|
PÄÄKIRJOITUS 1 / 2002 Tapani Kuningas Paranormaalit vuosikymmenet Vuosien mittaan on ollut aika
tavallista, että eräät Ultran lukijat (joskus myös muut uteliaat) ovat kyselleet
lehden tekijöiden omia paranormaaleja kokemuksia. Kysymys omakohtaisista kokemuksista ei
liene kohtuuton, sillä kolmen vuosikymmenen kuluessa olemme toki kohdanneet monia
merkillisiä ihmisiä ja olleet mukana aika uskomattomissa tilanteissa. Mutta aivan
ensimmäiseksi muutama muistelo lehden liikkeellelähdöstä. Kolmen vuosikymmenen urakka – siis
tämän lehden tekeminen – lähti aikoinaan alkuun yksittäisestä tilaisuudesta
Helsingissä. Sunnuntaina 18. huhtikuuta 1971 olin nuorena ja innokkaana Interplanetistien
puheenjohtajana järjestämässä B-Messuhallissa tilaisuutta, jonka paneelikeskustelussa
olivat mukana tuon ajan johtavat selvänäkijät ja kontaktihenkilöt: Aino Kassinen ja
Helge Lindroos. Koko talven 71 ajan oli puhuttu ja kirjoitettu päivittäin ufoista, joten
ei ihme, että paikalle oli tullut toista tuhatta helsinkiläistä. Myös Helsingin
lähialueilta ihmisiä oli runsaasti. Espoolaisten joukossa oli Esko Aaltonen,
lehtikustantaja, joka innostui ufokokouksen yleisömenestyksestä niin paljon, että
ryhtyi suunnittelemaan omaa ufolehteä. Kesän jälkeen hän otti yhteyttä minuun
pyytäen huolehtimaan perustettavan lehden sisällöstä. Uuden lehden nimestä
julistettiin Interplanetistien kokouksessa syksyllä 1971 kilpailu, ja eräs rouva
keksi sille nimeksi Ufoajan. Vuoden lopulla suunnittelimme Tampereen Arpatehtaalla Eskon
kanssa lehden ensimmäisen numeron, jonka muistan nähneeni painettuna ensimmäistä
kertaa Lappeenrannan keskustan lehtikioskissa joululoman aikana. Tuohon aikaan olin vielä nimellisesti
Tampereen yliopiston kirjoissa, mutta pian huomasin, että kuukausittain ilmestyvää
lehteä ei voinut tehdä pelkkänä harrastuksena, sillä vuoden aikana auton
mittariin kertyi kilometrejä yli 40 000. Kiersimme Arjan kanssa Suomea Helsingistä
Utsjoelle, mutta alkuaikojen luultavasti mielenkiintoisin kohde oli Heinolan
maalaiskunnan Imjärvi. Siellä asui tunnettu ufomies ja parantaja Aarno Heinonen,
jonka yhteydessä saimme ensimmäiset konkreettiset todisteet siitä, että alan
ilmiöissä oli – ainakin joskus – vinha perä. Tosin jo parantaja Helge
Lindroosin haastattelujen aikana olimme kokeneet aika vahvoja näyttöjä hänen
kyvyistään sekä parantajana että näkijänä. Heinosen kohdalla oli ehkä
merkillisintä nähdä hänen persoonallisuuteensa äkillinen muutos, jonka yhteydessä
hän sekä nuortui kymmenisen vuotta ulkonäöltään että sai myös ns. yliluonnollisia
kykyjä. Koskaan aikaisemmin tai myöhemmin en ole vastaavaa nähnyt. Muutakin
selittämätöntä Imjärven vierailujen yhteydessä tapahtui. Aikoinaan kirjoitin niistä
myös yhden pääkirjoituksen (Salaperäinen Imjärvi, Ufoaika 6/73), joka on omalla
kohdallani muistaakseni jäänyt tätä ennen ainoaksi omakohtaiseksi paranormaalin
ilmiön kirjalliseksi kuvaukseksi. Tässä yhteydessä ei tietenkään ole mahdollista mainita kaikkia henkilökohtaisia paranormaaleja kokemuksia kolmen vuosikymmenen ajalta, ainoastaan esimerkki tai pari jokaiselta vuosikymmeneltä. 80-luvulta mieleeni tulee kaksi
merkillistä tietoisuuden tilan muutosta aivan arkisen kotityön – tiskaamisen –
yhteydessä. Luultavasti astioiden tiskaaminen johtaa joskus hyvin rentoutuneeseen tilaan.
