Ultran artikkeli |
PÄÄKIRJOITUS 3 / 2002
Vaihtoehtomessuja
Ensimmäinen
tutustumiseni vaihtoehtomessuihin tapahtui keväällä 1979, kun Ultra suuntasi
lukijamatkansa Lontoon Mind – Body – Spirit –messuille.
Tapahtumasta, joka tuohon aikaan keräsi 88 000 kävijää, tulikin pian esikuva
suomalaisille alan messuille. Kotimaisena pioneerina toimi Matti Ollila, joka pani
lokakuun lopulla 1983 pystyyn Hengen ja
Tiedon messut Taivallahden koululla Helsingissä. Tulevana
syksynä (21.-22.9.) Hengen ja Tiedon messut järjestetään 20. kerran. Samaan
lukumäärään päästään myös syksyisillä Mikkelin Luomumessuilla. Vuosien mittaan
Ultra on osallistunut kymmeniin vaihtoehtomessutapahtumiin eri puolilla Suomea, sillä
nykyisin niitä on tarjolla lähes kuukausittain. Tämän vuoden ensimmäiset alan messut olivat Imatralla (26.-27.1.) ja
Helsingissä (9.-10.2.). Vaikka molemmat kuuluvat samaan Etelä-Suomen lääniin,
kaupunkien erot ovat monella tavalla suuret. Helsingin asukasluku on lisääntynyt
viidessä vuodessa Imatran asukasluvun verran, kun taas Imatra on samaan aikaan
menettänyt runsaasti asukkaitaan. Ei siis ollut mikään yllätys, että messut
muodostuivat varsinkin kävijämääriltään hyvin erilaisiksi. Messuilta saatu kokemus osoittaa, että
suuri kävijämäärä ei välttämättä takaa parasta mahdollista lopputulosta,
sillä mitä enemmän messuilla on ihmisiä, sitä vähemmän näytteilleasettajalle jää
aikaa yksityiselle messuvieraalle. Jatkuva ihmisjono
ja tungos messuilla ei ole juuri kenenkään etu. Toisaalta on selvää, että messujen
talous tarvitsee runsaasti ihmisiä, joten kävijämäärien rajoituksiinkaan ei voida
mennä. Helsingin ja muun Suomen välinen ero
messupaikkana ilmenee monella tavalla. Esimerkiksi alan kirjallisuuden hankkimisessa on
suuria eroja. Helsinkiläiset ostavat aivan eri kirjoja kuin imatralaiset. Pääkaupunkiseudun asukkailla lienee myös
keskimäärin enemmän rahaa käytettävänään rajatietoon. Vaikka
Finlandia-talon ja Tainionkosken työväentalon messut eroavat ulkoisesti toisistaan monin
tavoin, itse messuille tulevat ihmiset ovat varsin samanlaisia, joten messutunnelma on
yleensä hyvä sekä Helsingissä että
maaseudulla – pääkaupungissa tietysti vähän kiireisempi. Ratkaisevin
ero lienee siinä, että Helsingin johtava sanomalehti suhtautuu edelleen hyvin nuivasti
alan messuihin. Kun maakuntien tiedotusvälineet tekevät vaihtoehtomessuista vuosittain asiallisia juttuja, Hesari yleensä vaikenee
asiasta, tai – kuten sunnuntaina 10.2. – tarjoaa pohjaanpalanutta
kahvinporojuttuaan lukijoilleen. Tapani Kuningas
|
|
|