Sielupsykologia
Dr. Joshua David Stone
333 s.
Kustannus Oy
Taivaankaari
25 e

Uusintapainos
ilmestynyt 26.4.2011! Tämä kirja on kultaakin arvokkaampi sinulle,
joka haluat todella jouduttaa henkistä avautumistasi. Kirja sisältää
valtavan määrän käytännön ohjeita siihen, miten voit päästä henkisellä
tielläsi tehokkaimmin eteenpäin. Erilaisia itsetuntemusoppaita on
lukuisia, mutta hyvin harva niistä käsittelee persoonan tason lisäksi myös
sielua ja henkeä. Ellemme kuitenkaan tarkastele asioita myös sielun
näkökulmasta, emme voi koskaan saavuttaa ihmisen perimmäistä päämäärää,
jälleensyntymisen pyörästä vapautumista eli ylösnousemusta.
Kirjan aiheita ovat muun muassa:
-
Ihmisen kolme mieltä ja neljä kehoa
-
Kristustietoisuus
-
ylösnousemuksen vaatimukset ja vaikeudet
-
Psyykkinen suojautuminen
-
Ilmentämisen lait
Vuonna 2005
henkimaailmaan siirtynyt Dr. Joshua David Stone toimi transpersoonallisen
psykologian terapeuttina, avioliittoneuvojana ja hypnologina. Henkisenä
opettajana hän tuli tunnetuksi eritoten vuosittaisten wesak-juhlien
vetäjänä ja maailmanlaajuisen I Am Universityn perustajana. Hän piti
lukuisia henkistä kasvua luotaavia kursseja ja työpajoja ja kirjoitti
suuren määrän ihmisenä olemista ja ylösnousemusta käsitteleviä kirjoja.
Sisällys
Luku 1
Oman voiman kehittäminen sekä alitajunnan ja tietoisen mielen toiminta
Luku 2 Pyyteetön itsensä rakastaminen ja sisäinen lapsi
Luku 3 Kolmen mielen ja neljän kehon yhdistäminen
Luku 4 Miten saavutan Kristustietoisuuden?
Luku 5 Sielupsykologian ja perinteisen psykologian vertailua
Luku 6 Ansat ja kuopat ylösnousemuksen tiellä
Luku 7 Parisuhteet sielun näkökulmasta tarkasteltuna
Luku 8 Emotionaalisen paranemisen avaimet
Luku 9 Alitajunnan ohjelmointi
Luku 10 Hypnoosi ja itsehypnoosi
Luku 11 Fyysinen kuolemattomuus
Luku 12 Esoteerinen näkökulma seksuaalisuuteen
Luku 13 Psyykkinen suojautuminen
Luku 14 Ihmisen aura ja seitsemän kehoa
Luku 15 Kaksikymmentäkaksi chakraa
Luku 16 Kundalinivoiman nostaminen
Luku 17 Kanavointi
Luku 18 Henkinen näkökulma unennäköön ja nukkumiseen
Luku 19 Ilmentämisen lait
Luku 20 Karman lait
Luku 21 Nykypäivän lapset
ARTIKKELI ULTRASSA
Ote henkisyydestäni
oli pahoin lipsumassa kielteisen egon valtaan erinäisten henkisten
hyökkäysten ja tapahtumien vuoksi. Tunsin äärimmäistä avuttomuutta, kun en
saanut tunteitani kuriin, mutta sitten postilaatikkoon tupsahti tämä
kirja. Avunpyyntöihini vastattiin voimallisesti, kuin taikasauvaa
heilauttamalla pystyin kokoamaan itseni. Kokemus oli valtaisa ja
ylimaallinen, ja ylimaallinen on kirjan sanomakin. Sanoman on kirjoittanut
v.2005 edesmennyt Dr. Joshua David Stone. Hän toimi transpersoonallisen
psykologian terapeuttina, avioliittoneuvojana ja hypnologina. Eritoten hän
tuli tunnetuksi vuosittaisten wesak-juhlien vetäjänä ja maailmanlaajuisen
I Am Universityn perustajana. Kurssit ja työpajat sekä kirjat ihmisenä
olemisesta ja ylösnousemista käsittelevistä aiheista kiinnostivat.
