|
Kustantajan
esittely:
William Kingsland
Atlantis – elämä muinaisella mantereella

Kirjassa kerrotaan yhdeksänvuotiaan pojan huomionarvoinen
jälleensyntymismuistiin perustuva kertomus elämästä muinaisella
Atlantiksella.
Kirja sisältää mm. seuraavat luvut:
Vierailu valtameren pohjalla,
Elämä muinaisella Atlantiksella
Ilmalaivat ja scearvoima
Syntymä, kuolema ja hautajaiset Atlantiksella
Atlantiksen vajoaminen
Atlantiksen maantieteellinen sijainti
Otteita kirjan luvusta ”Huomioita Atlantiksesta”
”Perimätieto suuresta mantereesta, joka sijaitsi
aikoinaan paikalla, jossa Atlantin valtameren vedet nykyisin lainehtivat,
on tullut meille Platonilta, jonka kerrotaan saaneen sen Solonilta. Solon
oli puolestaan saanut sen egyptiläisten hierofanttien muinaisista
aikakirjoista.
Atlantiksen viimeisen osan arvellaan vajonneen
valtamereen noin 9000 vuotta ennen Platonin aikaa eli 11000-12 000 vuotta
sitten.
Monet pitävät tätä traditiota täysin myyttisenä.
Toiset taas pitävät Atlantiksen olemassaoloa kaukaisena aikana yhdistävänä
linkkinä Amerikan ja Euroopan välillä ja ainoana selityksenä moniin näiden
mantereiden välillä vallitseviin huomattaviin samankaltaisuuksiin, jotka
eivät koske pelkästään kasvistoa ja eläimistöä vaan myös tapoja ja kieltä,
kuten Meksikon ja Perun muinaiset rauniot ja traditiot ovat todistaneet.
Yleismaailmallisen tradition suuresta
vedenpaisumuksesta oletetaan myös perustuvan äkilliseen katastrofiin, joka
hukutti Atlantiksen.”
Otteita luvusta 4: Ilmalaivat ja scearvoima
”Atlantislaisilla oli paljon ilmalaivoja ja
lentokoneita, joilla he matkustivat hyvin korkealla meren yläpuolella. Ne
toimivat jollakin meille tuntemattomalla voimalla, jota kutsuttiin
scearvoimaksi.
Atlantiksen ihmiset käyttivät scearvoimaa hyvin
moniin asioihin. Heidän valonsa toimivat sen avulla. Ne voitiin kääntää
pienemmälle, mutta ei koskaan täysin sammuksiin. Tämän voiman avulla
tehtiin kaikenlaista työtä ja sitä käytettiin keittämiseen sekä vaunuihin
ja lentokoneisiin.”
Otteita kirjan eri luvuista:
”Atlantiksella ei ollut tuohon aikaan lääkäreitä. Jos
ihmiset loukkaantuivat tai sairastuivat, paransi scearvoima heidät. He
elivät vaivattomasti jopa yli kaksisataavuotiaiksi.”
”He voivat vaipua transsin kaltaiseen uneen ja voivat
nukkua loputtomiin ja yhtämittaisesti vaikka kuinka pitkään.”
”Atlantis oli muuttunut hyvin pahaksi juuri ennen
kuin osa siitä vajosi mereen, mikä tapahtui seitsemän vuoden kuluttua
siitä kun Laurie sai nimensä. Atlantis, tai ainakin suuri osa siitä vajosi
mereen, ja jäljelle jäi vain pieni osa, joka oli ennemminkin suuri saari
valtameren keskellä kuin se suuri maailma, joka se oli aikaisemmin ollut.
Tämä oli Atlantiksella tapahtunut toinen suuri vedenpaisumus. Laurie oli
palannut koulusta kotiinsa, kun tämä toinen vajoaminen alkoi. Hän ei ollut
pienessä lentokoneessaan, sillä se oli korjattavana, vaan hän oli
kävelemässä kotiinsa nähdessään veden nousevan kaupungin eteläpuolelta.
Ihmiset juoksivat eteenpäin ja yrittivät pelästyneinä paeta vettä. Hyvin
pian vettä syöksyi kaikkialle täyttäen kaikki kadut, eivätkä ihmiset
päässeet sitä pakoon.”
|