|
|
Ultra 11/2000
RAJATIETOA INTERNETISSÄ 3.
OSA Marraskuun
sanotaan olevan kuoleman kuukausi luonnossa. Niin
maallikot, mystikot kuin lääkäritkin ovat suurinpiirtein yhtä mieltä siitä, mitä
ihmisen ruumiille tapahtuu kuolemassa. Mutta
mitä kuolema aiheuttaa ihmisen tuntevalle
ja ajattelevalle minälle? Tuleeko hänestä
henki? Nouseeko hän ruumiineen päivineen
ylös haudasta viimeisen päivän tuomiolle? Syntyykö
hän uudelleen? Katsomme nyt joitakin
kuolemaan liittyviä verkkosivuja erilaisten uskontojen ja uskomusten mukaan. Uskonnot
kaikkialla maailmassa puhuvat kuolemasta oman oppinsa mukaisesti. Luterilainen kirkkomme http://www.evl.fi/ puhuu
sivuillaan yllättävän vähän kuolemasta. Hautaan
siunaamisen merkityksestä sanotaan näin: Hautaan
siunaamisessa seurakunta saattaa vainajan viimeiselle matkalle rukouksin ja Jumalan sanaan
turvaten. Omaisia tuetaan ja lohdutetaan kristillisellä toivolla. Ylösnousemususko
elää kuoleman ja surun keskellä. Harri
Heinon tekstiä löytyy monelta sivulta. Sivulla,
jonka otsikkona on Kansankirkko ja kansa,
kerrotaan 1996 tehdystä tutkimuksesta, josta käy ilmi mm., että ...kirkosta
eroamista harkitseville kirkon tehtävä jumalauskon vahvistajana tai kuoleman jälkeisen
toivon ylläpitäjänä on melko yhdentekevä
Jehovan Todistajilla on kauniisti kuvitetut sivut
internetissä 20:llä eri kielellä. Pääsivulta
http://www.watchtower.org/languages/finnish/index.html löytyy linkki:
Mitä toivoa on kuolleilla omaisillamme.
Sivu lupaa paljon toivoa ja alkaa näin:
Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin?" kysyi
Job-niminen mies kauan sitten. (Job 14:14) Kenties sinäkin olet miettinyt sitä. Miltä
sinusta tuntuisi kuulla, että on mahdollista kohdata jälleen rakkaat ystäväsi
täällä maan päällä parhaissa mahdollisissa olosuhteissa. Adventistit
suosivat kasvisravintoa ja suosittelevat pidättymistä alkoholista, tupakasta, huumeista,
kahvista ja muista hermostoa rasittavista aineista. Mutta
kuolema koskettaa heitäkin. Tarjolla on
samankaltaista toivoa kuin muillakin kristityillä. Osoitteessa: http://www.sdafin.org/~iisalmi/
sanotaan mm. näin: Taivas on
todellinen paikka, mutta näkymätön ihmissilmälle tänään. Kun Jeesus saapuu kaikki kärsimys lakkaa, kuolema
poistetaan, ja hyvä kuten pahakin saa palkkansa. Jumala
luo uuden taivaan ja uuden maan. Siellä
kaikilla on hyvä olla kuten Aadamilla ja Eevalla paratiisissa ennen
syntiinlankeemusta. Teosofia.net
on erittäin laaja ja monipuolinen totuuden etsijöiden www-sivusto: http://www.saunalahti.fi/~pyhis/teosofia/. Karman- eli syyn ja seurauksen laki kuuluu
teosofien keskeisiin periaatteisiin. Kuolemasta
puhutaan pitkähköissä ja asiaan perehtymättömälle vaikeaselkoisissa Mestarien
kirjeissä otsikolla: Mitä tapahtuu
kuolemassa. Kannattaa myös lukea tunnetun amerikkalaisen selvänäkijän Andrew
Jackson Davisin kuvaus kuolemasta. Hän
kertoo olleensa monen ihmisen kuolinvuoteen ääressä ja nähnyt asioita, joita
tavallinen ihminen ei pysty havaitsemaan. Kun
lääketieteen määrittelemä kliininen kuolema alkaa, ruumiin kylmeneminen alkaa
jaloista ja etenee siitä ylävartaloon. Samaan
aikaan alkaa säteillä kuolevan pään
yläpuolella. Tästä syntyy säteilevä
henkiruumis, jota on vastaanottamassa henkimaailman ystäviä. Hakusanalla
Buddha internetin nopein hakukone http://www.ussc.alltheweb.com/ löytää
tuhansia sivuja. Pelkistetty ja selkeä kuva
Buddhalaisuudesta löytyy osoitteessa: http://www.nettilinja.fi/~vmaunula/alku.htm. Sen mukaan elämä
on kiertokulkua, kunnes karma lakkaa ja samalla loppuvat jälleensyntymiset. Ihmisen yksilöllisyyskin häviää. Sivulla http://www.ruusuristi.net/taivas.htm Antti Savinainen kirjoittaa lähinnä teosofisia
ajatuksia kuolemasta ja jälleensyntymisen pyörästä vapautumisesta ruusuristiläisten
näkökulmasta. Taivas vai Pelastus? on
lukemisen arvoinen juttu. Islam on
kristinuskon jälkeen toiseksi suurin uskonto maailmassa.
