
Vaara vaanii kattilassa – Miksi
pelkäämme aitoa ruokaa
Mats-Eric Nilsson & Henrik Ennart
Kustantaja Atar Kustannus
287 s.
27 e

Kotona leivottua pullaa pidetään vaarallisempana kuin tehdastekoista.
Monissa esikouluissa kielletään lapsia nykyisin osallistumasta
keittiötöihin, ja toisinaan heitä kielletään jopa itse levittämästä voita
leivän päälle. Nakkikioskin pitäjän on paljon helpompi saada lupa
jauheperunasoseelle kuin oikean perunasoseen myymiseen.
Tuoretavaroiden käsittelyä pidetään nykyisin hyvin riskipitoisena – kun
taas teollisesti hyvin raskaasti käsitellyt ja mauttomat elintarvikkeet
ristiriitaista kyllä täyttävät kaikki viranomaisvaatimukset.
Miten näin on päässyt käymään?
Vaara vaanii kattilassa osoittaa, miten lait ja säädökset
suosivat ravitsemuksellisesti vähäarvoista teollisuusruokaa perinteisesti
valmistetun ruoan kustannuksella. Silti juuri valtavissa ruokatehtaissa
vaarallisilla bakteereilla ja viruksilla on parhaat mahdollisuudet syntyä
ja levitä.
Sairaalabakteeri, sikainfluenssa ja uudet aggressiiviset
suolistobakteerit ovat vain osa niistä terveyteen kohdistuvista vaaroista,
jotka voidaan jäljittää EU:n tuella ympäri Itämerta perustettaville
ympäristöä tuhoaville teollisuusmaatiloille, joissa on kymmeniätuhansia
eläimiä. Valtavat laitokset, joissa kasvatetaan kanoja, lehmiä ja sikoja,
tuottavat halpoja raaka-aineita elintarviketeollisuuden vakioiduille
ruokalistoille, joita tarjotaan niin kouluissa, vanhainkodeissa,
sairaaloissa kuin tavallisissa lounasravintoloissakin.
Tilanne ei kuitenkaan ole aivan niin synkkä. Vielä ei ole liian
myöhäistä palata käyttämään oikeita raaka-aineita, kokea puhtaita makuja –
ja saada aitoa ruokakokemusta!
Mats-Eric Nilsson, joka ravisti ruotsalaisia elintarvikkeiden
kuluttajia menestysteoksellaan Petos lautasella, vie nyt toimittaja
Henrik Ennartin kanssa ruokakeskustelua pitkän askeleen eteenpäin.
Katso myös Aitoa
ruokaa, Mats-Eric Nilsson