Ultran kirja-arvostelu |
|
Suvi Niinisalo
Atena
2006
Keskeisellä sijalla
Niinisalon kirjassa on tietenkin Suomen kansan vedenhaltijoihin liittyvä
mytologia ja kalevalainen perinne: Veen emä, Vellamo, Ahti, Aino-taru sekä
lähteiden hienohelmaiset neidot ja musisoivat koskenhaltiat. Ja mitä
tapahtuukaan kun Väinämöinen ottaa vedestä noussutta Iku-Tursoa korvista
kiinni? Vedenneitojen lähteillä -teoksen kaunis taitto houkuttelee seireenin tavoin selailemaan ja lukemaan yhä syvemmälle ja syvemmälle. Kirjassa esitellään myös kuvin valtava määrä vedenväen inspiroimaa kuvataidetta sekä Suomesta että eripuolilta Eurooppaa, modernejakaan viettelijättäriä unohtamatta. Vellamonneidot suomalaisessa kirjallisuudessa ja sadunkuvitusjakso muistuttaa mieliin vanhat kunnon Topeliukset, Swanit, Wendelinit ja Koivut, ja muutaman uudemmankin. Musiikin tekijät ovat kautta vuosisatojen ammentaneet veden maailmasta, ja kirja antaa tiivistä tietoa myös näistä sävelteoksista ja oopperoista. Kaiken kaikkiaan kirja on antoisa, monipuolinen ja erittäin kaunis kokonaisuus, jossa tasapainoisella tavalla yhdistyvät tarut ja faktat vedenhaltijoiden maailmasta.
Heikki Juutilainen
|
|