 |
Ultran kirja-arviointi
Camille FlammarionUraniaBiokustannus 2007, 126 s.
Ranskalaisen tähtitieteilijän ja filosofin Camille Flammarionin sata vuotta sitten kirjoittamat klassikkotekstit pystyvät hätkähdyttämään tämänkin päivän science fictionin lukijaa. Ehkä jutun juju onkin siinä, että Flammarionin näkemykset ja ajatukset eivät olekaan pelkkää fantasiaa – vaikka hänet fantastien kategoriaan usein luetaan – vaan niiden taustalla on syvempi merkitys, jota hän pyrkii fiktion keinoin tuomaan lähemmäs lukijaa. Tällaisia monikerroksisiahan ajattomat tekstit usein ovat. Nyt uutena sujuvana suomennoksena ilmestyvä kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä ”taivaan runotar”, tähtitieteen muusa Urania vie nuoren tutkijan lumoavalle matkalle universumin tähtitarhoihin. ”Tule... saat nähdä äärettömän maailmankaikkeuden koko suuruudessaan. Tule ja katso!” Huimalla lentomatkallaan he näkevät uusia aurinkoja, uusia maailmoja ja olentojen äärettömän moninaisuuden. Flammarionin teksti on maagisen runollista, jo sanonnan soinnukkuuden vuoksi sitä lukee ilokseen. Tuon aikakauden tutkijan näkemykset tuntuvat ihanteellisilta nykyisenä kaupallistuneen tieteen aikana. ”Tulevaisuuden tieteen kohteena on kaikkiallisen ja ikuisen elämän tutkiminen. Tähän mennessä kukaan ei ole vielä tunkeutunut temppeliin. Numerot eivät ole päämäärä, vaan ainoastaan välikappale.” Flammarion uskoo, että ”tähtitiede on oleva filosofian korkein ja kaiken muun yläpuolella oleva johtaja.” Kirjan toinen osa kertoo Iclea-neidosta ja nuoresta Sperosta, joka innolla paneutuu suurten luonnontieteellisten arvoitusten tutkimiseen, joista suurin on sielun mysteeri. Tutkijalle kirkastuu esimerkiksi että ainetta koossapitävä voima on aineetonta tai että sielulliset voimat voivat siirtyä maailmasta toiseen. ”Sielut ovat planetaaristen ihmiskuntien siemenet.” Mutta sitten nuorten lempiväisten tarina päättyy traagisesti kuumailmapallolennolla heidän tutkiessaan revontulten arvoitusta – vai päättyykö? Kirjan kolmannen osan alkupuolella spiritismin kulta-aikana elänyt Flammarion kertoo lukuisia esimerkkejä ”magnetismista”, selvänäköisyydestä ja yhteyksistä fyysisen ja henkimaailman välillä. Vaikka tiede pyrkii irrottamaan monet selvittämättömät asiat ns. todellisuudesta, luonnon äärettömässä valtakunnassa ei ole rajoja eikä mitään yliluonnollista. Kirjoittaja heittää päteviä ajatuksia monien selittämättömien ilmiöiden selitykseksi ja jatkopohdintojen pohjaksi. Lopuksi teemme huikean matkan Mars-planeetalle ja tutustumme sen elämänmuotoihin. Tästä tarinastako lienee saanut alkunsa pilkallinen käsite ”marsilaiset” kun puhutaan toisten taivaankappaleiden ja ulottuvuuksien asukkaista? Vain yksioikoinen ajattelija ei ymmärrä symbolismia. Marsilaisten kautta tutkija selvittää ihmiskunnan tilaa: ”Ihmiskunta maan päällä on nuori... Se on lapsi, joka elää vielä alkeellisessa tietämättömyydessään.” Tiedon mahdollisuudesta huolimatta ihmiset ovat ”asettaneet sielunsa luonnon ulkopuolelle ja keksineet kummallisia, hirveitä jumalia... joiden nimessä he ovat tehneet mitä kamalimpia tekoja ja siunanneet kaikki rikokset ja johdattaneet heikkoja sieluja orjuuteen, josta heidän on vaikea vapautua.” Kirja päättyy tieteeseen vakaasti uskovan tutkijan 25 teesiin siitä kuinka tiede on löytävä tutkimuksen kautta perimmäisen totuuden. Näin varmasti tulee tapahtumaan siinä vaiheessa kun empiirinen tiede, sielu ja filosofia löytävät ykseyden keskenään. Monia ajatuksia tämä hieno runollinen ja symbolinen kirja herättää, eivätkä ne kaikki edes ensilukemalta avaudu. Siispä siinä on evästä pitemmällekin matkalle.
Heikki Juutilainen
Camille Flammarion (1842-1925) oli tunnettu ranskalainen tähtitieteilijä, joka esitti myös kansanomaisesti tähtitiedettä, rohkaisi harrastelijatutkijoita ja toi tämän tieteen lähelle tavallisia ihmisiä. Hän oli sitä mieltä, että useimmat planeetat ja aurinkokuntamme ulkopuolella sijaitsevat tähdet ovat asuttuja ja monilla niistä on paljon suotuisammat olosuhteet elämään kuin meillä. Useimmat tutkijat edellyttävät, että olosuhteiden muilla planeetoilla ja tähdillä pitäisi olla maapallon olojen kaltaisia. Flammarionin näkemys asiasta oli kuitenkin seuraava: "Näyttää siltä kuin tästä aiheesta kertoneet kirjailijat pitäisivät maata maailmankaikkeuden mallina taivaan avaruuksien kaikille asukkaille. On päinvastoin paljon luultavampaa, että meidän olemassaolotapaamme ei voida pitää sopivana muille taivaankappaleille. Muut planeetat ovat täysin erilaisia ja niillä esiintyvien olentojen syntyä hallitsevat voimat sekä niiden yhteiseen rakenteeseen kuuluvat aineet ovat aivan toisenlaisia. Tästä aiheesta kirjoittaneet ovat antaneet maisten kuvittelujen hallita itseään ja he ovat sen vuoksi täydellisesti erehtyneet." Tämän kuuluisan kirjan lisäksi Flammarion kirjoitti noin 50 teosta ja lukuisia lehtikirjoituksia.
|
|
|
