli monien Venäjän vallankumouksen tapahtumien silminnäkijä. Aseelliseen toimintaan Ali ei osallistunut, mutta nuohoojana hän onnistui mm. vapauttamaan kaksi kuolemaantuomittua poliittista vankia jouluna 1916. Samassa kuussa hän näki myös Rasputinin ruumiin nostamisen Moikan kanavasta ja sen polttamisen Tsarskoje Selon rautatieasemalla.
Joulukuun lopussa 1917 Ali meni Smolnaan tapaamaan lapsuudenystäväänsä Wladimir Izbakovia ja sai tältä tietää että joku suomalainen ”pyttypäisten miesten” valtuuskunta oli tulossa tapaamaan Leninin. Ali ja Wladimir näkivät kirjastohuoneen ovelta kuinka Lenin kokoustauolla pyörähti nopeasti suomalaisten luona ja allekirjoitti jonkin paperin Smolnan käytävällä. Myöhemmin 1930-luvulla Suomessa nähtyään Svinhufvudin kuvan Ali päätteli että kyse oli ollut Svinhufvudin johtamasta valtuuskunnasta ja Lenin oli allekirjoituksella tunnustanut Suomen itsenäisyyden.
Kesäkuussa 1919 Ali liittyi vapaaehtoisena puna-armeijaan, kun Judenitsin joukot uhkasivat Pietaria. Pian hänet siirrettiin valistuskomissaariksi, jonka ei tarvinnut kantaa asetta. Myöhemmin hänestä tuli 6. divisioonan valistusupseeri, joka luennoi esim. aiheesta ”Miten kasvatetaan rakkaudella eikä vihalla”.
Rintamalinjojen mukana Ali joutui kesällä 1920 Puolaan, josta hänet seuraavana vuonna tuotiin lavantautisena Vitebskin sotilassairaalaan Valko-Venäjälle.
Taiteilija Valo kehitti ae-evohomologian Valko-Venäjällä
Ali kirjoittautui Vitebskin taidekouluun saaden opettajakseen juutalaisen professori Juri Penin. Pian Ali sai taiteilijana työtä ja arvostusta Vitebskissä. Hänen elämänsä oli jatkuvaa kiirettä, joten hän alkoi tarkkailla omaa ajankäyttöään. Merkinnät alkoivat 25.3.1921. Näistä merkinnöistä syntyi vähitellen koko ihmisen aktiivisuuden ohjaamismenetelmä, ae-evohomologia, jota Ali pitää merkittävimpänä elämäntyönään. Menetelmään kuuluvia symbolimerkkejä oli vuonna 1921 20 kpl, 1990-luvulla noin 2800 kpl.
Keväällä 1921 Ali perusti ensimmäisen perheensä – ilman vaimoa. Sodan runtelemassa maassa oli paljon orpolapsia, joista Ali otti ensin löytölapset Peter ja Pavel Laikon, vähän myöhemmin 15-vuotiaan juutalaisen Isak Feigin ja sitten oli vuorossa pieni suomalaistyttö Helmi.
Orpolasten perhe ei kuitenkaan ollut pitkäaikainen, sillä Alin elämään astui Helena Nikonovits-Jatskevits, jonka kanssa hän solmi avioliiton 23.3.1923. Tämä ylhäisönainen halusi avioitua kuuluisan taiteilijan kanssa, mutta liitosta ei tullut onnellinen. Kaksi tytärtä kuitenkin syntyi: Victoria vuonna 1925 ja Into vuonna 1928. Lisäksi Alille syntyi Valko-Venäjällä kolmas tytär, Galina, Vera Kruben kanssa.
Vuosina 1923-4 Ali opiskeli Odessassa IZO-taidekoulussa. Tuolloin hän osallistui statistina Sergei Eisensteinin klassisen Panssarilaiva Potemkin -elokuvan tekoon. Vuonna 1925 Valko-Venäjän neuvostotasavallan laajentamistoimikunta lähetti Alin Minskiin, jossa hän asui vuoteen 1930 saakka saavuttaen itselleen pysyvän sijan Valko-Venäjän taidehistoriassa. Alin itselleen suunnittelema vaakuna valmistui keväällä 1925. Vaakunassa auringonvalo puhdistaa paheitten vallassa olevan ihmiskunnan verenkierron. Auringon protuberansseista on luettavissa Alin itselleen omaksuma taiteilijanimi VALO, jonka hän otti, koska katsoi taistelevansa Valon puolesta pimeyttä vastaan.
Minskin vuosina (1925-30) Alin tuotteliaisuus oli hämmästyttävän runsasta ja monipuolista suuntautuen kuvataiteisiin, piirroselokuviin, arkkitehtuuriin, kuvanveistoon jne. Hän teki lukuisia näkyviä ja virallisia töitä puolueen ja eri hallintoelinten käyttöön. Kaikkein merkittävin ja suuritöisin oli kuitenkin Ihmiskunnan kärsimysten historian paviljonki, josta myös hänen omat kärsimyksensä lisääntyivät, sillä liian hyvin tehty työ sai kateelliset toverit liikkeelle.
Alilla oli puoli vuotta aikaa luoda paviljonki suureen maatalous- ja teollisuusnäyttelyyn, joka avattiin Minskissä 10.8.1930. Kaikkiaan paviljongin rakentamiseen osallistui yli 200 ihmistä. Ali käytti sen rakentamisessa Neuvostoliitossa täysin uutta tekniikkaa, elementtirakentamista. Ensimmäiseksi näyttelyalueelle valmistui kaksi raiteilla liikkuvaa tornia, joista toisen alaosaan Ali majoittui rakennustöiden ajaksi. Rakennuksen valmistuttua tornit sijoittuivat sen osiksi.
Avajaisten jälkeen puoluevirkailija syytti valheellisesti Alia rakennustarvikkeiden varastamisesta ja halusi Alin asuinkabinetin itselleen. Ammattiliiton kokouksessa kuvanveistäjä Krube vaati, ettei Alille pidä maksaa paviljongista mitään. Ali meni raivoissaan kotiinsa, jakoi ikkunasta omaisuutensa ohikulkeville ihmisille, otti perheen mukaansa ja jo puolen tunnin kuluttua hän oli junalla matkalla kohti Suomen lähetystöä Moskovassa – ja pian kohti Suomea. Tämän jälkeen Ali ei koskaan halunnut astua Valko-Venäjän maaperälle, mutta 62 vuotta myöhemmin silloinen Valko-Venäjän ulkoministeri Pjotr Kravstenko vieraili oma-aloitteisesti Alin luona Hämeenlinnassa.