Henkisten kirjojen
kirjo on suunnaton, mutta eräs asia on melkein ollut unohduksissa: sielun
ja hengen mahti. Oman voiman kehittäminen, alitajunnan salat ja tietoisen
mielen toiminta, pyyteetön itsensä rakastaminen, sisäinen lapsemme,
kolmen mielen ja neljän kehon yhdistäminen läkähdyttävät. Meillä on
fyysinen, emotionaalinen, mentaalinen ja henkinen keho, ja niitä on
opittava kuuntelemaan ja kunnioittamaan yhdessä ja erikseen
samanaikaisesti. Useimmiten samaistumme liiaksi yhteen tai kahteen kehoon,
ja yli puolet mittailee elämäänsä emotionaalisen kehonsa kautta.
Stone selvittää
Kristustietoisuuden ja sen, miten sen voi saavuttaa avaten samalla
sielupsykologian ja perinteisen psykologian erot. Kun luki eri psykologian
koulukuntien eroja, hiukset nousivat pystyyn. Vain parissa vilahti sielun
ja hengen meininki. Stone sanoikin, että vaikka kävisi negatiivisen egon
omaavalla psykiatrillaan elämänsä loppuun asti, ei potilas hyödy avusta
kuin n. 30 % verran. 70 % tavoitteesta jäisi puuttumaan, koska
tarkastelemme asioita egomme suodattamana.
Miten egomme sitten
meitä kiduttaa? Listaa löytyy: nautinnon hakeminen, lihallisten himojen
täyttäminen, materiaalinen yltäkylläisyys ja pikemminkin toisten kuin oman
itsensä hallitseminen.
Elämän henkinen
tarkoitus on vapautua jälleensyntymisen pyörästä, oivaltaa Jumala, tulla
ylösnousseeksi mestariksi ja palvella ihmiskuntaa. ”Vaan se joka on teistä
suurin, olkoon palvelijanne”, sanoi Jeesus. Tärkeää myös on muistaa olla
onnellinen ja nauttia olostaan henkisesti tasapainoisella tavalla.
Ego taikoo mieliimme
myös jatkuvan puutelistan ja tunteen, ettei mitään ole koskaan
riittävästi. Ego messuaa, että raha on kaiken pahan alku ja juuri, tai
että se on vastaus kaikkiin ongelmiin. Alinomainen syyllisyydentunto on
monelle tuttua, itkemme omanarvontuntomme vähyyttä ja unohdamme
vastoinkäymisten olevan itse tilattuja sieluläksyjä. Hengen asenne ja
vastaus on, että voi yhtä aikaa olla maailman rikkain ja henkisin – raha
itsessään on jumalallista, mutta rikkaasta riippuu, onko se hyvää vai
pahaa. Raha on henkisen elämän kulmakiviä oikein käytettynä.
Niinpä Stone
kertookin Ihmeitten oppikurssista. Alice. A. Bailey kirjoitti asiat
mestari Djwhal Khulin välittämänä. Anteeksianto on avain onnellisuuteen,
ja oppikurssi on opetusta asenteiden eheyttämiseksi. Peruslähtökohtana on
kaksi tapaa ajatella, ja jokainen seuraa jompaakumpaa, joko Hengen tai
egon ääntä. Kaikkien uskontojen tietoisuus on sama, kaikki uskonnot tai
henkiset tiet ovat yhtä hyviä, ja tulevaisuudessa onkin tämä valo
loistamassa. Vapaa tahto ei muuten tarkoita, että voisi määritellä
opetussuunnitelman. Se tarkoittaa vain, että voi valita, mitä haluaa
opiskella. Sillä niin on, ettei mitään todellista voi uhata ja ettei
mitään epätodellista edes ole olemassa, ja että tässä on Jumalan rauha.
Mitä tulee synteihin ja virheisiin, Stone painottaa, että synnin
todellinen määritelmä on ”merkin huomiotta jättäminen” ja että virheet
ovat myönteisiä asioita. Perisyntiä ei ole olemassa. Virheet annetaan
anteeksi, meidänkin on opittava antamaan anteeksi. Olen itse sallinut
itselleni tehtävän kaikki asiat, kehittyäksemme sieluna. Ehdoton ja
ehdollinen rakkaus, tasa-arvo, hallitsija ja uhri sekä
ristiinnaulitsemisen todellinen merkitys saavat selityksensä.