Joka tapauksessa olen kahdesti kokenut jotakin sellaista, joka ainakin lähentelee
valaistumiskokemusta. Sanallisesti asiaa on mahdoton tarkasti kuvata, mutta siinä
tietoisuuden tilassa huomaa pystyvänsä ratkaisemaan minkä tahansa ongelman, joka
normaalisti on inhimilliselle ajattelulle täysin ylivoimaista. En muista edes lukeneeni
mistään kyseisestä asiasta, vielä vähemmin kuulleeni kenenkään kokeneen samaa,
mutta jotain sukulaisuutta samadhin kanssa sillä lienee (katso Ilma Hirvoilan kirjoitusta
Samadhi – mystinen kokemus, Ultra 1/96). Kokemani arvoituksellisen tietoisuuden
tilan heikkoutena on kuitenkin – paitsi sen harvinaisuus – myös se, että
en jälkikäteen pysty muistamaan saamiani ratkaisuja, vaikka yritin kyllä pohtia
mahdollisimman monta ongelmaa heti, kun huomasin saavuttaneeni tuon jumalallisen tilan.
Ainoastaan tuon tietoisuuden tilan suunnaton valtavuuden tunne, joka saattoi kestää
10-20 minuuttia, on jäänyt mieleeni. Noiden tapahtumien jälkeen tiskaaminen on
ollut hyvin mieluista puuhaa, mutta 90-luvulla en enää päässyt kokemaan
vastaavaa suurta henkistä kokemusta. Kuitenkin viime vuosikymmen tarjosi
omakohtaisia paranormaaleja kokemuksia enemmän kuin aikaisemmat vuosikymmenet. Otan
tässä esille kaksi tapausta, joiden todistajina oli myös muita Ultran toimituksen
ihmisiä. Molemmat ilmiöt liittyvät myös sähköisiin laitteisiin, joten niillä on
yhtymäkohtia Irma Weisenin Ultrassa kuvaamiin transkommunikaatioilmiöihin. Ultran kirjaston teosmäärä
lähentelee nykyisin viisinumeroista lukua, mutta huhtikuun 22. päivänä vuonna 1993
oltiin vielä paljon pienemmissä luvuissa. Tietokoneen muistiin tallennettiin kirjastoon
tulleita uutuuksia, joista osa oli harvinaisuuksia aikaisemmilta vuosikymmeniltä. Samaan
aikaan kaksi ihmistä Tampereen suunnalta oli lainaamassa kirjaston kirjoja. Toista
heistä voisi nimittää meedioksi, jonka yhteydessä erilaiset sähkölaitteiden
häiriöt olivat tavallisia. Kun koneelle kirjoitetut kirjat printattiin paperille, listan
viimeiseksi tuli outo ilmestys, jota kukaan ei ollut sinne kirjoittanut: sinne oli tullut
Pekka Ervastin kirja Ranskan vallankumouksen ajoilta (viimeinen sana tosin
puutteellisena). Ihmettelin ilmestystä kesän 93 Ultrapäivillä, jolloin paikalla
ollut Ruusu-Ristin Kirjallisuusseuran puheenjohtaja kertoi, että juuri noihin
aikoihin he tekivät päätöksen kyseisen Ervastin esitelmän julkaisemista kirjana, joka
sitten syksyllä ilmestyikin nimellä Ranskan vallankumouksen salaperäiset
persoonallisuudet. Mutta mikä voima sai printterin kirjoittamaan Ervastin ja
teoksen nimen Ultran listaan jo keväällä, vaikka kukaan Ultran toimituksessa ei tiennyt