Moskovan ja Stalinin aika
Suomeen tultuaan Ali otti yhteyttä veljeensä Felixiin, joka oli muuttanut tänne jo yli kymmenen vuotta aikaisemmin. Tuolla matkallaan Ali tapasi myös Akseli Gallen-Kallelan, jonka luona käyntiä Ali muisteli lämmöllä. Heistä tuli hyvät ystävät, mutta eräät suomalaiset virkamiehet epäilivät Alia vakoilijaksi, joten perheen piti pakon edessä palata Tallinnan kautta Moskovaan. Neuvostoliiton Tallinnan lähetystössä Ali solmi työsopimuksen arkkitehtina, jonka tehtävänä oli rakentaa talviurheilumajoja ja alan laitoksia Moskovan ympärille tulevaan vihreään rengaskaupunkiin seuraavan kymmenen vuoden aikana. Projekti loppui heti alkuunsa, kun Stalin takavarikoi kaikki sen varat sotilaslentokoneteollisuuden hyväksi. Myös seuraava Alin työpaikka rakennustrustin palveluksessa jäi lyhytaikaiseksi. Vasta työ Äitiyden ja lastensuojelun keskusinstituutissa Moskovassa oli menestyksellisempi, sillä laitoksen johtajalla professori Federillä oli Aliakin utopistisempia suunnitelmia uuden neuvostoihmisen kasvattamiseksi. Pian kuitenkin kävi niin, että Feder ei enää ilmestynyt työpaikalleen. Sen sijaan yksi Alin sihteereistä vaihdettiin ilmiselväksi vahdiksi, joka tarkasti kirjasi kaikki Alin luona käyneet henkilöt. Ali sai valtakunnan suunnittelukomitean johtajalta Karl Radekilta neuvon lähteä Suomeen. Muutama kuukausi sen jälkeen Radek mestattiin. Ali saapui Suomeen 1.5.1933, mutta Neuvostoliitosta tulleena hän joutui heti Etsivän keskusrikospoliisin tarkkailtavaksi.
Muukalaisena Suomessa
Alin elämä Suomessa vuosina 1933-46 oli monella tavalla vaikeaa. Hän menetti heti useimmat työpaikkansa, kun paljastui, että hän oli tullut Neuvostoliitosta. Esimerkiksi Elannon mainososastolta tuli tyly lähtö, kun pääjohtaja Väinö Tanner totesi: ”Meidän talossa ei pidetä yhtään ryssää.” Myös Helsingin yliopiston rehtori kompastui samaan asiaan, vaikka hän aluksi oli suuresti ihastunut Alin tietoihin äitiyden ja lasten suojelusta.
Toimeentulon hankkimiseksi Alin oli pakko perustaa Ahola-Valon taidetuotanto niminen yritys, joka toimi vuodesta 1935 vuoteen 1943. Se oli mainostoimisto, kirja- ja kuvapaino, kehystämö, järjesti taidenäyttelyitä, valmisti taideteollisuus- ja käyttöesineitä jne.
Kesällä 1939 Ali aavisti, että sota saattoi olla lähellä. Ruskeasuolle hän kaivoi – omalta perheeltäänkin salaa – tunnelin, jonka päähän hän valmisti tilan teoksiaan, käsikirjoituksiaan ja päiväkirjojaan varten. Talvisodan ajaksi Ali vangittiin ”kaiken varalta”. Häntä kuulusteltiin mahdollisen maanpetossyytteen nostamista varten, mutta kenties ystävien myönteisten lausuntojen ansiosta Ali välttyi maanpetossyytteeltä ja hänet siirrettiin Tammisaareen turvasäilöön, josta hänet talvisodan jälkeen vapautettiin nälkiintyneenä ja huonokuntoisena.
Jatkosotaan Ali varautui paremmin, sillä hän sai vuonna 1942 tehtäväkseen presidentti Risto Rytin ksylograafisen muotokuvan tekemisen. Miehet ystävystyivät keskenään, mutta kun teos valmistui helmikuussa 1943, rouva Ryti ei sitä hyväksynytkään, joten teosta ei koskaan virallisesti julkaistu. Presidentti Ryti maksoi kuitenkin Alille korvauksen suuresta työstä ja oli siitä hyvin kiitollinen.
Ruotsin yksinäiset vuosikymmenet
Alin perhe-elämä ei ollut kovin onnellista, joten ero Helenasta käynnistyi, kun Ali siirtyi asumaan yhteisestä kodista Jyväskylään. Virallinen ero toteutui vasta vuonna 1947, kun Ali oli muuttanut jo Ruotsiin. Ali ja Helena järjestivät yhteiset jäähyväishäät ihmisyyden kunniaksi. Ali sanoi jäähyväispuheessaan Helenalle:
”Ihmiskunta tehköön kaikki asiat rakkaudella. Sellainenkin tapaus kuin tämä ero, joka on välttämätön, tapahtukoon niin, ettei siitä jää pahoja muistoja.” Jäähyväishäissä olleet tuomarit totesivat, etteivät he ole milloinkaan ole nähneet niin kaunista eroamista.
Ali palkkasi 40-luvun lopulla Suomesta lehti-ilmoituksen perusteella näyttelyavustajakseen Taru Salmion. Työtoveruus muuttui kiintymykseksi, jonka seurauksena Ali ja Taru vihittiin Ruotsissa avioliittoon toukokuussa 1950. Ruotsin vuosina (1947-1982) Ali teki kaikkiaan noin 3000 taideteosta sekä kuvitti mm. Stockholms Tidningenin sunnuntainumeroita. Ruotsissa Ali teki lukuisia suuria monumentaalimaalauksia, esim. Rauta palvelemaan jalompia tarkoituksia on yli kahdeksan metriä pitkä maalaus.
Ihmisen aktiivisuuden ohjaamismenetelmän kehittäminen oli myös Alin ohjelmassa, ja vasta Ruotsissa hän sai sen kaikki ihmisen tarpeelliset toimintamuodot käsittäväksi kokonaisuudeksi. Alin kehittämä menetelmä ei kuitenkaan saanut Ruotsissa vastakaikua. Hänellä ei ollut Ruotsissa ketään, jolle olisi voinut jättää elämäntyönsä.
Ruotsissa luotua taiteellista ja tieteellistä aineistoa oli monessa toimipisteessä, mutta vuodesta 1972 lähtien se keskitettiin Skånessa sijaitsevalle Tågarpin vanhalle koulukiinteistölle. Aineiston järjestely kulutti vanhenevan taitelijapariskunnan voimia, ja Alin epätoivo elämäntyönsä kohtalosta lisääntyi. 1980-luvun alussa hän lähti etsimään apua Suomesta, jossa hän kuitenkin oli tuohon aikaan täysin tuntematon. Hämeenlinnassa Ali viimein kohtasi sikäläisen lakimiehen Risto Suvannon, josta tuli hänen elämäntyönsä vaalija. Elämänsä viimeiset kymmenen vuotta Ali asui Hämeenlinnassa.
ELPO ry. ja Alin viimeiset vuodet
Ali sai pienen toivonkipinän, kun Hämeenlinnaan perustetaan vuonna 1983 ELPO ry. eli Elämäntapojen ja toiminnan ohjaamisen opinnollinen yhdistys. Sen toiminta-ajatus on sama kuin Alin Moskovassa 1931 perustamalla Elämäntapojen parantamisyhdistyksellä. ELPO:n perustamisen jälkeen Ali ryhtyy siirtämään vähitellen taideteoksiaan ja muutakin omaisuuttaan Suomeen. Hänet valittiin Suomen taidegraafikkojen kunniajäseneksi vuonna 1985 korkeatasoisen grafiikkansa ansiosta, mutta muuten häneen ei juuri kiinnitetty huomiota.
Vaikka ELPO ry:n jäsenyyteen saatiin toistasataa ihmistä, Ali ei mistään löytänyt sellaista ihmistä, joka olisi voinut avustaa häntä kaikkein tärkeimmässä tehtävässä, eli AE-evohomologian julkistamisessa ja tekemisessä yleismaailmalliseksi. ELPO ry. sai kuitenkin 80-luvun lopulla kustannettua Koulupojan päiväkirjan 1. osan, joka myös omalta osaltaan levitti tietoa Alin ihmeellisestä elämästä. Päiväkirjoja julkaistiin lisää 90-luvulla, 4. osa ilmestyi vuonna 1998.
