Päiväkirjan
ja sääpäiväkirjan kirjoittaminen on tullut tavaksi vasta 50
vuotta täytettyäni. Sään suhteen vahinko ei ole kovin suuri,
sillä siitä löytyy riittävästi yleisiä tilastotietoja.
Omakohtaiset säämerkinnät vähän yli kymmenen vuoden ajalta
osoittavat saman suunnan kuin virallisetkin tilastot: ilmasto
lämpenee. Kun kirjoitan tätä tekstiä joulukuun puolivälissä,
lunta ei ole maassa, vaikka tähän aikaan vuodesta Kylämällä
keskimäärin pitäisi olla noin 15 cm lunta. Neljän viimeisimmän
vuoden aikana vain vuonna 2005 löytyi Ultran toimituksen pihalta
kunnon lumipeite joulukuun puolivälissä.
Ilmastonmuutoksen on sanottu
olevan kaikkien aikojen suurin testi, johon ihmiskunta on
joutunut. Olemmeko valmiit tähän testiin? Merkit eivät näytä
hyvältä. Parhaillaan menossa oleva Balin ympäristökokous ei
lupaa hyvää, koska useimmat maat ajavat itsekkäästi omia
kansallisia etujaan.
Maailman keskilämpötila on
nykyisin 14,5 astetta. Viimeisen vuosisadan aikana maailman
keskilämpötila on noussut 0,6 astetta, koska öljyn, hiilen ja
kaasun käyttö on lisännyt hiilidioksidin määrää ilmakehässä.
Lämmön nousu ei tunnu paljolta, mutta jo se on aiheuttanut
huomattavia ilmastomuutoksia koko maapallolla: sademäärät ovat
lisääntyneet tai vähentyneet, jäätiköiden sulaminen nopeutunut,
myrskyt ovat lisääntyneet ja voimistuneet. Pahin on edessä. Jos
hiilidioksidipäästöjä ei leikata rajusti, maapallon lämpeneminen
tulevan vuosisadan aikana on reilusti yli kaksi astetta. Silloin
maailma on suuren onnettomuuden partaalla – tai keskellä.
Maapallon kuumeen alentaminen
ei ole vain suurten valtioiden asia, siihen voi jokainen
ihmiskunnan jäsen antaa oman – pienen, mutta tärkeän
-panoksensa. Seuraavassa muutamia vinkkejä siitä, mitä me voimme
tehdä. Jotain näistä voimme tehdä heti:
Säädä huoneiston lämpötila
pienemmälle. Kodin energiankulutuksesta noin puolet menee
lämmitykseen, joten jo yhden asteen alentaminen on
vuositasolla merkittävä. Vaihda vihreään (vedellä,
tuulella, auringolla tuotettuun) sähköön. Säästä vettä, varsinkin
kuumaa vettä. Vähennä valoja ja käytä
energiansäästölamppuja. Käytä kodinkoneita
mahdollisimman tehokkaasti, älä jätä niitä valmiustilaan. Vähennä (turhaa) autoilua. Käytä lähiruokaa. Lomaile kotimaassa.