Ultran kirja-arviointi

Valkyriat
Paulo Coelho

Bazar 2010
204 s.
32 e 

Salaperäiset Voima, Perinne, oppimestari J. ja rituaalit ovat Paulo Coelhon Valkyriat-romaanin pääaineksia. Niistä hän kutoo juonen, jonka taustana on Amerikan Yhdysvalloissa sijaitseva karu Mojaven aavikko. Coelho kirjoitti Valkyriat jo vuonna 1992 Alkemistin ja Bridan jälkeen, mutta vasta nyt se ilmestyy suomeksi.
    Tämä osittain omakokemuksellinen tarina, jossa Paulo matkaa vaimonsa Chrisin kanssa erämaahan tapaamaan tietäjiä ja enkeleitä, paljastaa suorastaan tuskaista sisäistä etsintää vaikka kerronta kulkeekin verkkaiseen tahtiin. ”Kun alamme ajatella enkeleitä, ne tulevat hiljalleen näkyviin. Ne muuttuvat aina vain todellisemmiksi, elävämmiksi. Mutta aluksi ne näyttäytyvät niin kuin ovat näyttäytyneet koko elämämme ajan: toisten ihmisten kautta.”

Tässä kirjassa Coelholla on jo aika paljon koossa niitä elementtejä, joihin hänen tulevatkin teoksensa pohjaavat: henkisyys, nykymaailma, eroottiset tuokiot, mestari ja oppilas. Noista aineksista hän sekoittelee suurta yleisöä puhuttelevia romaaneja. Ja hyvä niin.
    Valkyriat, moottoripyörillään ympäri aavikkoa ajelevat pimatsut haluavat sanoa, että henkisyyden ei tarvitse kätkeytyä harmaaseen hissuttelevaan kuoreen, vaan viisaus voi asua modernissakin hahmossa. ”Jos haluamme korjata vikamme ennen kuin lähdemme etsimään unelmiamme, emme saavu koskaan paratiisiin. Jos me sen sijaan hyväksymme kaiken sen mikä meissä on vikana – ja ajattelemme siitä huolimatta ansaitsevamme hyvän ja onnellisen elämän, silloin avaamme suuren ikkunan josta rakkaus pääsee sisään.”
    Coelho osoittaa, että jokaisen ajatukset ja pyrkimykset ovat tärkeitä, että jokainen on toistensa opettaja. Tekstistä putkahtelee vähän väliä aforistisia viisauksia. Niiden vuoksi antaa anteeksi tarinan keveyden ja kirjailijan viehtymyksen muka-magiaan ja naiiveihin rituaaleihin: jotain pitää toistaa tarkkaan määrätty määrä muuten ei hyvä seuraa, ja suoritetaanpa kirjassa myös rituaalit kumoava rituaali. Ymmärrämme ne kirjoittajan katolista taustaa vasten.

Itselleni jatkoajatuksia herättävä oli esimerkiksi tällainen lause: ”Taistelut käydään enimmäkseen astraalitasolla, miekkaan ja kilpeen tarttuvat meidän suojelusenkelimme…” Niinhän on, emme ole yksin tehtäviämme ratkomassa vaan kenties suurempi apu kuin arvaammekaan on aina lähellä. Usein se unohtuu. Lause jatkuu: ”Mutta suuri vastuu on meilläkin: meidän tehtävämme on kehittää kykyjämme, luottaa siihen että maailma ei lopu omien seiniemme sisälle, uskoa ennusmerkkeihin sekä seurata unelmiamme ja totella sydämemme ääntä.”
    Coelho kirjoittaa aikuisten satuja, joihin suhtautuminen on kuin nuoralla kävelyä: kallistuako siihen vai tähän suuntaan. Päätin kallistua tähän: ”…näkymätön lanka yhdistää kaikkia niitä jotka ovat valon puolella.”
 

Heikki Juutilainen