Kun 90-luvun alussa haastattelin Helsingissä 90-vuotiasta Alia, hänen tavoitteenaan oli uuden ihmisen luominen erityisen ihmisen uudelleenkasvattamiskeskuksen avulla. Tämän mallikeskuksen avulla Ali uskoi ihmisyyden edistystieteen ylivoimaisuuden vähitellen selviävän koko ihmiskunnalle. Tosin siihen menee aikaa, sillä Ali arveli edistystieteen olevan yleisessä käytössä viimeistään vuosina 2130-50, siis vasta runsaan sadan vuoden kuluttua. Ei ihme, että Ali joskus vaipui epätoivoon katsellessaan ihmiskunnan tilaa.
Neuvostoliiton televisio kuvasi Alin 90-vuotispäiviä Hämeen keskiaikaisessa linnassa. Lähetyksen näki taiteilija Galina Ivanova – ja hän tunnisti isänsä. Isä ja tytär tapasivat toukokuussa 1990 Moskovassa 60 vuoden jälkeen. Saman vuoden syksyllä Ali perusti Hämeenlinnan taidemuseossa VALOLA -säätiön, jonka omaisuudeksi Ali siirsi osan taideteoksiaan.
Vähitellen tieto Alin suunnattomasta elämäntyöstä levisi ja hän alkoi saada myös julkista arvostusta ja tunnustusta sekä Suomessa että maailmalla – tosin arvostus jäi lähinnä puheen tasolle. Alin haluamaa toimintaa ei kuitenkaan saatu aikaan, ei edes edistystieteen oppikirjaa.
Ali tiesi 90-luvun alussa, että hänen aikansa on kohta päättymässä, sillä muutama sairaus oli saanut hänestä otteen. Alin taiteilijan tie oli Suomen kohdalla kivinen, sillä hän pääsi meillä virallisesti esille vasta vähän kuolemansa jälkeen, kun Helsingin kaupungin taidemuseo esitteli lähes 200 työn avulla hänen tuotantoaan talvella 1998.
Kun Oulun yliopiston professorit ovat käyneet pyytämässä Alin suostumusta kasvatustieteen kunniatohtoriksi, hän lähtee heinäkuun alussa 1997 koulutilalleen Ruotsiin. Sieltä hän ei enää palaa. Muutama päivä ennen kuolemaansa, joka tapahtui 15. syyskuuta, hän sanoo: ”En ole enää Ahola-Valo. Olen vain VALO.”
Ara, Ture

© Ultra-lehti
TURE ARA UFOAJASSA JA ULTRASSA
7/73 Tuure Ara: Ufojen lahja: painevoima Maan asukkaille, Kaarlo Rissanen
11-12/76 Kasvoja: taiteilija ja jooganopettaja Ture Ara, Tuuli Reijonen
6/79 Ture Ara, Matti Ollila
6/79 Ture Ara: Viisikanta, Tuuli Reijonen
9/79 Ture Ara, korkean tietämyksen yksilö, Esko Mustosen muistosanat
2/87 Mystikko palasi muusikko-olemuksessaan, Esko Mustonen
11/93 Joogan vaiheita Suomessa, Tapani Kuningas
1/01 Suomalaisen mystiikan voimahahmoja: Ture Ara, Tapani Kuningas
2/01 Suomalaisen mystiikan voimahahmoja: Ture Ara II osa, Tapani Kuningas
3/01
7-8/00
Blavatsky, Helena Petrovna
Blavatsky Helena Petrovna (1831-1891) Ultra-lehdessä
- Däniken ja Salainen Oppi 6/75
- Blavatskyn Salainen Oppi ja tantrayanabuddhismi 11/75
- Oliko Jeesus buddhalaismunkki? 5/78
- Altruismi ja henkinen kehitys HPB:n opissa 3/79
- Mitä Pekka Ervast on sanonut HPB:stä 9/79
- Teosofisen liikkeen äiti HPB 6/81
- Blavatskyn kootut kirjoitukset 2/81
- Suuri sillanrakentaja (pääkirjoitus) 9/81
- M. Viljanen: Salainen oppi – Teoksen ja sen tekijän esittely 12/82, II osa 1/83, osa III 3/83
- Annikki Kumpulanen: Poimintoja mysteriokoulukuvauksista II osa 2/82
- Nikula Raimo A. 1800-luvun viimeinen neljännes s. 12. 4/88
- H.P. Blavatskyn Salainen Oppi kirjasta (pääkirjoitus) 7-8/88
- Päivinen Olavi: Milloin Blavatsky palaa Venäjälle? 10/90
- Aho Markku: Arviointeja H.P. Blavatskyn ajattelusta ja elämäntyöstä 7-8/91
- Gullman Erik: Teosofian perusteita H.P.B:n mukaan 11/91
- Aho Markku: H.P. Balvatsky – Hunnuton Isis 12/92
- Holopainen Reijo O.: Katsaus teosofisen kirjallisuuden historiaan 4/95
- Holopainen Reijo O.: Naispyhät oman aikansa kapinallisia uudistajia s. 42. 1/96
- Aho Mirjam: Teosofia, aikain viisaus tai jumalainen viisaus 4/96
- Kuningas Tapani: Rajatiedon vuosisata s. 4. 12/99
- Pesonen Herkko: Transkendenttinen luku pii ja kokonaiset luvut 3 ja 4 sekä pyramidit s. 16. 7-8/00
- Toikka Timo K.: Seminaari(t) tienhaarassa (ultra uutisia) 5-6/01
- Ananta Amandea: Henkisen tietouden yhteneväisyydet Osa 1 – Kosmologia 7-8/01
- Ananta Amandea: Henkisen tietouden yhteneväisyydet Osa 2 – Jumaluuden hierarkiat 9/01
- Ananta Amandea: Henkisen tietouden yhteneväisyydet Osa 3 – Ihmisen henkikooste 10/01
- Pauli Sundgren: Synti ja karma (rajatietoa internetissä) s. 41. 10/01
- 5-6/04 Nikolai Roerich – taiteilija ja mystikko
- Kirjat:
- Helena Petrovna Blavatsky – Hunnuton Isis – I osa Tiede 11/84
- Aho Markku: H.P. Blavastky – teosofinen sanakirja 1/96
- Kosmos Kari: Blavatskysta Krishnamurtin timanttivaunuun (kirja-aarteita) s. 26-27. 11/00
Ervast, Pekka
Pekka Ervast Ultrassa:
4/91, 3/95, 5/97, 1/10
Ultran Nettikolumni 12/2000
Valo ja varjo
Ultran Nettikolumnin lukijoille: Tuskin ilmestyy Ultraa ilman viittauksia Pekka Ervastin persoonaan. Toisille hän on musta maagikko, homo ja teosofian pettäjä, toisille Suomen merkittävin teosofinen kirjailija, henkinen Opettaja ja Uuden uskonnon perustaja. Tämän kirjoittaja kuuluu jälkimmäiseen ryhmään ja olen siihen liittyen yrittänyt selvittää Ervastin elämän ulkoiset puitteet ja myös jotakin hänen teosofiansa sisällöstä, johon liittyen ohessa joitakin näkemyksiä Ervastin elämästä ja hänen teosofiansa perusteista.
