|

H.P.Blavatsky
Edouard Schure
A.P.Sinnet
Atlantis – kadonnut manner

Kukapa meistä ei ainakaan kerran elämässään olisi pohtinut Atlantiksen
mysteeriä? Kun puhutaan Atlantiksesta, ei puhuta ainoastaan kadonneesta
mantereesta vaan samassa yhteydessä on ollut tapana puhua myös ihmiskunnan
kulttuurisesta aamunkoitosta. Tähän saumaan iskee tämä ajaton teos – etten
sanoisi klassikko. Periaatteessa yksikään Atlantista käsittelevä teos,
joka on ilmestynyt tämän jälkeen, ei ole siihen kenttään kyennyt
tarjoamaan enempää kuin mikä tästäkin kirjasta löytyy. Sinänsä kirjan
tiedot eivät ole menettäneet mitään ajan hampaaseen, vaan jokainen
sukupolvi tuntuu löytävän samat kysymykset uudelleen ja uudelleen, ja aina
tämä kirja on kyennyt tarjoamaan vastauksen. Pieneen vihkosen kokoiseen
kirjaan ei tietenkään voi kovin perusteellisesti ladata ikivanhoja
legendoja, kulttuurihistoriallisia tutkimuksia tai geologisia
erikoiskysymyksiä, mutta parhaansa mukaan kirja yrittää kaikkiin viitata
edes ohimennen. Teosofisessa hengessä kirja tavoittelee kuitenkin
laajempiakin konteksteja ihmisen henkisyyteen liittyen. Mennyt kulta-aika
kun liittyy yhtä lailla aivojen muuttumiseen, kuin loistaviin
valtakuntiin. On tietenkin totta, että menneen ajan ihminen oli paljon
transsendenttisempi persoona kuin nykypäivän moderni ihminen, joten
tavallaan kadonnut manner on löydettävissä myös korviemme välistä, asia
jonka tämäkin kirja tuo hyvin esiin.
Kirja on siis oiva perusteos, jota voi tutkia etsijän
tiellään, mutta toisaalta sitä voi lukea myös puhtaana viihdekirjana,
riippuen millainen mielentila sattuu olemaan. Klassikko on aina
klassikko.
Jukka Nieminen
|