Rajatietoa
internetissä
NÄIN ON
Internet muuttuu koko ajan ja joistakin vanhoista
linkeistä tulee ilmoitus "Sivua ei löydy". Päivittää ei niitä oikein
voi
kun sivusto on kerta kaikkiaan saatettu lopettaa. Näin ollen saattaa olla että kaikkia
juttuun kuuluvia linkkejä ei enää löydy. Harmillista. |

UNIEN NÄKEMISESTÄ
Uskotko kun sanon, että
50-vuotias tavallinen terve ihminen on käyttänyt nukkumiseen yli 15 vuotta
elämästään. Totta se on. Nukumme noin kolmasosan elämästämme ja siitä
ajasta yli 20 % näemme unia. Unessa käsittelemme ja sisäistämme edellisen
päivän tapahtumia. Muistamamme uni saattaa
aamulla päivänvalossa vaikuttaa merkilliseltä niin ettemme pysty kuvailemaan sitä
tavanomaisin verbaalisin keinoin. Onko
tarpeenkaan, sillä unta voi ymmärtää vain unennäkijä itse. Mutta voimme kehittää omaa unielämäämme, jopa
suunnitella uniamme ja olla tietoisia unissamme. Tämä
auttaa helpottamaan erilaisia ongelmiamme, kuten pelkotiloja, alemmuudentunteita ym. Unipäiväkirjan pitäminen vaatii
kärsivällisyyttä, mutta auttaa ymmärtämään unien merkitystä.
Muinaisina aikoina unia pidettiin yliluonnollisina viesteinä
jumalilta. Unien tulkitsijoilla oli
merkittävä rooli. Uskottiin myös, että
henki jättää ruumiin unen aikana. Keskiajalla
unia pidettiin noituutena. 1300-luvulla
hyväksyttiin yleisesti Aristotelesin tulkinta, jonka mukaan uni syntyy ruumiin elollisten
toimintojen heikkenemisestä.
Vanhan Testamentin Babylonian kuninkaan
Nebukadnessarin enneunia kykeni selittämään parhaiten Daniel. "Salaisuutta, jota kuningas kysyy, eivät
viisaat, loitsupapit, enteidenselittäjät eivätkä manaajat pysty hänelle kertomaan,
mutta taivaassa on Jumala, joka paljastaa salaisuudet, ja nyt hän kertoo kuningas
Nebukadnessarille, mitä tulevina aikoina on tapahtuva. Sinun unesi ja näyt, jotka vuoteellasi näit, ovat
.. http://www.credo.fi/raamattu/1992/Dan.html
Selkounien opettelu-sivulla
kerrotaan tekniikoista selkounien opetteluun ja näkemiseen. Samalla tavalla kuin unien muistamisessa,
itsesuggestio auttaa myös varsinaisessa selkounien näkemisessä. Päätä päivällä,
että aiot nähdä yöllä selkounen ja mieti mitä aiot tehdä kun tulet tietoiseksi.
Vielä nukkumaan mennessäsi päätä, että tajuat milloin olet unessa. Koeta saada
itsesi vakuuttumaan asiasta. Katso http://elonen.rdx.net/dreams/opettelu.html
Unet - sen
lisäksi, että antavat meille viestejä itsestämme ja suhteestamme toisiin ihmisiin,
saattavat rohkaista, varoittaa tai auttaa meitä. Toistakymmentä
unennäkemistä käsittelevää teosta esitellään sivulla
http://www.utanet.fi/~hkultala/unik.html
Tajunta
on mielen ydin on osa Uusi Safiiri-sivustoa, jossa psykologian tohtori Antti Revonsuo
sanoo mm. näin: Selväunessa
unennäkijä tajuaa näkevänsä unta. Parhaassa tapauksessa hän pystyy ajattelemaan ja
toimimaan harkitusti keskellä unimaailmaa, joka tuntuu aivan todelliselta. Lue
lisää tajunnantutkimuksesta http://www.via.fi/revonsuo.htm
Enneuniin kriittisesti suhtautuvalla sivulla http://www.kiiminki.fi/uneksijat/ sanotaan:
Ensin täytyy selvittää unen viesti ja sitten soveltaa
sitä unennäkijän senhetkiseen elämään. Unet voivat mm. varoittaa vaarasta tai uhasta
ja antaa jopa neuvoja. Varoittava uni pysyy varoittavana eikä muutu enneuneksi, jos sen
neuvoa noudatetaan.