Pekka Ervastin elämän pääkohdat
Pekka Ervast (Petter Elias E. 1875-1934 ) syntyi Helsingissä 26.12.1895. Hänen vanhempansa olivat kollegiasessori Petter Edvard Ervast (1841-1899) ja Hilma Natalia Törnroos (1848-1884). Fennomaanisukuun syntynyt Peppi osoitti lapsena erikoista kielellistä lahjakkuutta ja omaksui 11-12-vuotiaana kirjailijanihanteen.
Ervast kävi koulunsa Helsingin Suomalaisessa Alkeisopistossa 1885-93 ja opiskeli v. 1893-99 Helsingin yliopistossa. Hän tutustui teosofiaan 1894 keväällä ja tuli Teosofiska Sällskapets Skandinaviska Sektionin jäseneksi ja omaksui Jeesuksen vuorisaarnan elämänsä käytännön lähtökohdaksi v. 1895 syksyllä. Teosofiaan tutustuttuaan Ervast halusi luopua yliopisto-opinnoista ja löytää uuden käytännöllisemmän elämänuran, johon liittyen hän haki syksyllä 1896 Helsingin musiikkiopistoon ja Sortavalan seminaariin.
Ervastin kuolemanvakava elämän tarkoitusta koskeva etsintä johti 13.10.1896 tapahtuneeseen henkiseen kokemukseen, joka loi perustan hänen tulevalle teosofiselle ja kirjailijantyölleen. Teosofina Ervast oli vegetariaani ja aseettomuuden kannattaja ja perusti elämänsä teosofiseen metafysiikkaan ja Jeesuksen ja Buddhan moraaliseen käytäntöön.
Ervast oli mukana 10.1.1897 avatun Helsingfors Teosofiska Bibliotekin toiminnassa ja piti siellä 24.1. ensimmäisen ruotsinkielisen esitelmänsä H. P. Blavatskyn Salaisesta Opista, joka julkaistiin samana vuonna Nya Pressenissä sekä v. 1898 erillispainoksena nimellä Den Hemliga Läran. Ervast kirjoitti myös keväällä 1897 ensimmäiset teosofiset artikkelinsa Päivälehteen ja julkaisi ensimmäiset lentolehtisensä Elian nimimerkillä sekä teosofisia sanoja selittävän Kortfattad teosofisk uppslagsbokin.
V. 1896-98 Ervast kuului Adyarin Teosofisesta Seurasta eronneeseen judgelaiseen Teosofiseen Seuraan ja oli sen kv. edustajana Suomessa. Sen ohjelman mukaisesti hän pyrki käytännön veljeyteen ja työtätekevien luokkien aseman parantamiseen ja oli 1898 syksyllä mukana Helsingfors Fredsföreningin perustamisessa.
8.4.1898 Ervast piti ensimmäiset julkiset esitelmänsä Teosofin som religion ja Döden, jotka julkaistiin Jean Boldtin toimittamassa Humanitaksessa sekä itsenäisenä erillisenä julkaisuna. Ervast yritti sovittaa yhteen teosofiaa ja joogaa koskevaa tieteellisiä tutkimusta, mutta luopui v. 1899 keväällä akatemisista opinnoistaan. Samoin hän luopui aikeistaan siirtyä Intiaan, koska halusi tehdä työtä Suomen kulttuurin ja itsenäisyyden puolesta.
V. 1900-01 Ervast toimi menestyksellä Teosofiska Sällskapets Skandinaviska Sektionin luennoitsijana Ruotsissa, mutta ei suostunut seuran palkatuksi työntekijäksi puhujana ja Teosofisk Tidskriftin toimittajana.
1900-06 Ervastin suomenkielinen teosofinen työ oli läheisessä yhteydessä Sörnäisten TY:n idealistiseen sosialismiin. Hän julkaisi 1900-01 Jean Boldtin kanssa Uusi aika sanomalehteä, joka teki teosofian tunnetuksi suomenkielisen yleisön keskuudessa. 25.3. 1901 hän piti Sörnäisten TY:n Vuorelassa ensimmäisen julkisen suomenkielisen esitelmänsä Teosofian merkitys meidän aikamme ihmisille. Ervastin v. 1901 jouluksi ilmestynyt Valoa kohti sai myös hyvän vastaanoton myös työväen keskuudessa.
Ervastin esimerkin innostamana Työmiehen aputoimittaja V. Palomaa piti v. 1901-02 Vuorelassa joka sunnuntai-aamu teosofishenkisiä luentojaan. Palomaa ja myös teosofina pidetty A. B. Sarlin julkaisivat v. 1902 syksyllä toimittamassaan Työmiehen illanvietossa joitakin Ervastin artikkeleita, joiden johdosta Työväenlehti-Osakeyhtiön ylimääräinen osakkaiden kokous teki 3.12.1902 pitämässään kokouksessa päätöksen kieltää teosofisten artikkeleiden julkaisemisen työväenlehdissä.
Kielto ei kuitenkaan merkinnyt teosofian kitkemistä työväenliikkeestä, sillä v. 1903 keväällä Ervast ja Martti Humu (Maria Ramsted) alkoivat myöskin luennoida vuorotellen Palomaan kanssa Sörnäisten Vuorelassa. Suomenkielinen teosofian harrastus tapahtui vapaamuotoiselta harrastuspohjalta, sillä sen enempää Palomaa kuin Humu tai heidän yleisönsäkään ei ollut Teosofisen Seuran (TS) jäseniä, jonka ruotsinkielinen toiminta jatkui edelleen Helsingfors Teosofiska Bibliotekin toimesta. Sörnäisten Vuorela toimi teosofisten esitelmien pitopaikkana v. 1906 syksyyn asti ja Ervast oli yksi sen yhteydessä v. 1902 syksyllä suomenkielisen teosofisen kirjallisuuden julkaisemiseksi perustetun kirjallisuuskomitean Valon airueen seitsemästä jäsenestä.
V. 1905-07 Ervast toimi Martti Humun toimittaman teosofisen aikakauslehden Omatunto toimitussihteerinä. Suomenkielisen teosofisen liikkeen ja idealistisen sosialismin kannalla olevien työväenjärjestöjen yhteistyö jatkui Matti Kurikan v. 1905 lopulla perustaman aikakauslehden Elämä ja Elämän tuvan yhteydessä sekä v. 1906 perustetussa Sosialistisessa reformipuolueessa ja osuustoiminnallisessa Elämäläisten liitossa. Myös Ervast oli v. 1907 eduskuntavaaleissa elämäläisten asettaman listan ”Tekijälle työn hedelmät” ehdokkaana Uudenmaan läänin vaalipiirissä, vaikka ei halunnutkaan olla mukana Kurikan Uuden Sointulan perustamiseen tähtäävissä pyrkimyksissä.
Ervast toimi 15.9. perustetun Teosofisen Seuran Suomalaisen Osaston (v. 1909 alkaen Suomen Teosofisen Seuran) ylisihteerinä 1907-17 ja 1918-19.
Valon airueen työtä jatkamaan v. 1905 syksyllä perustettu Teosofinen Kirjakauppa ja Kustannusliike (TKK) siirtyi v. 1908 suurine velkoineen Ervastin hoidettavaksi. Se julkaisi hänen johdollaan runsaasti kotimaista ja käännettyä teosofista kirjallisuutta v. 1917 saakka, jonka jälkeen Ervast toimi TKK:n toimintaa jatkamaan perustetun Kustannusosakeyhtiö Tietäjän toimitusjohtajana v. 1917-20.
