Ultran artikkeli |
PÄÄKIRJOITUS 2 / 2002
Arvoituksia
menneisyydessä ja tulevaisuudessa
Useimmat meistä ovat vankan
omakohtaisen kokemuksensa perusteella sitä mieltä, että emme vielä tiedä mitä
alkanut vuosi 2002 tuo tullessaan. Usein myös menneisyys varsinkin jos menemme
vähänkin kauemmaksi ajassa on lähes yhtä suuri
arvoitus. Meidän ei tarvitse mennä edes Atlantiksen aikoihin löytääksemme suuria
arvoituksia. Yksi esimerkki keskiajan alusta. Historiallisen ajan suurin ilmastokatastrofi
tapahtui vuonna 536 (tarkimman tiedon mukaan
se alkoi 24.4.536 ja loppui 24.6.537, Helsingin Sanomat 29.12.2001), mutta edelleen on
epävarmaa, mikä tosiasiassa aiheutti auringon
pimenemisen yli vuodeksi. Syynä saattoi olla esimerkiksi voimakas
tulivuoren purkaus, mutta yhtä hyvin myös komeetan lähiohitus. Ihmiskunta selvisi
kohtalaisesti vuoden 536 sääonnettomuudesta, vaikka sen vaikutukset näkyvät edelleen kaikilla mantereilla. Suomen kohdalla
ilmastomuutos lienee ollut raju, sillä puiden vuosilusto oli kaikkien aikojen suurin
juuri edellisenä vuonna (535), kun se äkisti romahti. Meillä ei kuitenkaan ole mitään
historiallisia dokumentteja katovuosista ja nälänhädästä, kuten monista
sivistyneemmistä maista Irlannista Kiinaan saakka. Jos ajattelemme eteenpäin, on tosiasia, että jonakin päivänä tulevaisuudessa
maapalloon törmää niin suuri kappale, että ihmisten elämä vaikeutuu jälleen kaikkialla. Onneksi tai
onnettomuudeksi siirrämme tuon ajan
kauas tulevaisuuteen. Ihmiskuntana tai kansakuntana emme ole valmistautuneet todella
suuriin muutoksiin. Menneisyyden maailmanlopuista
tiedämme hyvin vähän, mutta ainakin
eräät muinaisuuden kertomukset, vedenpaisumus, Egyptin vitsaukset, Arthurin legenda ja
eräät taivaalliset ilmestykset, lienevät saaneet alkunsa paikallisista katastrofeista,
jotka usein liittyvät komeettojen vierailuihin maapallon läheisyydessä. Tuorein
esimerkki paikallisesta maailmanlopusta on vuodelta 1908, kun Siperian Tunguskan
meteoriitti hämmästytti maailmaa. Paikallisetkin onnettomuudet
muokkaavat ihmiskunnan ajattelua hyvin tehokkaasti nykyään, kun kuva ja sana leviää
maailmalle hyvin nopeasti. Tuore esimerkki on
New Yorkin katastrofi viime syyskuussa, joka nosti
Nostradamuksen viime vuoden suosituimmaksi hakusanaksi netissä. Se kertoo siitä, että tulevaisuus kiinnostaa ihmisiä ainakin yhtä paljon kuin Nostradamuksen eläessä luultavasti enemmänkin. Tulevaisuuden verhoa on yritetty raottaa kautta aikojen, joten ei liene suuri ihme, että aihetta käsitellään joskus myös Ultran sivuilla, kuten tässä helmikuun numerossa. Tapani Kuningas
|
|
|