Ristiinnaulitseminen oli vain äärimmäisen rakkauden oppiläksy, koska
syntejä ei ole. Niinpä lukijalla on tilaisuus käydä läpi tuntemuksensa
vaikkapa sitä armasta anoppia kohtaan. Muista myös pomosi, vanhempasi,
ystäväsi, liikekumppanisi ja muuta ajatustesi suuntaa. Näet nimittäin sen,
mihin kiinnität huomiosi. Kaikki on oman mielentilan heijastumaa, ja
kaikki havainnot ovat Ihmeiden oppikurssin mukaan eräänlaisia unia.
Uniosuus tarjoaakin enemmän uutta asiaa, vaikka teksti yhtenee muiden
henkisten kirjojen kanssa. Stone on kuitenkin onnistunut erittelemään
kaiken niin syvästi ja kiinnostavasti, että uusi roihu syttyy sydämeen.
Parisuhteet sielun
näkökulmasta kertoo kaksoisliekeistä (romanttinen rakkaussuhde kahden
samaan sieluryhmään kuuluvan alasielun välillä), monadisista pareista (
samaan monadiin kuuluvista 144 alasielusta), sielunkumppaneista (voi
liittyä edellisiin elämiin, merkitystä vain sillä, että suhteen osapuolet
ovat sielullisesti toisiinsa kytkeytyneitä), sitten kerrotaan
ihmissuhteista, joissa on paljon hyvää, muttei sielutason yhteyttä
kuitenkaan. Kaksi tärkeintä suhdetta ovat suhde itseesi ja Jumalaan,
koska kyse on yhdestä ja samasta asiasta. Sielun näkökulma itsensä
rakastamiseen ja onnellisuuteen parisuhteissa sekä näkökulma rakkauteen
eli pyyteettömyyteen, valaisevat lukijan tien. Sielun näkökulma
kommunikaatioon, homo- ja lesbosuhteisiin, aborttiin, seksuaalisuuteen,
ihanteelliseen parisuhteeseen ja parisuhteen osapuoliin toistensa
opettajina ja näkökulma avioeroon pitäisi kuulua jokaisen ihmisen
oppiläksyyn.
Miten sielu ja
neljän kehon tasapainotus toimii? Ongelmiin on ratkaisut, niin myös
arvostelunhaluun ja suojautumiseen parisuhteessa sekä isä-tytär/äiti-poika
suhteisiin. Ilonkiljahdus pakeni huuliltani lukiessani, ettei tarvitse
parisuhdetta ollakseen onnellinen. Voi elää omistautuneena tehtävälleen,
ja tämä tie vetää puoleensa oikeita henkisiä ihmisiä, jos niin
ontarkoitettu. Olen muuttanut paljon ja nähnyt, miten jokaisella
paikkakunnalla on ollut oma henkinen tehtävänsä. Nyt huomaan, että
jälleensyntymä on ottanut tosissaan tulta, ja kirjastoni kirjoja revitään
käsistä. Minua vastaan tulee oudompiakin ihmisiä, jotka äkkiä ottavat
puheeksi jälleensyntymän ja pahan olonsa, noin vain. Ja minulla on ollut
sanat valmiina. Jostakin ne vain ymmärrettävinä tulevat. Tämä on minun
henkistä oppikurssiani, josta iloitsen tavattomasti, sillä se osoittaa
Jumalan polut, Hänen tahtonsa ja voimansa, enkelien ja henkiopettajien
ketjun.
Sielun näkökulma
valtapeleihin pistää miettimään. Koko maailma on nyt esimerkkinä, niin
mikro- kuin maksrokosmoskin. Ihmiset kokevat pahaa oloa, ja Stone
kirjoittaakin psykologisista sairauksista sielun kannalta katsottuna.
Pelkäämme kaikenlaisia tartuntoja, niin henkisiä kuin fyysisiäkin, mutta
Stone kertoo, ettei ole olemassa tarttuvia tauteja, on vain heikkoa
vastustuskykyä. Myönteinen asenne tukahduttaa monta uhkaa. Eriävät
mielipiteet sielun näkökulmasta, suhde omiin vanhempiin sielun kautta,
”eri tasoilla oleminen” sielun näkökulmasta sekä henkiset opetukset
uppoavat kuin veitsi voihin.