V. 1908 Ervast muutti Omantunnon Tietäjäksi, jota hän toimitti yhtäjaksoisesti v. 1920 asti, sekä v. 1921-34 Ruusu-Ristin nimellä.
V. 1910-13 Ervast rakensi Pakinkylään teosofisen työn keskukseksi ja työntekijöiden asunnoksi tarkoitetun Tuonenkylän päämajan.
Ervast uskoi Suomen tulevan itsenäiseksi v. 1915 ja valmisti v. 1910 syksyllä Itä-Suomeen tekemänsä luentomatkan yhteydessä teosofeja Suomen tulevaa itsenäistymistä silmälläpitäen. Hän oli vakuuttunut muinaisten suomalaisten henkisestä tiedosta ja piti uuden aseettoman kulttuurin aloittamista Suomen henkisenä tehtävänä.
Ervast ei uskonut Teosofisen Seuran presidentin Mrs. Annie Besantin ja hänen työtoverinsa Mr. C. W. Leadbeaterin näkemyksiin Krishnamurtista (1895-1985) uutena Kristuksen ruumistuksena. Hänen mielestään Kristus on jokaiselle ihmiselle kuuluva prinsiippi, jota varten ei tarvita erillistä välittäjää.
Ervast suhtautui myötämielisesti Saksan TS:n ylisihteerin tri Rudolf Steinerin työhön ja olisi sallinut hänen toimintansa ulottumisen myös Saksan ulkopuolelle. Ervastin mielestä TS:n tärkein tehtävä oli teosofisten aatteiden esittäminen ja hänen mielestään siihen saattoi sisällyttää erilaisia metafysiikkaa koskevia näkemyksiä.
Ervast näki etukäteen sodan kauhut 1910 ja Suomen osalta 1902 vallankumouksen verisen luonteen ja hän oli pettynyt, kun maailmansodan 1914 alettua Mrs. Besant ja muut TS:n johtajat antoivat tukensa ympärysvaltojen sotaponnisteluille, joiden he luulivat edustavat uuden demokraattisen, veljeyteen perustuvan yhteiskuntajärjestelmän syntyä. Mrs. Besantin mielestä teosofien tehtävänä oli olla johtavassa asemassa uuden sivistyksen luomisessa ja siihen liittyen tukea sen aatteiden puolesta työskentelevää sosialistista liikettä.
Ervast pysytteli erossa 1911 perustetun ja Suomeen v. 1913 saapuneesta Idän Tähden työstä, jonka tavoitteena oli tehdä työtä uuden maailmanopettajan tulemisen puolesta. Ervast oli itsekin tietoinen uudesta opettajasta, mutta jätti avoimeksi hänen henkilöllisyytensä, mutta sanoi 20.2.1927 pitämässään esitelmässä, että uusi opettaja tulee opettamaan sitä, mikä Jeesuksen sanoista jäi muistiinmerkitsemättä ja mikä hänelle – Ervastille oli tuttua jo lapsesta ja nuoresta alkaen. Tämän perusteella Ervast oli tietoinen itsestään ja tehtävästään uuden kulttuurin aloittajana Suomessa.
Ervastin tavoitteena oli, että teosofit Suomen Teosofisen Seuran (STS) sisällä olisivat toteuttaneet keskinäistä veljeyttä. STS:n kv. johdon kannattajat puolestaan halusivat viedä teosofian yhteiskuntaan oman osallistumisensa kautta ja ehdottivat v. 1916 käydyssä keskustelussa jopa STS:n liittymistä Ammattiyhdistysliittoon omana osastonaan.
V. 1917 Ervast luopui Tuonenkylän päämajasta, STS:n ylisihteerin tehtävistä ja Kirjakaupan ja Kustannusliikkeen omistuksesta. Hän piti kansalaissotaa seurauksena v. 1906 Hakaniemen kahakasta ja sitä seuranneesta jakautumisesta punaisiin ja valkoisiin kaarteihin, joka oli osaltaan osoituksena myös teosofien oman pyrkimyksen epäonnistumisesta.
V. 1919-20 Ervast suunnitteli uuden teosofisen työkeskuksen perustamista liikemies Heikki Peltolan kanssa ja yritti saada STS:n sisällä vahvistusta johtamalleen Suomen Teosofisen Seuran Okkultisen Osaston toiminnalle. Yhteistyömahdollisuuksista huolimatta hän perusti 14.11.1920 Ruusu-Ristin Suomen Salatieteellisen Tutkimus-Seura, jonka johtajana hän toimi v. 1934 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.
Hierarkiselle pohjalle rakennettu Ruusu-Risti perustettiin tukemaan Ervastin työtä ja se oli ensimmäinen teosofinen seura, joka huomioi työssään H. P. Blavatskyn (H.P.B.) sanomaan sisältyvän pasifismin ja perusti työnsä Jeesuksen vuorisaarnassa esittämälle käytännölle.
Ervast ja ruusuristiläiset olivat mukana myös 1920 syksyllä perustetussa Yleismaailmallisen Yhteis-Vapaamuurarijärjestön Suomen osaston toiminnassa ja Ervast järjesti RR:n loositoiminnan vapaamuuraripohjalle. Siten järjestössä oli sekä irto- että loosijäseniä, jotka kummatkin saattoivat kuulua v. 1921 toimintansa aloittaneen ja v. 1923 avatun esoteerisen piirin jäsenyyteen. Esoteerisen piirin tarkoituksena oli edistää jäsentensä henkistä kasvua vuorisaarnan ohjeiden mietiskelyllä ja niiden mukaisella käytännöllä.
V. 1925 Ervast laati esitti oman vapaamuurariuden uudistamiseen tähtäävän ohjelmansa teoksessaan Kadonnut Sana ja samana vuonna hän julkaisi myös oman kommentein varustamansa käännöksen Jeesuksen Vuorisaarnasta. Ervastin mielestä H. P. B.:n työn taustalla oleva uusi luonnonvoima organisoitui maapallon henkiseen ilmapiiriin v. 1926-8 sekä levottomuutta että monenlaista kuohuntaa aiheuttaen. Uuden luonnonvoiman luonteeseen kuului hänen mielestään se, että se pyrki ohjaamaan ryhmiin järjestäytymistä ja aiheuttaa sen, että ilman henkistä pyrkimystä ihmisten elämä ennen pitkää tulee mahdottomaksi maan päällä.
Ervastin uudistussuunnitelma ei kuitenkaan saanut vastakaikua muissa suomalaisissa yhteisvapaamuurareissa ja v. 1927-9 Ervast ja ruusuristiläiset loosit irtaantuivat kv. yhteisvapaamuurariuden yhteydestä omaksi järjestökseen.
