Tarot-tulkitsija
Matti Satomäki näyttää miten tulkinta tehdään.
Eräs kesän 2001 Ultrapäivien suosituimmista workshopeista oli
Veli-Matti Laihon ja Matti Satomäen Tarot-tulkinnat.
Sympaattiset “tarot-herrat” järjestivät sadoille
ultrapäiväläisille henkilökohtaisen elämyksen. Kesän 2002
Ultrapäivillä he tarjoavat yhtä hienoja hetkiä, mutta myös
jotain enemmän.
Veli-Matti
Laiho ja Matti Satomäki, mikä on oikea tapa tulkita taroteja? -
Taroteilla voi tulkita monella tapaa. Tekemämme tulkintatapa
ei ole ainoa oikea. On muitakin tapoja, jotka toimivat. Kunkin
tulkitsijan tulee löytää oma tapansa, sillä yhtä ainoaa oikeaa
ei ole. Emme voi sanoa kenenkään tapaa vääräksi.
Mihin
tarot-tulkinnalla pyritään? -
Tulkinnan on tarkoitus stimuloida omaa ajattelua. Meillä on
paljon alitajuista tietoa, jota pyritään stimuloimaan esiin.
Siten voidaan päästä käsiksi uuteen tietoon, ”passiiviseen
elämän tietokantaan”.
- Tarot-tulkinnalla tai meditaatiolla pyritään saamaan
aikaiseksi oman passiivisen tiedon kuuntelemista uusien
impulssien - korttien kuvien ja merkitysten - avulla.
- Tarotit ja tarot-tulkinta auttavat oivaltamaan asioita,
joita muuten ei aina tule ajatelleeksi.
Luota omaan intuitioon
Moni on
kokenut tuon oivalluksen riemun tarot-tulkinnassa. Mutta
entäpä jos pelkkä passiivinen vastaanottajan rooli ei enää
riitä? Miten voi itse päästä sisälle tulkitsemisen maailmaan? -
Tarotien opettelu alkaa pakan ja oppikirjan valinnasta.
- Tarot-pakkoja on hyvin monia erilaisia. Eräästä
nettikaupasta löysimme yli 100 erilaista pakkaa. Kukin pakka
puhuu omaa kieltään.
- Opettelu alkaa pakan valinnalla. Valitessa pitää erityisesti
kiinnittää huomiota pakan kuviin. Valitse sellainen pakka,
jonka kuvat puhuttelevat. Tämä on hyvin yksilöllistä. Hyvän
ystävän neuvot voivat johtaa harhaan, koska eri ihmisiä
puhuttelevat hyvin erilaiset pakat. On luotettava vain omaan
intuitioon. Itse asiassa intuititiota tarvitaan tarotien
tulkinnassakin. Tämä on ”ensimmäinen intuitioharjoitus”.
- Seuraavaksi valitaan Tarot-kirja. Tällöin olisi
ensisijaisesti valittava omalle pakalle kuuluva selityskirja.
Toisen pakan kirja kertoo eri tarinaa. On kuin käyttäisi
kodinkonetta toisen merkkisen koneen käyttöohjeella. Ensin
pitää opetella oman pakan korttien tulkinnat omasta kirjasta.
Sen jälkeen voi saada myös lisätietoa toisten pakkojen
kirjoista.
- On huomattava, että eri Tarot-pakoissa saattavat kortit olla
nimetty erilailla. Niiden merkitykset ovat siis erilaiset.
Silloin myöskään kirjoja ei voi käyttää sellaisenaan ristiin.
Korttien tarina
Eli aika paljon ajatustyötä tarvitaan jo ennen kuin päästään
edes opettelemaan tulkintaa. -
Aivan. Ensin pitää oppia tuntemaan yksittäiset kortit hyvin.
Sen jälkeen alkaa erilaisten pöytien tekeminen ja niiden
tulkinta. Pöydissä pitää huomioida korttien sijainnin (kortin
rooli) ja sisällön (kortin asiasisältö) yhteensovittaminen
”tarinaksi” joka on kokonainen, jatkuva. Ei vain joukko
irtonaisia korttien merkityksiä.
- Lopuksi opetellaan lukemaan ”korttien välistä”. Lisätään
tarinaan oman intuition tuomat ainekset.
- Tulkinnan opettelu etenee seuraavasti:
Havaitseminen – mitä opaskirja sanoo korteista ja mitä
korttien kuvat kertovat
Oivaltaminen - ymmärtäminen, mitä korttien selitykset voivat
tarkoittaa
Tekeminen – opittujen pöytien tekeminen ja tulkitseminen
Harjoitteleminen – paljon harjoittelua; silloin tulkinta
kehittyy
Tarot-meditaatio
Mitä
taroteilla voi tehdä itselle? -
Taroteilla voi tehdä itselle erilaisia pöytiä. Joko yhden tai
muutaman kortin pöytiä vaikkapa yhdelle päivälle. Tai
vaihtoehtoisesti isoja kokonaisuuksia pidemmälle ajalle.
Tällöin usein käytetään apuna TAROT-meditaatiota. Meditaatio
tuo keinon kurkistaa ”passiiviseen elämän tietokantaan”.
Päästään irti tämän päivän asioista. Usein oma tietomme sotkee
mahdollisuuksia nähdä asioita. Silloin onkin parasta käyttää
toisen tulkitsijan apua, joka ei tiedä liikaa kysyjän elämän
yksityiskohdista.
Entä
toiselle?
- Toiselle tehtävässä tulkinnassa tulkitsija on irti kysyjän
asioista ja siten vapaampi näkemään asiayhteyksiä. Tällöin on
kuitenkin aina muistettava, että kysyjän omalle ajattelulle on
jätettävä riittävästi tilaa, koska se on tärkeintä.