Ultran kirja-arvostelu |
|
Valoa toiselta puolen Curt Jonsson Michael-kirjat 2005, 222 s.
Kirjoittaja on kääntänyt Jasmuheenin suuren suosion saavuttaneen opaskirjan valoravintoon siirtymisestä ja tässä kirjassaan hän käy läpi omaa prosessiaan siirtymisestä valoravintoon – omasta näkökulmastaan, mutta kertomuksen muotoon kirjoitettuna. Ei ole täysin selvää mitkä tapahtumat on ryyditetty taiteellisin vapauksin ja sanakääntein, joten jokainen lukija kantakoon vastuun omasta tulkinnastaan. Kirja raottaa mainiolla tavalla koko prosessiin siirtymistä edeltävää pohdintaa ja pelkotiloja sekä itse 21-päivän prosessin jälkeisiä, väistämättä vastaan tulevia ristiriitatilanteita sekä kokemuksia. Itse kyseisen 21-päiväisen prosessin läpikäyneenä koin oman kokemukseni perusteella kertomuksen hyvin todenmukaisena ja autenttisena. Jonsson kuvaa pohdintoja, jotka prosessin aikana tulevat selkeäksi osaksi päivän kulumista ja toisaalta fyysisiä oireitaan. On muistettava, että kun eristyy muusta maailmasta kolmeksi viikoksi, pelkästään ajan kulumisesta saattaa tulla uuvuttava kokemus. Jonssonin kuvaamat fyysiset pahoinvoinnin oireet olivat itselleni vieraita, mutta ensimmäisen viikon jälkeen nautittujen ensimmäisten vesilasien tuoma riemu ja suorastaan ylimaallinen autuus olivat hyvin tuttuja prosessin ja ehkäpä koko ihmiselämän suurimpia ilon hetkiä. On täysin mahdotonta kuvata sitä kiitollisuutta, jota seitsemän päivää juomattomana ollut ihminen kokee saadessaan vihdoin juoda. Se on yksinkertaisesti koettava. Jonssonin teos toimii hyvänä lisänä Jasmuheenin kirjalle ja se valottaa odotettavissa olevaa sellaiselle henkilölle, joka suunnittelee valoravinnolle siirtymistä, tai sellaiselle joka on aiheesta muuten kiinnostunut. Koska kirja on kirjoitettu kertomuksen muotoon, saamme varsinaisen prosessin lisäksi seurata kehyskertomusta kirjan päähenkilön ja tämän elämänkumppanin elämästä ja tapahtumista kun molemmat ryhtyvät valoravinnolle.
Saku Mättö
|