V. 1924-27 osa Ruusu-Ristin toiminnasta sijoittui järjestön jäsenen taidekauppias Gösta Stenmanin omistamaan taidepalatsiin. Ervast rakensi RR:n sisälle täydellisen henkisen kasvun korkeakoulun, jossa eri loosit tutkivat itse valitsemiensa tieteeseen, taiteeseen tai henkiseen kasvuun liittyviä aiheita. Hän haaveili omasta Ruusu-Risti kansanopistosta, joka osittain toteutui rehtori Yrjö Eloniemen v. 1928 perustaman Kulmakoulun yhteydessä. Ruusuristi aate tuli uuden koulun toiminnassa opettajien henkilökohtaisen panoksen ohella siten, että yhtenä sen oppiaineena oli sielullinen terveysoppi. Ruusu-Risti-aatetta palveli myös jyväskyläläisten ruusuristiläisten rakentama temppeli, joka toimi v. 1928-33 Ervastin ja v. 1934-39 Sven Krohnin johdolla pidettyjen RR:n kesäkurssien pitopaikkana.
Ervast lainasi RR:n oman temppelin rakentamiseksi kerätyt varat taloudellisten vaikeuksien kanssa kamppailevalle Kulmakoululle ja hän toimi 27.4.1931 perustetun Kulmakoulusäätiön puheenjohtajana. Eloniemen isän, taidekauppias Berndt Kahlrothin, koulun henkilökunnan ja Ruusu-Ristin tuella koulu onnistui välttämään konkurssien karikot ja vuosien mittaan vakiinnuttamaan asemansa.
Talouspula heijastui myös teosofisten kirjojen myyntiin ja myös RR:n kirjoja kustantanut Mystica joutui v. 1931 taloudellisiin vaikeuksiin, jonka johdosta RR:n teosten kustantaminen siirtyi 27.3.1932 perustetun Ruusu-Ristin kirjallisuusseuran hoiviin. Kaiken kaikkiaan Ervast julkaisi elinaikanaan n. 70 teosta, mutta useat hänen tärkeät ja ainutlaatuiset luentonsa jäivät joko kokonaan muistiinmerkitsemättä tai tekijän viimeistelemättömiksi pikakirjoitukseen perustuviksi muistiinpanoiksi.
V. 1931-32 RR:n samoin kuin muidenkin vpm- ja veljeysjärjestöjen työtä haittasi ns. Tattarisuon juttu, jonka varjolla äärioikeisto vyörytti lehdissään vapaamuurariuden ja juutalaisten vastaista kampanjaa. Sen vaikutuksesta RR:n työhön osallistuminen vaikeutui ja Ervastkin alkoi v. 1932 keväällä puhua kuolemastaan ”kotiinlähdön” nimellä.
Ervastin mielestä käynnissä olevaan uskonpuhdistukseen liittyen RR:n tehtävänä oli tuoda esille alkuperäiseen kristinuskoon kuuluvaa Paavalin metafysiikkaa ja Jeesuksen moraalista sanomaa. Hän odotti myös ruusuristiläisiltä käytännön veljeyden toteuttamista, joka olisi voinut näyttää esimerkkiä muulle yhteiskunnalle ja vastaavasti yhteiskunnalta suvaitsevaisuutta luostari- ja buddhalaisten munkkikuntien yhteisöjen olemassaololle.
V. 1934 Ervast matkusti Gerald Kaaden kanssa Yhdysvaltoihin tarkoituksenaan kirjoittaa uskonpuhdistusta käsittelevä teos. Hän vietti talven Kaliforniassa Mrs. Besantin tulevan sivistyksen lähtökohtana pitämässä Ojain kaupungissa ja kirjoitti siellä allegorisen romaaninsa Suuri seikkailu. Suomessa Ervast osallistui helluntaina 19.-20.5. Kulmakululla pidettyyn RR:n 14. vuosikokoukseen, jossa hän kertoi Amerikan- ja suunnittelemistaan Palestiinan- ja Egyptin-matkoistaan. Ervast luuli vielä hyvinkin voivansa elää vaikka kaksikymmentä vuotta, mutta kuoli jo parin päivän kuluttua 22.5.
Ervastin kuoleman jälkeen RR:n johtajana toimi näyttelijä Hilda Pihlajamäki v. 1934-51, joka pyrki säilyttämään Ervastin sanoman vapaana kaikista legendaarisista lisäyksistä. Näitä lisäyksiä – tai E.:n omiin teksteihin ja sanontoihin perustuvia näkemyksiä edusti lähinnä – Ervastin v. 1916 teosofiseksi opettajaksi nimittämä, kirjailija J. R. Hannula, jonka työtä tukemaan syntyi v. 1940 juhannuksena Kakskerran Saarenmaassa perustettu Pekka Ervastin kannatusliitto, jonka työtä jatkaa v. 1960 perustettu Kristosofia ja Kristosofinen Kirjallissuusseura ry. Samoin jatkavat työtään v. 1932 konkurssiin joutunut ja uudelleen perustettu Suomen Teosofinen Seura, Ruusu-Risti ja Martta Horjanderin v. 1978 perustama Ihmisyyden tunnustajat, jotka suhtautuvat eri tavoin Ervastin elämäntyöhön. Joillekin Ervast on teosofian petturi ja ties mitä, toisille veli ja tietäjä ja joillekin uuden kulttuurin aloittanut suuri Opettaja, omista näkökannoistaan riippuen.
Ervastin työn pääkohdat
Teosofian esittäjänä, Ervast perusti sanottavansa omaan kokemukseensa, jonka perustana olivat hänen omat henkiset kokemuksensa ja laaja eri aloihin kohdistuva tieteellinen asiantuntemus. Teosofian ohella Ervast kuului mm. joogan, vegetarismin, luonnonmukaisen terveydenhoidon, vertailevan uskontotieteen ja parapsykologian tienraivaajiin Suomessa. Ervastin loogillinen erittelykyky ja asioiden jäsentämistaito liittää hänen teosofiansa kiinteästi myös länsimaisen idealistisen filosofian traditioon.
Teosofian puolustajana. Teosofisen liikkeen sisällä Ervast pysyi erossa Mrs. Besantin ja C. W. Leadbeaterin uudistusliikkeestä. Hän perusti oman metafysiikkansa H. P. Blavatskyn ja moraalinsa Jeesuksen opetuksiin. Ervastin suurena ansiona on, että hän osoitti Jeesuksen vuorisaarnan käskyjen merkityksen henkiseen itsetietoisuuteen johtavana tienä.
Kristinuskon puhdistajana. Kristinuskoon liittyen Ervastin tavoitteena oli edistää sen piirissä tapahtuvaa uskonpuhdistusta Paavalin alkuperäistä metafysiikkaa ja Jeesuksen antamia siveellisiä neuvoja vastaavaksi. Paavaliin liittyen hän toi esille alkuperäisen kristinuskon sisältämän jaon kuulijoihin, uskovaisiin ja täydellisiin. Silti hän arvosti myös kirkkoisien ja Lutherin työtä. Ervastin mielestä myös karma ja jälleensyntyminen kuuluivat alun perin kristinuskon oppien joukkoon, mutta ne eivät olleet hänelle uskon vaan tiedon asioita. Sen sijaan ihmisen suhde sisäiseen Jumalaan ja sitä seuraava siveellinen vapaus jäi hänen mielestään aina subjektiiviseksi ihmisen ja hänen sisäisen jumalansa väliseksi asiaksi.
Henkisenä opettajana. Se, että Ervast kykeni kohottamaan toisia ihmisiä oman sisäisen korkeamman minänsä yhteyteen puoltaa hänen pitämistään opettajana. Samoin Ervastin teoksissa esitetty henkinen tieto vastaa muuallakin saavutettua henkistä kokemusta.
