Ultran kirja-arvostelu |
|
Selvänäkö ja
telepatia Biokustannus Oy 2008
Annie Besantilta on kirjaan valittu telepatiaa käsittelevä luku. Hän pohtii ajatuksensiirtoon liittyviä mekanismeja ja sitä, miksi ajatus ei vastaanotettaessa useinkaan ole samassa muodossa kuin lähetettäessä, sekä esittää muutamia asiaa valaisevia esimerkkejä. Mielenkiintoista on vertailla miltä pohjalta sata vuotta sitten viitattiin tieteelliseen tutkimukseen ja mitä tämän päivän kvanttifysiikan tutkimus kertoo samasta aiheesta. Intialainen vedantafilosofi Tallabragada Subba Row puolestaan todistelee telepatiaa astraaliaineen tai astraalivalon olemassaololla ja kertoo esimerkkitilanteita. Teosofisen seuran perustajajäsen, amerikkalainen Henry Steel Olcott kertoilee teosofipiireissä suoritetuista ajatuksensiirtokokeista ja pohdiskelee oivaltavasti mm. katseen lumoamiskyvyn mahdollisuuksia. Camille Flammarionin teksteistä on kirjan loppuun koottu esimerkkejä eri henkilöiden telepaattisista kokemuksista. Kirjanen on mielenkiintoinen kokoelma perusnäkemyksiä alan harrastajille vertailukohdaksi siihen, mitä selvänäköisyydestä tänä päivänä tiedetään ja kirjoitetaan. Juurien tunteminen avaa tälläkin alueella näkökulmaa laajemmaksi.
Heikki Juutilainen
|
|