PÄÄKIRJOITUS 5-6 / 2002
Tunnetko kotiseutusi?
Kuluneen
talven ja kevään aikana on ollut
poikkeuksellisen paljon sellaisia ilmoja ja kelejä, jolloin on pystynyt liikkumaan
todella kestävien ja aika runsaiden lumihankien päällä. Tavallisesti hankikelit
ovat parhaimmillaan vasta pääsiäisen
tienoilla – kestäen usein vain hetken, mutta tänä vuonna hanget kantoivat monin paikoin jo helmikuussa. Kävellen, hiihtäen, kelkkaillen ja monella
muullakin tavalla liikkuen on pystynyt kulkemaan lähes
missä hyvänsä. Kun lisäksi lehtipuut ovat olleet paljaita, luonnossa liikkuminen on
ollut paljon helpompaa ja nopeampaa sekä
maisemiltaan avarampaa kuin muina vuodenaikoina. Valitettavasti vain aika harva
suomalainen huomasi lähteä kulkemaan pitkin hankia, asui hän sitten maalla tai
kaupungissa. Se etuoikeus jätettiin lähinnä
eläimille, jotka tuntevat kotiseutunsa jo ennestäänkin paljon paremmin kuin me ihmiset.
Kuinka moni meistä voi todella sanoa tuntevansa
kotiseutunsa hyvin? Ei ainakaan tämän kirjoittaja, vaikka Kylämällä asumisen vuosia
tulee pian täyteen 30 ja vaikka liikun ympäristössäni kohtalaisesti. Silti lähiympäristöstä löytyy jatkuvasti
kohteita, sekä luonnon että ihmisen muovaamina, joista en ole aikaisemmin tiennyt. En
ole tutustunut edes kaikkiin kotikyläni lähes sataan vesistöön. Samoin kasvi- ja
eläinkunnasta löytyy joka vuosi uusia tuttavuuksia, puhumattakaan kivikunnan
loppumattomista aarteista.
Myös
kotiseudun menneisyyden tuntemus olisi suotavaa, vaikka senkään suhteen moni ei voi
ylvästellä. Toki tällä rintamalla on viime aikoina tehty paljon, kun Suomessa on
julkaistu kirjana yli tuhat kylähistoriaa. Sellainen on tekeillä myös täällä
Kylämällä.
Omassa kotikylässäni muutoksen tuulet ovat
olleet tavallistakin voimakkaammat, sillä sotien jälkeisestä elinkeinorakenteesta ei
ole paljon jäljellä. Kun vielä 50-luvulla Kylämällä työskenteli parhaimmillaan
satoja ihmisiä metsätöissä, alan
ammattilaisten määrä on jo pitkään lähennellyt nollaa. Täältä löytyy vieläkin
kolme metsäkämppää muistoina noilta ankaran ruumiillisen työn ajoilta.
Metsähallitus perusti kaksi vuosikymmentä sitten omille mailleen Isojärven
kansallispuiston, joka on nykyisin Kylämän merkittävin nähtävyys ja tuhansille
suomalaisille myös virkistäytymisen lähde.
Edellisestä kansallispuiston esittelystä
on vierähtänyt jo vuosikymmen (Ultra 6/92), joten nyt on aika palata aiheeseen
paikallisen oppaan avustuksella sekä lehdessä että maastossa. Kylämä on kaikkia
Suomessa asuvia ajatellen lähellä sitä pistettä, jonne meillä on keskimäärin lyhyin
matka. Ajan säästämiseksi on järkevää yhdistää sekä Isojärven kansallispuistoon että Ultran tiloihin tutustuminen, koska
kohteiden välimatka on vain viitisen
kilometriä Tätä ajatellen Metsähallitus
ja Ultra ovat sopineet yhteisistä avoimista ovista kesäkuun 29. päivänä, viikko
juhannuksen jälkeen.
Kaikki
eivät pääse Kuhmoisten Kylämälle, mutta oman kotipaikkansa tuntemusta jokainen Ultran
lukija voi vähän parantaa alkavan kesän
aikana.
Tapani Kuningas
|