Ultran kirjaesittely

 

 

Taivaaseen ja takaisin 
Mary C. Neal

– Lääkärin hämmästyttävä kertomus omasta kuolemastaan, taivaasta, enkeleistä ja uudesta elämästä

214 s.
28 e

Kustantaja Basam Books Oy, 2013 

 


Tämä kirja on tositarina ortopedisen kirurgin kokemuksista. Se on herättänyt laajaa huomiota amerikkalaisessa mediassa. Neal on toiminut järjestöaktiivina ja kirkon vanhimpana, ja hän on perustanut poikansa Willlie Nealin nimeä kantavan ympäristönsuojelurahaston. Neal asuu perheensä kanssa Yhdysvaltain Wyomingissa.

Kirjan sisältö johdattaa lukijan etenemään Nealin mukana, kun tämä kokee elämäänsä, johon kuuluu ihmeitä, surua, kiitollisuutta ja masennusta. Neal on paneutunut elämänsä tarkkaan kuvaukseen, joten kenties ensimmäisen kerran rajakokemuksiin tutustuva lukija löytää vastauksia. Miten ja miksi Neal pelastui, miten hän selvisi perheensä kanssa poikansa kuolemasta, miten hän jaksaa nyt tuoda valoa maailmaan.

Kristillinen usko on Nealin ajattelun pohjana. Jokaisen luvun alussa hän antaa lukijalle mieleen painuvan ajatelman muun muassa Raamatusta, mutta myös esimerkiksi Deepak Chopralta. Sisältö on esitetty siten, että tämän tien voisi kulkea miltei jokainen, sillä jokainen joutuu elämänsä aikana kohtaamaan onnettomuuksia, sairauksia, kuolemaa – jos ei omaansa niin läheisten ja vieraiden ihmisten.

Kirjan luvut ovat niin moninaiset ja antavat, että haluan mainita ne tässä: Varhaiset vuodet, Syöksykierteessä, Meksiko, Hengellinen herääminen, Jumala on uskollinen, Asenteena ilo, Tarvittaessa Jumala huutaa, Irti kahleista, Kuolema joella, Pelastumiseni, Matkalla kotiin, Enkeleitä joen varrella, Paluu Wyomingiin, Rukouksen voima, Kirkas totuus, Keskustelu enkelin kanssa, Vuodeosastolla, Fyysinen toipumiseni, Bob, Rakas George, Inspiraationa toisille, Jumala vierittää kiven syrjään, Willie, Bill, Chad, Kirjoittamisen pakko, Vuoden pisin päivä, Kaunis poikani, Ajan tuolla puolen, Myötätunnon lahjoja, Täydellinen ajoitus, Loogisia johtopäätöksiä, Avuksi muille, Kirjoittajasta.

Kirjailija kertoo myös monelle tutusta ilmiöstä, lapsen muistista - ennen syntymää sovittu muistetaan aika kauan, kuten tässä tapauksessa hänen poikansa Willien kohdalla. Poika painotti, että hänhän oli sopinut kuolevansa 18 ikäisenä, ei hän elä kuin sen ikäiseksi, ja silloin äiti alkoi pelätä. Kun lapsi 4-vuotiaasta alkaa katsella tarkemmin ympärilleen, unohtuvat ennen syntymää sovitut asiat. Mutta aina on joku, joka muistaa.

Kirja on täynnä samantyyppisiä tapauksia, ja kaikki kerrottu tuo esiin sen Raamatun Job-maisen tuskan, jota Willien perhe joutui käymään läpi kun poika oman ennustuksensa mukaan kuolikin.

Kirja on kaunis, se luo armon saamisen tunteen ja tunnelmat, tuo esiin kärsimyksien välttämättömyyden, eivätkä ne ole rangaistus. Lapsensa menettänyt ei koskaan sinänsä toivu, aika ei paranna, mutta tulee toisenlaisia asioita elämässä, jotka lievittävät, kuten nyt Willien nimeä kantava rahasto.

Kirjailija ei kuitenkaan mene taivaan syvimpiin salaisuuksiin, koska ne ovat salaisuuksia ja ne on jokaisen kohdattava omana aikanaan. Sanoma kuitenkin on, että on olemassa rakastava Jumala, on olemassa enkeleitä. Mary myös tapasi enkeleitä niityillä ja jutteli heidän kanssaan.

Neal painottaa, miten kaikki alkaa omasta asenteesta ja valinnoista, ja että vapaa tahto edellyttää, että päättäjä ymmärtää tekemänsä valinnan olevan täysin hänen omansa sen sijaan, että jokin tai joku muu kuin hän itse ”pakottaisi” hänet valitsemaan.

Näin tarinoi Mary C. Neal hukuttuaan kajakkionnettomuuden seurauksena. Hän päätyi taivaaseen, mistä hänet kuitenkin ohjattiin takaisin maan päälle huolehtimaan perheestään ja hoitamaan kesken jääneitä tehtäviä. Onnettomuus olikin suuri lahja, usko muuttui tiedoksi ja toivo todellisuudeksi. Emme ole koskaan yksin. Enkelit ovat seuranamme.
 

Tuula Pelttari

 


Kustantajan esittely:

Tämä kertomus muuttaa elämäsi!
Myyntimenestykseksi noussut Taivaaseen ja takaisin on tositarina lääkärin hämmästyttävästä matkasta tuonpuoleiseen. Kirjan kirjoittaja Mary C. Neal hukkui kajakkionnettomuuden seurauksena ja päätyi taivaaseen, mistä hänet kuitenkin ohjattiin takaisin maan päälle huolehtimaan perheestään ja hoitamaan kesken jääneitä tehtäviään. 

Traaginen onnettomuus oli Nealille suuri lahja, jonka ansoista hän sai enkeleliltä vastauksia tärkeisiin kysymyksiin ja oivalsi elämän perusasiat uudella tavalla: usko muuttui tiedoksi ja toivo todellisuudeksi.
Emme ole koskaan yksin. Enkelit ovat kaikkialla ympärillämme, ja ne pitävät meistä huolta, opastavat polullamme ja ohjaavat meitä elämän käännekohdissa. Voimma siis elää elämämme iloisina ja kiitollisina, korkeampaan ohjaukseen luottaen. 

Mary C. Neal on ortopedinen kirurgi. Hänen kokemuksensa herätti laajasti huomiota amerikkalaisessa mediassa. Neal on toiminut järjestöaktiivina ja kirkon vanhimpana, ja hän on perustanut poikansa Willie Nealin nimeä kantava ympäristönsuojelurahaston. Neal asuu perheensä kanssa Wyomingissa Yhdysvalloissa.

 

Aloitussivulle