Rakkaus ja pelko
ovat asenteita, ja Stone on kehittänyt menetelmiä helpottaakseen
oppimista. Jos tuntee olevansa tolaltaan tai ymmärtää omia reaktioitaan,
Stonen lauseista on apua. Monet kirjoittavat päiväkirjoihinsa, se todella
auttaa setvimään ajatuksia mutta niitä voi käyttää myös tietoisen ja
alitajuisen mielen uudelleen ohjelmointiin. Päivän tärkeimmät oppiläksyt,
tavoitteet ja mieltymykset, elämänsuunnitelmat, syklit, viikoittaiset ja
päivittäiset ohjelmat, taistelusuunnitelmat, hyvät ajatukset ja
lainaukset, rukous vai mietiskely, kirjeet itselle ja voimalauseiden
luettelo auttavat jäsentelyissä. Haluan tässä yhteydessä mietittävän,
siirtyvätkö kirjailijoiden ja elokuvatuottajien tulokset mielen
tartuntatauteina ympäri maailman? Miksi kukaan haluaisi kuvata
kidutuksia, tappamista, sotaa? Oletteko huomanneet eron vaikkapa
puutarhaohjelmien tai sisustusohjelmien mahdin? Luoda uutta, nauttia
puutarhasta = nauttia Jumalasta. Miksemme kapinoi kirosanojen tulvaa
vastaan aloittamalla itse kiroamattomuuden ja siitä sitten muihin
ympyröihin? Helvetti ja saatana ovat mielentila, sanovat mestarit. Totta.
Mielenhallinta, viestien upottaminen nukkuvaan ja hereillä olevaan
ihmiseen ovat varomisen paikka. Jos haluat hyvän unen, varo mitä katselet
ja kuuntelet nukahtamisen rajamailla. Viimeinen ajatuksesi määrittää unen
tason.
Alitajunnan
ohjelmointi on mielenkiintoinen kokonaisuus. Itsehypnoosi, äänitteet,
piilovaikuttavat äänitteet, laulut, runot, kuvataide, itselleen
puheleminen, mielikuvat ja mielikuvaharjoitukset ovat kiehtovia, ja
varmaankin lukijaa kiinnostaa rahan vetäminen puoleensa (minua ainakin).
Voimalauseita ja terveyttä edistäviä lauseet ovat laaja-alaisia.
Hypnoosi ja
itsehypnoosi ovat Stonen mukaan väärinymmärrettyjä. Hypnoosi on
jokapäiväinen ilmiö. Jokainen kuulemma on hypnoosissa enemmän tai
vähemmän. Kun lukee, katsoo televisiota tai ajaa autoa, menee hypnoosiin.
Myytit hypnoosista ovat valaisevia, hypnoosin eri syvyydet kiehtovat,
kuten hypnotisointitavatkin. Lapset ovat erinomaisia hypnotisoitavia,
koska heillä on vilkas mielikuvitus. Mitä tapahtuu hypnoosiin
vaivuttaessa, mitä ovat hypnoottiset harhakuvat, jälkihypnoottiset
suggestiot, ajan vääristyminen ja hypnoosin tulevaisuus: se on
tulevaisuutta ja tätä päivää. Mahdollisiin ongelmiin pureudutaan myös.
Entä sitten kuolema?
Fyysinen
kuolemattomuus jaksaa kiehtoa, mutta monikaan ei ymmärrä fyysisen
kehommekin olevan kuolematon. Ihmiskunta uskoo kollektiiviseen kuolemaan.
Kielteinen ego sanoo, että on vanhettava ja kuoltava. No joo, mielessämme
kaikki olemme ehkä miettineet ja ohjelmoineet kuolemamme tapahtuvaksi
milloin mitenkin, riippuen tuulestammekin. Mutta on mahdollista ohjelmoida
keho nuorentumaan tai pysymään samanikäisenä, suuret mestarit ovat tähän
kyenneet aina. Sai Baba on sanonut, että Jumala on ihminen vailla egoa.
Justiinsa. Niin, olemmehan luodut Jumalan kuvaksi. Tasapaino on
löydyttävä. Hermeettinen laki väittää kaikenlaista. Myös José Stevens
sanoi minulle, että voin vaihtaa kuolinaikaani tai jopa tapaa. Nyt vasta
Stonen kohdalla olen tosissani miettinyt tätä. Jotta Stone olisi
tasapuolinen, puhutaan myös nuoruudenlähteestä – on vain pistettävä
chakrat pyörimään normaalinopeudella uudelleen!
