Ultran artikkeli
     


PÄÄKIRJOITUS  1 / 2002

Tapani Kuningas

Paranormaalit vuosikymmenet

Vuosien mittaan on ollut aika tavallista, että  eräät Ultran lukijat (joskus myös muut uteliaat) ovat kyselleet lehden tekijöiden omia paranormaaleja kokemuksia. Kysymys omakohtaisista kokemuksista ei liene kohtuuton, sillä kolmen vuosikymmenen kuluessa olemme toki kohdanneet monia merkillisiä ihmisiä ja olleet mukana aika uskomattomissa tilanteissa. Mutta aivan ensimmäiseksi muutama muistelo lehden liikkeellelähdöstä.

Kolmen vuosikymmenen urakka – siis tämän lehden tekeminen – lähti aikoinaan alkuun yksittäisestä tilaisuudesta Helsingissä. Sunnuntaina 18. huhtikuuta 1971 olin nuorena ja innokkaana Interplanetistien puheenjohtajana järjestämässä B-Messuhallissa tilaisuutta, jonka paneelikeskustelussa olivat mukana tuon ajan johtavat selvänäkijät ja kontaktihenkilöt: Aino Kassinen ja Helge Lindroos. Koko talven 71 ajan oli puhuttu ja kirjoitettu päivittäin ufoista, joten ei ihme, että paikalle oli tullut  toista tuhatta helsinkiläistä. Myös Helsingin lähialueilta ihmisiä oli runsaasti. Espoolaisten joukossa oli Esko Aaltonen, lehtikustantaja, joka innostui ufokokouksen yleisömenestyksestä niin paljon, että ryhtyi suunnittelemaan  omaa ufolehteä. Kesän jälkeen hän otti yhteyttä minuun pyytäen huolehtimaan perustettavan  lehden sisällöstä.

Uuden lehden nimestä julistettiin  Interplanetistien kokouksessa syksyllä 1971 kilpailu, ja eräs rouva keksi sille nimeksi Ufoajan. Vuoden lopulla suunnittelimme Tampereen Arpatehtaalla Eskon kanssa lehden ensimmäisen numeron, jonka muistan nähneeni painettuna ensimmäistä kertaa Lappeenrannan keskustan lehtikioskissa joululoman aikana.

Tuohon aikaan olin vielä nimellisesti Tampereen yliopiston kirjoissa, mutta pian huomasin, että kuukausittain ilmestyvää lehteä ei voinut tehdä pelkkänä harrastuksena, sillä vuoden aikana  auton mittariin kertyi kilometrejä yli 40 000. Kiersimme Arjan kanssa Suomea Helsingistä Utsjoelle, mutta alkuaikojen luultavasti  mielenkiintoisin kohde oli Heinolan maalaiskunnan Imjärvi. Siellä asui tunnettu ufomies  ja parantaja Aarno Heinonen, jonka yhteydessä saimme ensimmäiset konkreettiset todisteet siitä, että alan ilmiöissä oli – ainakin joskus – vinha perä. Tosin jo parantaja Helge Lindroosin haastattelujen aikana olimme kokeneet  aika vahvoja näyttöjä hänen kyvyistään sekä parantajana että näkijänä. Heinosen kohdalla oli ehkä merkillisintä nähdä hänen persoonallisuuteensa äkillinen muutos, jonka yhteydessä hän sekä nuortui kymmenisen vuotta ulkonäöltään että sai myös ns. yliluonnollisia kykyjä. Koskaan aikaisemmin tai myöhemmin en ole vastaavaa nähnyt. Muutakin selittämätöntä Imjärven vierailujen yhteydessä tapahtui. Aikoinaan kirjoitin niistä myös yhden pääkirjoituksen (Salaperäinen Imjärvi, Ufoaika 6/73), joka on omalla kohdallani muistaakseni jäänyt tätä ennen ainoaksi  omakohtaiseksi paranormaalin ilmiön kirjalliseksi kuvaukseksi.

Tässä yhteydessä ei tietenkään ole mahdollista mainita kaikkia henkilökohtaisia paranormaaleja kokemuksia kolmen vuosikymmenen ajalta, ainoastaan esimerkki tai pari jokaiselta vuosikymmeneltä.

80-luvulta mieleeni tulee kaksi merkillistä tietoisuuden tilan muutosta aivan arkisen kotityön – tiskaamisen – yhteydessä. Luultavasti astioiden tiskaaminen johtaa joskus hyvin rentoutuneeseen tilaan. Joka tapauksessa olen kahdesti  kokenut jotakin sellaista, joka ainakin lähentelee valaistumiskokemusta. Sanallisesti asiaa on mahdoton tarkasti kuvata, mutta siinä tietoisuuden tilassa huomaa pystyvänsä ratkaisemaan minkä tahansa ongelman, joka normaalisti on inhimilliselle ajattelulle täysin ylivoimaista. En muista edes lukeneeni mistään kyseisestä asiasta, vielä vähemmin kuulleeni kenenkään kokeneen samaa, mutta jotain sukulaisuutta samadhin kanssa sillä lienee (katso Ilma Hirvoilan kirjoitusta Samadhi – mystinen kokemus, Ultra 1/96). Kokemani arvoituksellisen tietoisuuden tilan  heikkoutena on kuitenkin – paitsi sen harvinaisuus – myös se, että en jälkikäteen pysty muistamaan saamiani ratkaisuja, vaikka yritin kyllä pohtia mahdollisimman monta ongelmaa heti, kun huomasin saavuttaneeni tuon jumalallisen tilan. Ainoastaan tuon tietoisuuden tilan suunnaton valtavuuden tunne, joka saattoi kestää 10-20 minuuttia, on jäänyt mieleeni. Noiden tapahtumien  jälkeen tiskaaminen on ollut hyvin  mieluista puuhaa, mutta 90-luvulla en enää  päässyt kokemaan vastaavaa suurta henkistä kokemusta.