asiasta mitään. Ainakin paikalla olleet ihmiset saivat vakuuttavan todisteen siitä,
että transkommunikaatioilmiöt voivat olla aivan todellisia. Läheisen ihmisen kuolemaan liittyy
monella paranormaaleja kokemuksia. Myös Ultran toimitustyössä tällainen kokemus on
kerran tullut vastaani. Kuten Ultran vähän iäkkäämmät lukijat ehkä muistavat,
Heikki Heimola avusti lehteä Ufoajan alusta (2/72) lähtien. Kustannus Oy
Rajatiedon alkuaikoina hän ryhtyi astrologiksi, mutta viljeli sanan sarkaa toki muutenkin
ahkerasti, joten 10 vuotta sitten hän oli kirjoittanut Ultraan tekstiä enemmän kuin
kukaan toinen avustaja. Viime vuosikymmenen alussa häneen kuitenkin iski
imusolmukesyöpä, ja vaikka hän siitä ihmeellisesti paranikin, oli minulla syksyllä
1994 edessä muistosanojen kirjoittaminen Heikki Ilmari Heimolasta (Ultra 11/94). Hän oli
ensimmäinen rajatiedosta kiinnostunut ihminen, joka otti minuun yhteyttä ensimmäisen
lehtikirjoitukseni johdosta elokuussa 1965. Ei ihme, että Heikki oli paikalla myös
muistosanojen kirjoittamisen yhteydessä: koko sen ajan, kun tietokoneella kirjoitin
Heikin muistosanoja, Ultran puhelinkeskuksesta kuului hyvin korkeataajuinen ääni.
Valitin siitä puhelinyhtiölle, joka ei osannut sanoa ilmiölle syytä, mutta lupasi
tulla kohta korjaamaan asian. Kun sain Heikin muistosanat valmiiksi, myös
salaperäinen ääni loppui. Koskaan aikaisemmin tai myöhemmin mitään vastaavaa
ääntä ei ole kuulunut. On myös syytä mainita, että Heikki oli hyvin kiinnostunut
tuonpuoleisista asioista, joten hän – jos kuka – oli valmis järjestämään
konkreettisen näytön, että elämä jatkuu. Kolme vuosikymmenen aikana olen
saanut tehdä monen läheisen Ultran avustajan muistosanoja – niin myös tässä
Ultrassa, kun Teuvo E. Laitinen marraskuussa menehtyi samaan tautiin kuin Heikki Heimola
seitsemän vuotta aikaisemmin. Olemme koonneet tähän numeroon luettelon kaikista
Ufoaika- ja Ultra-lehdissä olleista muistosanoista,
koska ne kuvastavat aika hyvin sitä asioiden ja henkilöiden kirjoa, jota tämä
lehti on lukijoilleen välittänyt. Juhlanumerossa on tapana katsella
kuluneisiin vuosiin, joten muutamat avustajamme ovat muistelleet menneitä vuosiaan
Ultraan liittyen. Toisaalta myös uuden sukupolven tekijät ovat astumassa esiin
tämänkin Ultran sivuilla. Parhaat kiitokset kaikille
tuhansille Ultran ystäville kuluneiden vuosikymmenten yhteistyöstä! 328 lehden numeroa
on takana. Nuo lehdet pitävät sisällään uskomattoman määrän henkistä
energiaa. Vanhojen numeroiden kiehtovasta maailmasta meidän on kuitenkin suunnattava
katse tulevaisuuteen. Juuri nyt uudet haasteet odottavat meitä – olimme sitten
Ultran lukijoita tai tekijöitä.
|
|
|