Ultran kirjaesittely

 

 

 

Sielun kompassi – Mitä henkinen johdatus on?
Joan Borysenko & Gordon Dveirin

Kustantaja Kustannus Oy Taivaankaari, 2012
Suomentanut Kaisa Mäkisarka
288 s.
28 e 

 
 

Kirja on lukijalle haaste, vaikka haaste sisältääkin tuttuja ajatuksia peruskysymyksiä pohtivalle: kuka minä olen, miksi olen täällä? Onko elämälläni tarkoitus? Toiminko jonkin korkeamman älyn ohjauksessa ja mihin suuntaan tulisi mennä. Meidän on vain kuunneltava itseämme, sitä sisäistä intuition ääntä ja valittava sydämellä, joskin tästä teemasta on kirjassa myös kannanottoja. On myös pelättävissä, että hukkaa kompassinsa matkan varrella, mutta eihän meitä siksi hylätä, annetaan vain uusia mahdollisuuksia, kunnes olemme selvillä vesillä.

Kirja pohjautuu 25 viisaan henkisen opettajan haastatteluihin ja kirjan alkusanoissa on opaste: kun joutuu epäilyksen valtaan, on kysyttävä neuvoa lähimmältä Tietäjältä - joka muuten oli pakistanilainen mies nimeltä Ihnasullah Khan. Hän onnistui pelastamaan tuhansia maanjäristyksessä loukkaantuneita järistyksen ollessa 7,6 Richteriä. Tämä tapahtui Pakistanissa v.2005, jolloin yli 73 000 ihmistä sai surmansa. Mies oli myös uniennäkijä, ja unien mukaan hän toimikin äitinsä tukemana.

Kysymyksiä kuitenkin jää, eli miten kykenemme erottamaan toisistaan henkisen johdatuksen ja egon kontrollitarpeen, varmuuden ja voiman - tai vaistonvaraiset tarpeet ja sosiaalisen ehdollistamisen. Luetteloa onkin hyvä jatkaa kysymyksin, onko olemassa jokin jumalallinen vetovoima - eräänlainen armo - joka puskee meitä matkallamme tietoiseksi ja myötätuntoiseksi olennoksi, jolla on jokin tarkoitus elämässä. Vai olisiko niin, että olemme itse itsemme ainoita yllyttäjiä tuolla taipaleella? Entä tärkein kysymys: onko sielussamme jokin rakkaudentäyteinen ja viisas kompassi, joka saa meidät pysymään oikeassa suunnassa ja jos on, miten se oikein toimii. Puhutaan havahtumisesta, omasta sielun kompassista ja elämän salaisuudesta.

Ensimmäisessä luvussa tuodaan esiin keskustelujen avaaminen, toisessa taikakirjeet - ilmestyksen anatomia - johdatusta on kaikkialla, aistittavat tuntemukset, ennusmerkkejä ja ajallisia yhteensattumia, vakaa aikomus kuunnella johdatusta, intuitiota ja unia.

Kolmannessa luvussa käsitellään "Jumalaan" turvautumista - kokemuksia uskosta persoonalliseen Jumalaan, henkisen materialismin välttämisestä, ohjaukseen luottamisesta, epävarmuuteen ja stressiin luottamisesta, Kronoksesta ja Kairoksesta eli elämän kuuntelemisen syvällisemmästä tasosta, rakkauden osoittaman suunnan etsimisestä… Lukuja on kaikkiaan 13, joissa tuodaan esille tärkeitä asioita: osallistumisesta myönteisen tulevaisuuden luomiseen, innoittuneen johtamisen esteistä, vallan ja rakkauden sovittamisesta yhteen, totuuden puhumisesta yhdessä sekä valtion päämiehestä valtion sydämeksi. Tällä hetkellä 13. luvun teemat ovat varmuudella maailmassa niitä tärkeimpiä asioita.

Kirjassa esitellään myös kaikki 25 Tietäjää, ja lopuksi kirjoitetaan vastuuntuntemisesta Johdatusta kohtaan. Kirjassa on myös tärkeitä esimerkkejä kokemuksista ja tapahtumista, joiden avulla lukija saa selviteltyä omia ajatelmiaan.
 

Tuula Pelttari

 

 


Mahtava matkaopas jokaiselle elämän syvimpiä peruskysymyksiä pohtivalle. Kuka minä olen? Miksi olen täällä? Onko elämälläni tarkoitus? Toiminko jonkin korkeamman älyn ohjauksessa? Mihin suuntaan minun tulee mennä?

Kirja opastaa sinut herkistymään sisäiselle johdatuksellesi ja löytämään oman todellisen luontosi, jonka tunteminen on meidän jokaisen synnyinoikeus. Oma sielun kompassisi on se väline, jonka avulla voit suunnistaa erehtymättömästi kohti tosipohjoista – magneettista Jumalallista viisautta tai Äärimmäistä todellisuutta.

Kirja pohjautuu 25 viisaan henkisen opettajan haastatteluihin.

 

 

Aloitussivulle