Kuitenkin viime vuosikymmen tarjosi omakohtaisia paranormaaleja kokemuksia enemmän kuin aikaisemmat  vuosikymmenet. Otan tässä esille kaksi tapausta, joiden todistajina oli myös muita Ultran toimituksen ihmisiä. Molemmat ilmiöt liittyvät myös sähköisiin laitteisiin, joten niillä on yhtymäkohtia Irma Weisenin  Ultrassa kuvaamiin transkommunikaatioilmiöihin.

Ultran kirjaston teosmäärä lähentelee nykyisin viisinumeroista lukua, mutta huhtikuun 22. päivänä vuonna 1993 oltiin vielä paljon pienemmissä luvuissa. Tietokoneen muistiin tallennettiin kirjastoon tulleita uutuuksia, joista osa oli harvinaisuuksia aikaisemmilta vuosikymmeniltä. Samaan aikaan kaksi ihmistä Tampereen suunnalta oli lainaamassa kirjaston kirjoja. Toista heistä voisi nimittää meedioksi, jonka yhteydessä erilaiset sähkölaitteiden häiriöt olivat tavallisia. Kun koneelle kirjoitetut kirjat printattiin paperille, listan viimeiseksi tuli outo ilmestys, jota kukaan ei ollut sinne kirjoittanut: sinne oli tullut Pekka Ervastin kirja Ranskan vallankumouksen ajoilta (viimeinen sana tosin puutteellisena). Ihmettelin ilmestystä kesän 93 Ultrapäivillä, jolloin paikalla ollut  Ruusu-Ristin Kirjallisuusseuran puheenjohtaja kertoi, että juuri noihin aikoihin he tekivät päätöksen kyseisen Ervastin esitelmän julkaisemista kirjana, joka sitten syksyllä ilmestyikin nimellä Ranskan vallankumouksen salaperäiset persoonallisuudet. Mutta mikä voima sai printterin kirjoittamaan Ervastin ja  teoksen nimen Ultran listaan jo keväällä, vaikka kukaan Ultran toimituksessa ei tiennyt asiasta mitään. Ainakin paikalla olleet ihmiset saivat vakuuttavan todisteen siitä, että transkommunikaatioilmiöt voivat olla aivan todellisia.

Läheisen ihmisen kuolemaan liittyy monella paranormaaleja kokemuksia. Myös Ultran toimitustyössä tällainen kokemus on kerran tullut vastaani. Kuten Ultran vähän iäkkäämmät lukijat ehkä muistavat, Heikki Heimola avusti lehteä Ufoajan alusta (2/72) lähtien.  Kustannus Oy Rajatiedon alkuaikoina hän ryhtyi astrologiksi, mutta viljeli sanan sarkaa toki muutenkin ahkerasti, joten 10 vuotta sitten hän oli kirjoittanut Ultraan tekstiä enemmän kuin kukaan toinen avustaja. Viime vuosikymmenen alussa häneen kuitenkin iski imusolmukesyöpä, ja vaikka hän siitä ihmeellisesti paranikin, oli minulla syksyllä 1994 edessä muistosanojen kirjoittaminen Heikki Ilmari Heimolasta (Ultra 11/94). Hän oli ensimmäinen rajatiedosta kiinnostunut ihminen, joka otti minuun yhteyttä ensimmäisen lehtikirjoitukseni johdosta elokuussa 1965. Ei ihme, että Heikki oli paikalla myös muistosanojen kirjoittamisen yhteydessä: koko sen ajan, kun tietokoneella kirjoitin Heikin muistosanoja, Ultran puhelinkeskuksesta kuului hyvin korkeataajuinen ääni. Valitin siitä puhelinyhtiölle, joka ei osannut sanoa ilmiölle syytä, mutta lupasi tulla kohta korjaamaan asian. Kun sain Heikin  muistosanat valmiiksi, myös salaperäinen ääni loppui. Koskaan aikaisemmin tai myöhemmin mitään vastaavaa ääntä ei ole kuulunut. On myös syytä mainita, että Heikki oli hyvin kiinnostunut tuonpuoleisista asioista, joten hän – jos kuka – oli valmis järjestämään konkreettisen näytön, että elämä jatkuu.

Kolme vuosikymmenen aikana olen  saanut tehdä monen läheisen Ultran avustajan muistosanoja – niin myös tässä Ultrassa, kun Teuvo E. Laitinen marraskuussa menehtyi samaan tautiin kuin Heikki Heimola seitsemän vuotta aikaisemmin. Olemme koonneet tähän numeroon luettelon kaikista Ufoaika- ja Ultra-lehdissä olleista muistosanoista, koska ne kuvastavat aika hyvin sitä asioiden ja henkilöiden kirjoa, jota tämä lehti on lukijoilleen välittänyt.

Juhlanumerossa on tapana katsella kuluneisiin  vuosiin, joten muutamat avustajamme ovat muistelleet menneitä vuosiaan Ultraan liittyen. Toisaalta  myös uuden sukupolven tekijät ovat astumassa esiin tämänkin Ultran sivuilla.

Parhaat  kiitokset kaikille tuhansille Ultran ystäville kuluneiden vuosikymmenten yhteistyöstä! 328 lehden numeroa on takana. Nuo lehdet pitävät sisällään uskomattoman  määrän henkistä energiaa. Vanhojen numeroiden kiehtovasta maailmasta meidän on kuitenkin suunnattava katse tulevaisuuteen.  Juuri nyt uudet haasteet odottavat meitä – olimme sitten Ultran lukijoita tai tekijöitä.

 


< TAKAISIN  ULTRAAN  1/2002