Arabiankielinen sana islam tarkoittaa rauhaa.
Koraanin oppi kirjaimellisesti otettuna on kylläkin verrattain ankara. Sivusto http://www.crosswinds.net/~opas/suomi/index.htm on luettavissa englannin- ja suomenkielisenä. Täältä voi imuroida ilmaiseksi kokonaisia
kirjoja omalle koneelle luettavaksi. Koraanin
opin mukaan ihmisen elämä on eräänlainen välivaihe jolloin hänen tulisi käyttää
oikein vapaata tahtoaan profeettojen opettamalla tavalla eikä itsekkäästi omien
tarkoitusperien mukaan. Koraanissa puhutaan
ylösnousemuksesta ja tilinteosta. Tilintekovaiheessa
tutkitaan ns. tekojen kirja. Siihen on
talletettuna ihmisen maanpäällisen elämän kaikki sanomiset ja tekemiset. Kaikki asetetaan vaakaan ja tekemiset punnitaan. Jos hyvät teot painavat enemmän kuin pahat,
pääsee paratiisiin. Jos taas pahat teot painavat enemmän, joutuu kiirastuleen, joka
puhdistaa pahoista teoista. Tämä saattaa
kestää muutamista päivistä hyvinkin pitkään aikaan.
Sensijaan jumalankieltäjien tekoja ei edes aseteta vaakaan vaan he joutuvat
suoraan kiirastuleen. Tämä helvetti on
ikuinen ilman poispääsyn mahdollisuutta. Hindulaiset
näkevät elämän kiertokulkuna, samsarana, jolloin ihminen syntyy aina uudelleen
lukemattomia kertoja. Ruumiillistuminen voi
tapahtua myös eläin-, kasvi- tai kivikuntaan. Tässäkin
karman laki toimii ja vaikuttaa, missä muodossa seuraava elämä tapahtuu.
Kulttuuriantropologian opiskelija Juha Soivio kertoo sivulla http://www.evl.fi/kkh/to/kkk/koulu/muutusk.htm erilaisista suhtautumistavoista kuolemaan ja
suruun. Mukana ovat hindulaisuuden lisäksi ortodoksinen kirkko, romanit, juutalaisuus, islam,
Jehovan todistajat, buddhalaisuus ja uskonnottomat/vapaa-ajattelijat. Urantian
ilmoituksen mukaan ei ole jälleensyntymää tai sielunvaellusta. On kuolemasta selviytyviä ja selviytymättömiä. Planetaarisen eli maanpäällisen aikakauden
päätyttyä ylösnousemukseen kelvolliset saavat henkimaailmassa opetusta kehittyäkseen
pitemmälle. Kuolemasta selviytymättömien
kohdalla todetaan luodun olemassaolo päättyneeksi.
.kun tämä tuomio on lopullisesti vahvistettu, syntiin
samastunut yksilö on yhdessä hetkessä kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan.
(Urantia luku 113, sivu 1247) Yli
2000-sivuinen Urantia-kirja on kokonaisuudessaan luettavissa suomeksi osoitteessa: http://www.urantia.org/urantia-kirja/
Osoitteesta http://www.michaelkirjat.fi/ löytyy monipuolinen ja taidokkaasti tehty
sivusto. Kustannus Oy Michael Kirjat ei ole
pelkästään myyntipaikka. Tietoa löytyy
esim. jälleensyntymisestä, karmasta ja paljon muuta rajatietoon liittyvää. Löytyypä linkki Ultrankin sivuille. Täällä voi liittyä keskustelupiiriin, jonne
voi lähettää omia ajatuksiaan tai pelkästään lukea muiden kirjoituksia. Michael on yhteisnimi yli tuhannesta lukemattomat
fyysiset elämät kokeneista ihmisistä, jotka lähettävät meedioiden välityksellä sanomia opettaakseen meitä, jotka tällä
hetkellä käymme elämänkouluamme Maa-planeetalla. UUTTA
INTERNETISSÄ: Henkisen kehityksen
edistämiseksi toimiva Selfon http://www.selfcon.fi/
on julkaisemassa uutta kirjaansa Tietoisuuden
Synteesi, joka julkaistaan alkuvaiheessa vain
internetissä luku luvulta sisältäen tekstin lisäksi myös kuvia ja ääntä. Neljä ensimmäistä lukua ovat jo valmiina. Pauli
Sundgren |
|