Uniteemoja selitetään sivulla http://www.nicehouse.fi/makuuhuo/uni/uniteem2.htm tähän tapaan:
Putoamisunen nähtyään unennäkijän on ensimmäiseksi mietittävä
onko uni mahdollisesti jonkinlainen varoitus aivan kirjaimellisesta putoamisesta, joka
johtuisi unennäkijän laiminlyönnistä tai jonkin tekemättä jättämisestä aivan
hiljattain. Jollei näin ole on mietittävä mihin metaforiseen putoamiseen uni voisi
viitata. Voisiko se esimerkiksi viitata statuksen menettämiseen, alempiarvoisuuden tai
syyllisyyden tunteeseen.
Unitutkielma http://www.kiiminki.fi/psyko13/Unet2.htm kertoo mielenkiintoista tietoa
unennäkemisestä: Unien luomat kuvat
ovat hyvin rehellisiä ja niiden sisältämä informaatio on laajaa ja merkittävää.
Unet vaikuttavat usein hämäännyttäviltä kun ajattelemme niitä valvetilassa. Näin ei
kuitenkaan ole sen takia että se olisi tarkoitettu, vaan siksi että meistä on
vastenmielistä oppia tuntemaan luonteemme toisia puolia. Länsimaisessa kulttuurissa unia
ei olla koskaan pidetty tärkeinä.
Mitä
unet kertovat http://www.michaelkirjat.fi/unet_kertovat.htm on
osa Michaelkirjat-sivustoa. Kerrotaan mm.
menneisiin elämiin liittyvistä unista, ennustusunista, sekä unista, joissa haetaan
kadonnutta tietoa. Unet yhdistävät
myös sellaisia, joiden välillä on ajan ja tilan asettamat rajoitukset. Ne auttavat
sinua ylläpitämään ystävyyssuhteita sellaisiin, jotka eivät tällä hetkellä ole
fyysisellä tasolla tai eivät koskaan tule olemaankaan; luomaan yhteyksiä ystäviisi,
jotka ovat kaukana planeetan toisella puolella; olemaan vuorovaikutuksessa oman
sieluperheesi jäseniin tai tehtäväkumppaneihisi, joita et kenties koskaan ole tavannut;
vaihtamaan tietoja toisten persoonallisuuksiesi kanssa, jotka asustavat toisessa ajassa ja
paikassa (rinnakkaisissa maailmankaikkeuksissa). Unen avulla voit ottaa vastaan apua
"tulevaisuuden persoonallisuudeltasi" tässä ajassa tai jossain
tulevassa.
Uni Tuttu Tuntematon on Markku Siivolan Jyväskylän Yliopistossa v.