Suomen kansan henkisen tehtävän esittäjänä. Ervastilla oli selvä näkemys Suomen kansan henkisestä tehtävästä. Kristuksen ja Väinämöisen palvelijana sillä on tilaisuus aloittaa uutta väkivallatonta ja yhteiskunnallisesti oikeudenmukaista kulttuuria. Uuden kulttuurin vaihtoehtona Ervast piti vajoamista suunnattomaan materialismiin ja henkiseen tylsyyteen.
Uuden sivistyksen edelläkävijänä. Ervastin sanoma ulottunee myös yli kansallisten rajojen. Hän valmisti itsetietoisesti tietä uudelle vesimiehen ajan sivistykselle. Ilman vuorisaarnan moraalia uusien aistien puhkeaminen voi hänen mukaansa viedä entistä suurempiin vaikeuksiin. Toisaalta hän toivoi teosofien ja ruusuristiläisten aloittavan uutta aikaa omiin käytännön ratkaisujensa nojalla.
Ervast kuului yhteisasumisen kannattajiin. Hänen mielestään uusi luonnonvoima edistää ryhmiin järjestäytymistä ja voi ajaa ihmisiä muuten hulluuden rajamaille.
Ervastin opetuksiin sisältyy myös ajatus Kristuksen toisesta tulemisesta ja uudesta Opettajasta, joka laskee perustan tulevalle kulttuurille. Hannulan mielestä Ervast itse oli se uusi suuri Opettaja, jonka työstä hän puhui ja kirjoitti. Asiasta ei kuitenkaan voitu keskustella vapaasti RR:n piirissä. Osittain keskustelun kieltäminen on perusteltua 30-40-luvun henkisen ilmapiirin valossa. Sillä vapaamuurariuden vastainen henki synnytti myös Ruusu-Ristiin kohdistuvaa negatiivista mielenkiintoa. Toisaalta teosofian valossa on vaikea ymmärtää, miksi Ervastissa ei olisi ollut sama Jumalan Poika, jonka ruumistumista hän pyrki edistämään kanssaveljissään?
Ervastiin suhtautumisesta käyty kiista johti PE:n kannatusliiton syntymiseen, joka sai elintilaa ja kannatusta huolimatta Hannulan mullistavista näkemyksistä. Kaikesta huolimatta Hannula on Ervastin ohella merkittävin suomalainen teosofinen kirjailija ja PE:n Kannatusliiton sekä sen toimintaa jatkamaan perustetun Kristosofian piirissä Ervast on otettu vastaan Hannulan esittämänä uutena suurena opettajana. Eli Ervastin työn tuloksena syntyi uusi uskonto, sanomineen, seurakuntineen ja keskushenkilöineen.
Teosofisena työntekijänä. Sen sijaan Teosofisen Seuran ja Ruusu-Ristin piirissä Ervast tunnetaan lähinnä merkittävänä teosofisena työntekijänä, joka julkaisi elinaikanaan n. 70 teosta, ja jonka julkaistujen teosten määrä tällä hetkellä on yli 140, käsittäen 15 000 sivua.
Kirjallisen toimintansa ohella Ervast oli ilmiömäinen puhuja. Joka viikko hän puhui mitä vapaasti ilman näkyviä muistiinpanoja mitä erilaisimmista asioista. Yhteensä hän piti (EG:n laskujen mukaan) n. 1 360 esitelmää tai puhetta. Hän kykeni tekemään teosofiaa ymmärretyksi myös aiheeseen perehtymättömille kuulijoille ja vastaamaan luentojensa yhteydessä myös kuulijoiden tärkeinä pitämiin kysymyksiin. Ja hän toimi myös vv. 1904-30 useina vuosina säännöllisesti pidettyjen kysymyskokousten vastaajana.
STS:n ylisihteerinä Ervast huolehti teosofisen kirjallisuuden kustantamisesta ja käännöstyöstä (V. H. Valvanteen ym. avustuksella) ja rakensi (ystäviensä kanssa) Tuonenkylän teosofisen päämajan. Hän ei kuitenkaan mennyt mukaan Mrs. Besantin ja Mr. C. W. Leadbeaterin käynnistämiin uudistusliikkeisiin, joka aiheutti skismaa hänen ja STS:n kv. johdon linjoilla olevien jäsenten välillä.
RR:ssa Ervastilla oli selkeä henkisen johtajan asema. Hän loi Ruusu-Ristin sisälle täydellisen henkisen elämän korkeakoulun, jonka ytimenä oli uuden liiton perustalle rakentuva vapaamuuraritoiminta. Hän ei kuitenkaan avannut RR-vapaamuurariuden sisimpiä asteita, joissa työn olisi pitänyt siirtyä symboleista todellisuuteen.
Ervast synnytti uudelleen kalevalaiset mysteerit, mutta hän ei onnistunut luomaan työnsä tavoitteena jo v. 1897 ollutta mysteerio-opistoa. Sen sijaan Ruusu-Ristin toiminta synnytti välillisesti yliopistoon johtavan, osittain uutta henkeä edustavan Kulmakoulun.
Sekä STS:n että RR:n yhteydessä Ervast toimi joidenkin yksilöiden henkisenä opettajana ja vaikuttaa samoin edelleenkin kirjallisuutensa välityksellä.
* * *
Lähteenä edellä olevaan kirjoitukseen on ollut tekijän Pekka Ervastin elämäntyön kartoittamiseksi keräämäni aineisto sekä tutkimukset: Pekka Ervastin teosofiaa. Lähteistöä ja Johdantoa.
