Ihmisten
käyttämä ravinto on ollut – ja tulee olemaan – loputtomien
kiistojen aihe. Alan gurut kiertävät maailmalla, ja Suomikin on
saanut heistä osansa. Kaksi ääripäätä tulee mieleen lähivuosien
Dipolin messuilta. Kuluvan vuoden helmikuussa amerikkalainen
lääkäri Aajonus Vonderplanitz esitteli suomalaisille
kehittämäänsä Primal Diet –ruokavaliota, jossa melkoisena
haasteena nykyihmiselle on raa’an lihan käyttäminen. Ehkä vielä
hämmästyttävämpi viesti kuultiin Dipolin juhlasalissa kolme
vuotta aikaisemmin, kun saksalainen luonnontieteiden tohtori
Michael Werner kertoi eläneensä lähes koko 2000-luvun syömättä
mitään. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että molemmat miehet
ovat itse parantuneet erittäin vakavista sairauksistaan omien,
hyvin vastakkaisten ruokavalioittensa – raaka liha ja
valoravinto - avulla, ja ovat olleet varmoja siitä, että heidän
mallinsa sopisi muillekin ihmisille.
Uskonnolla
on ollut – ja on edelleen – sanansa sanottavana siihen, mitä ko.
uskonnon kannattajat syövät. Hinduilla, islamilaisilla,
juutalaisilla jne. on omat sääntönsä ravinnon suhteen. Tosin on
heti todettava, että aika harva kaikista uskovaisista noudattaa
oikeaoppisia ruokailusääntöjä kirjaimellisesti. Kristinuskon
piirissä ravinnon suhteen on oltu aika vapaamielisiä, joskin
muutama poikkeus löytyy. Seitsemännen päivän adventistit
tunnetaan terveellisistä elintavoistaan, samoin mormonit.
Tutkimusten mukaan adventistien kohdalla kasvisravinnon
käyttäminen ja muut terveelliset elintavat antavat elinvuosia
noin kymmenen prosenttia lisää.
Rajatiedon
piireissä sopivasta ravinnosta on monenlaisia käsityksiä. Osa
meistä ei kiinnitä syömiseensä erityistä huomiota, osa taas on
siitä hyvinkin tarkka. Sata vuotta sitten teosofinen liike
levitti myös vegetarismin aatetta Suomeen, viime vuosikymmeninä
kasvisruoka on usein yhdistetty vihreään liikkeeseen. Kaikille
sopivan ruokavalion määrittely lienee kuitenkin yhtä mahdotonta
kuin kaikille sopivan puolueen tai maailmankatsomuksen
nimeäminen.
Sopivan
ravinnon suhteen yksilölliset erot näyttävät olevan suuria. Vesi
lienee ainoa vaaraton vaihtoehto kaikille ihmisille. On myös
todettava, että luotettavia tieteellisiä tutkimuksia eri
ravintoaineiden pitkäaikaisesta ja suuria väestöryhmiä
koskevasta käytöstä on toistaiseksi liian vähän. Emme oikeastaan
tiedä, mikä olisi meille kaikille sopivinta ja terveellisintä
ravintoa.
Joka
tapauksessa yksittäiset ihmiset ovat eläneet yli 100-vuotiaiksi
hyvin monenlaisella ravinnolla – sekä kasviksilla että lihalla,
useimmiten molemmilla. Ravintotottumusten moninaisuus ei yleensä
haittaa myöskään rajatiedon tapahtumissa. Esimerkiksi
Ultrapäivillä kaikille löytyy sopivaa suuhunpantavaa.