1998 julkaistu tutkielma, jossa lähteinä on käytetty
mm. Jungin ja Freudin käsityksiä piilotajunnasta. Pari seuraavaa lausetta on lainattu Jungin
henkilökohtaisesta kokemuksesta: "Eräänä
iltana loikoilin vuoteellani muistellen erään tuttavani kuolemaa. Hänet oli haudattu
edellisenä päivänä. Olin syvästi murheissani. Äkkiä tunsin, että hän oli
huoneessa. Minusta näytti, että hän seisoi vuoteeni jalkopäässä pyytäen minua
lähtemään mukaansa. Minusta se ei vaikuttanut ilmestykseltä vaan pikemminkin
sisäiseltä mielikuvalta, jonka selitin itselleni mielikuvitukseksi. Mutta rehellisyyden
nimessä minun täytyi kysyä itseltäni: "Onko minulla mitään todistetta siitä,
että tämä on mielikuvitusta? Kannattaa
lukea lisää: http://www.netlife.fi/users/msiivola/uni/uni-tutt.html
Markku Siivolan monipuolista
kirjallisuuskritiikkiä löytyy runsain määrin eri aiheista, mm. unikirjoista http://www.netlife.fi/users/msiivola/krit_aiheita.html
Unien
historiikki-sivulla http://www.edtech.oulu.fi/sampo/96-97/ktl/appro/psykot/unet2.htm
kerrotaan
myös miten tulevaisuudessa nukkumistavoissa tulee tapahtumaan suuri muutos: Tämänhetkinen "nukkumiskulttuuri"
menettää merkityksensä ja tilalle tulevat esimerkiksi ohjelmoidut valoaallot,
kaasumaiset erikoiskylvyt ja jo käytössä oleva "enkelien kylpy".
Uniset
sivuilla kerrotaan Oulun yliopiston tutkijoiden unitutkimuksista. Esimerkiksi painajaisunista on hyvä tietää: Painajaisunet liittyvät usein
tilanteeseen, jolloin asianosaisen on ollut pakko sietää pelkoa kykenemättä poistaa
sitä. Painajaisunet ovat sellaisia unia, joissa kehityksestä poislohkaistut osat
yrittävät tulla yhä uudelleen takaisin. Pitkän kehityksen tuloksena ne voidaan
sietää paremmin, kunnes alkuperäinen vaurio voidaan elää unessa uudelleen ja sen
jälkeen vapautua siitä. Mielenterveyden kannalta painajaisunien sietäminen onkin
tärkeämpää kuin yritys poistaa ne. Lisää
erilaisia näkökulmia aiheesta: http://edtech.oulu.fi/sampo/98-99/vaka/appro/uniset/uniset.htm
Värillisiäkin
unia voi nähdä. Väreillä on oma
merkityksensä. Kemppaisen ja Perätalon
unitutkimuksessa sanotaan: Useimmat
meistä näkevät värillisiä unia, mutta värit unohtuvat nopeasti, joten herätessään
ihminen saattaa luulla nähneensä mustavalkoisen unen. Värien korostuminen tai niiden
puuttuminen voi kertoa ihmisen luonteesta, niiden väitetään olevan yhteydessä
kollektiiviseen piilotajuntaan. Tunnetilat ilmentyvät väreinä. PUNAINEN on rakkautta ja
vihaa, SININEN uskollisuutta, KELTAINEN sairautta ja kuolemaa, MUSTA ja VALKOINEN ovat
loppuja ja alkuja, tunnetilojen ääripäitä.
http://www.kiiminki.fi/psyko15/unia.htm
Paul
Bruntonin kirja Yliminän Viisaus
sisältää syvällistä tietoa unen henkisestä pääomasta ja unien alkuperästä. ...Maallisen elämän unille tulee aina loppu, ja vastaavasti
tulee aina loppu myös henkielämän unitoimille. Jopa vaikka hän kohtaa jälleen
rakastetut ystävänsäkin kuoleman jälkeisessä tilassa, se tulee olemaan niin vain
päättyäkseen lopulta eroon toisen kerran. Luonto on heltymätön. Siksi on viisaampaa
saavuttaa se ymmärtämys, että pysyvä yhdistyminen muitten kanssa on olemassa vain
siten, että löydetään kestävä minä. Lue lainauksia hänen tuotannostaan: http://www.htk.fi/public/rele/brunton.htm#br_32
Pauli Sundgren
linna266@pikabaana.net
(Kuva: http://iwana.mss.yamanashi.ac.jp/~miyagi/cg_e3.html
)
|