Jalkanen, Esko
Ultrassa olleita Esko Jalkaseen liittyviä tai hänen kirjoittamiaan artikkeleita:
2/81 Maasäteily ja sairaudet (Tapani Kuningas)
- 4/83 Multia – terveyskunta (Tapani Kuningas)
- 5/85 Olipahan värähtelyt, Niku
- 11/86 Esko Jalkasen kirjaesittely, Timo Laurila (Ultrauutisia)
- 12/86 Esko Jalkanen: Luonnon salaiset voimat, Timo Laurila (Kirjallisuutta)
- 12/87 Esko Jalkanen – Lievestuoreen näkijä, Tapani Kuningas
- 6/89 Esko Jalkanen: Tuhlaammeko lastemme tulevaisuuden? Raimo A Nikula (Kirjallisuutta)
- 5/90 Esko Jalkasen kurssilla tutustutaan uuteen todellisuuteen, Antero Rauha
- 1/92 Esko Jalkanen: Varjoja peilissä, Markku Aho (Kirjallisuutta)
- 4/93 Tiede on löytänyt bioenergian, Esko Jalkanen
- 6/93 ”Mitä pahaa on veden ja ruuan siunaamisessa” , Reijo O. Holopainen (Ultrauutisia)
9/94 Paha silmä on yhä suurempi ongelma, Esko Jalkanen
- 10/94 Ajatuksia humanoideista, Esko Jalkanen
- 11/95 Esko Jalkanen: Luomuviljelyllä Eurooppaan, Markku Aho (Kirjallisuutta)
- 7-8/97 Esko Jalkanen: Luonnon salaiset voimat ja niiden käyttö 2, Markku Aho (Kirjallisuutta)
- 7-8/97 Metsä ja rajatieto, Esko Jalkanen
- 9/97 Markku Aholle (Esko Jalkasen kirje)
- 12/97 Esko Jalkaselle (Markku Ahon kirje)
- 5-6/98 Auttajien koulutus Esko Jalkasen oppien mukaan, Tiina Lindholm
- 11/98 Esko Jalkasen ryhmä auttaa ihmiskuntaa Jyväskylässä, Ulla Jylhä
- 5-6/99 Esko Jalkanen: Luonnon salaiset voimat ja niiden käyttö 3, Ulla Jylhä (Kirjakatsaus)
- 2/00 Kiinnostusta, rakkautta ja auttamishalua, Tiina Lindholm
- 2/00 Esko Jalkanen – der Heiler aus dem Norden, kirjauutinen
- 2/00 Esko Jalkanen: Suomalainen Tietäjä Rauhanruhtinaana, Marko Kananen (Kirjakatsaus)
- 11/01 Raja-asema: Mystikko Esko Jalkanen
- 12/04 Etsijästä opettajaksi elämän polulle
- 12/04 Video arvostelu: Esko Jalkanen: Metsänhoitaja, luonnontutkija ja mystikko (vhs ja dvd)
- 12/06 Uusi ajatus löytyy luonnosta – Esko Jalkasen mittava elämäntyö nyt tallessa, Tiina Lindholm
- 7-8/07 Esko Jalkasen hämmästyttävä elämä
- 9/07 Esko Jalkasen muistokuva (2. kansi)
- 10/07 Esko Jalkanen in memoriam, Tiina Lindholm
- 7-8/10 Burghleyn linna huokuu erilaista rauhaa, Tiina Lindholm
Keitel, Veli Martin
Veli Martin Keitel Ultran sivuilla
7-8/98 Mars näyttää kasvonsa
10/98 Viljapeltojen kosmiset taideteokset
1/99 Kososen viljakuvioteoriasta
10/99 Yhteys – kuviot maan ja taivaan välillä
12/99 Vastine yksisilmäiselle koskien peltokuvioita
12/99 Vuosituhannen scifi-elokuvat 1
3/00 Vuosituhannen scifi-elokuvat 2
9/00 Maijan Miraakkeli
12/00 The Wingmakers – Siiventekijät
3/01 Vuosituhannen scifi-elokuvat 3
12/01 Me teemme kuvioita – mutta keitä me olemme?
12/01 Ufouutisia: Martin Keitelin videofilmi CROP CIRCLES – Tietoisuuden kuviot
1/02 Raja-asema: Raha ja rajatieto
7-8/03 E.T. Tulee elokuussa 2003, kertovat peltokuviot,
12/03 UFO-uutisia: Vitsi vai tunnustus,
12/03 Rajatietoa internetistä: Peltokuvioita ja kosmista harmoniaa,
3/04 Maya-kalenteri ja Carl Johan Calleman,
7-8/04 Peltokuviotutkimuksen ristiriidat,
9/04 Raja-asema: Uri Gelleristä,
11/04 Ufo uutisia: Madonreikiä pellossa dvd 1,
12/04 Ultra extra: Loch Nessin mysteeri: Loch Ness 2004 – hirviö elää,
1/05 Videot: Madonreikiä pellossa dvd 2, kanava sulkeutuu,
3/05 Da Vinci koodi horjuttaa kirkon kulmakiviä,
1/06 Merkaba, Elämänkukka ja luku 18, osa 1,
1/06 raja-asema: Da Vinci Koodin kritiikistä,
4/06 Merkabah, Elämänkukka ja luku 18, osa 2
Viljapeltokuvioista artikkeleja lisäksi mm.
Ultra 12/91 Teuvo E. Laitinen: Englannin viljapelloista ja niiden pientarista
Ultra 2/97 Kimmo Hätinen: Maailman johtavaa viljapeltokuviotutkijaa tapaamassa
Martin Keitelin kotisivuilla osoitteessa www.martinkeitel.net/martin2.html on paljon tietoja ja kuvia mm. viljapeltokuvioista, scifi- ja fantasiaelokuvista, filosofiaa ym. (myös englanniksi).
Laitinen, Teuvo E.
Teuvo E. Laitisen (1939-2001) Ultrassa julkaistut kirjoitukset
Kirjoituksen nimi Lehti/lehdet, jossa julkaistu
- Viimeisten aikojen kynnyksellä (Nim. Animus) 3 ja 4/78
- Ennustamisen moraalista (Nim. Animus) 5/81
- Filos Tiibetiläinen – ääni Atlantikselta 7-8, 9, 10, 11, 12/83 ja 1/84
- Krishnamurtin tie, totuus ja elämä 11 ja 12/84
- Tähteläisiä asuu keskuudessamme 4 ja 5/86
- Sielunvaihto – oikotie autuuteen 2 ja 3/88
- Arvoitus nimeltä Adamski 4, 5, 6, 9 ja 10/88
- April News – huhtiuutisia 4/89
- Joko ratkesi pyramidien arvoitus? 10 ja 11/89
- Ylimaallinen Elvis 7-8/90
- Pohjolan UFO-pioneeri K. Gösta Rehn 7-8/90
- Ultra-auvoa ja Kuortane kuumetta 10/90
- Englannin viljapelloista ja niiden pientareista 12/91
- Orfeus Kanadassa 5 ja 6/92
- Felix Kersten 7-8/92
- Astrologiaa alta kulmien 2/93
- Tiede ja psi-salavuoteudesta pakkoavioon? osa 1 2/94
- Tiede, rajatieto, skeptismi: Parapsykologia ja psi osa 2 4/94
- Taikurit ja psi-pukki kaalimaan vartijana? osa 3 6/94
- Psi ja myytit – harhautusta vai hurskastelua osa 4 7-8/94
- Pietarin kalansaalis 9/94
- Tiede, rajatieto, skeptismi osa 5 10/94
- Yövartija 12/94
- Juhan af Gran matkalla huomiseen 1/95
- Yövartija: Kadonneen skeptikon metsästys 2/95
- Elämän ja kuoleman kavalkadi 4/95
- Yövartija: Hei ne lentää! 4/95
- Vesi ei unohda 10/95
- Pappilan hätävara 1/96
- Juhan af Grannin ilmestyskirja 4/96
- Kortit sen kertovat 5/96
- Katoavatko ifoilijat? 6/96
- Aavelehti maahan ehti 9/96
- Jankuta sinä, minä valistan 12/96
- Tiedon tuisketta 2/97
- Paranormaalit kyvyt – taivaan lahja vai jokamiehen oikeus 2/97
- Pyhä maa apokalypsin alla 3/97
- Yövartija: Imperiumin vastaisku 4/97
- Yövartija: Tarkoitus pyhittää metkut 7-8/97
- Puuttuva punainen lanka 10/97
- Yövartija: Todistamisen sietämätön helppous 2/98
- Yrtit syövän kimpussa 5-6/98
- Historian viimeinen profetia 7-8/99
- Kun ihmeitä ei tapahdu, jotakin on vialla 9 ja 10/99
- Todistaako solu Jumalan olemassaolon? 2/00
- Haloo, haloo, täällä ihminen – kuuleeko Jumala? 4/00
- Mieleni minun tekevi – mitä ihmettä! 5-6/00
- Elisabeth Kubler-Ross ja auttamisen intohimo 9/01
- Monroe instituutti – jokamiehen oikotie korkeampiin tietoisuuden tiloihin? 10/01
- Victor Hugo ja henget 1/2002
- Seitsemän vuotta kurssin tähden 11/02
- Teuvo Laitisen kotikirjasto 11/02