Entä sitten paljon
vatkattu seksuaalisuus? Juttua riittää, ja nämä jutut ovat tärkeitä, sillä
ne puhdistavat sielua. Jälleen kerran puhutaan egon vallasta. Mitä on
Brahmacharyan vala, sekin selviää kirjasta. Ylipäänsä Stonin teksti on
todella tärkeätä, sillä taidamme jo oivaltaa, mikä on menossa vinoon
kielteisen egon takia nykymaailman menossa. Taistelu lasten sieluista on
menossa laajana ja kitkeränä. Eräs asia myös on tärkeä käsiteltäessä
lapsia: heillä on matkassaan aikuinen sielu, vaikka ovat minikokoisia
syntyessään luoksemme.
Tarvitsemme
psyykkistä suojautumista, usein pahansuopa mieli on lähtöisin
tietämättömästä ja pahansuovasta mielestä. Sen kyllä tuntee epämääräisenä
levottomuutena. Kielteiset energiat ovat hankalia. Jos muutat, olisi
suotavaa vaikka maalata seinät. Puhdistautumisriitit ovat tärkeitä. Mitä
tapahtuu ruoalle monien välikäsien kautta? Kuka on raivona, kuka väsynyt,
kuka sairas – kaikki energia välittyy, viimeisimpänä väsynyt kassaneiti ja
sitten maksajan tunnot.
Voimalinjojen
läheisyys on jo tuttua, kuten sähkölle allergisetkin. Mikroaaltouunista
käydään kamppailua kuten kotien piilosähköstä. Talomaalit sisältävät
lyijyä, alumiini ja eri metallit sekä tutkalaitteet aiheuttavat osansa,
lihassa on liikaa bakteereita. Apinamieli: et hallitse mieltäsi ja näin
tunteesikin ovat hallitsemattomia, sotaa ainakin apinoidaan herkästi.
Tämän saasteen
ohella joudumme myös avaruussieppausten uhreiksi, ja meihin kiinnitetään
istutteita. Sieppauksia tekevät ovat kotoisin Zeta Reticulista ja Orionin
suunnalta, harmaiksi heitä kutsutaan. Mustan loosin veljeskunta on
tosiasiaa, se hyökkäilee valotyöntekijöitä kohtaan. Luettelon jatkona ovat
poltergeistit ja ihmisvampyyrit, jotka imevät meistä voiman. Lisäksi
mukana joukossa juhlivat omien ajatusten kielteiset elementaalit, jotka
kiinnittyvät auraan ja uuvuttavat.
Politiikan kanssa on
oltava varuillaan, myöskään New Age ei saa oikein armoa Stonelta.
Hallitukset ovat oma lukunsa: osa heistä kestitsee avaruusolentoja ja
samalla nauretaan ufologeille tai ufokokijoille. Tekaistut huumesodat ovat
myös oma lukunsa. Stone puhuu sotateknologiasta, ja aivan sattumoisin
kuulin radiosta, että Israelissa on suunnitteilla ns. superherhiläinen. Se
on kammottava minirobotti, joka pureutuu vihollisen viereen, toimii
agenttina, tappaa, äänittää ja tekee vaikka mitä.
Kovasti mietitytti
väite, että maailmassa on vain kourallinen ihmisiä, joissa ei ole
istutteita. Soine painottaa, että avaruuden sodissa ei ole kyse maailmojen
sodista, vaan mielenhallintasodasta. Uhkakuvaukset ovat mittavia, mutta
Stone antaa näihinkin viiteavut. Kirjan sivut 220 ja 221 ovat tärkeitä
suojautumisen suhteen – osa hyvinkin arkisia asioita. Sivu 223 ja 224
antavat muita apukeinoja, Fengshui eräänä keinona.
Kirjassa on
voimallisia rukousmalleja, mutta mikään ei estä kehittämästä omia.
Lohdullista on myös päästä unien kautta muille tasoille, mutta muutamia
sääntöjä on muistettava (s.285) Unesta on paljon asiaa, ja kirjassa on
myös muutamia esimerkkejä unitulkinnoista.
Ilmentämisen lait on
alue, missä ei ole taikuutta, kyse on vain luonnollisista periaatteista,
joiden avulla energiaa muutetaan yhdestä todellisuudesta toiseen. Sai Baba
on tässä oikein näppärä.
Lopussa selvitellään
karman lakeja, ja nämä ovat ehkä tutuimpia miltei jokaiselle.
Koululaitokseen
pitäisi saada iso muutos, ja koska uskonto ja kirkko on erotettu
toisistaan, eivätkä vanhemmat jaksa olla esimerkkeinä, näemme jo nyt
vaarat. Jos lapsi tuntuu kääntyneen pois henkisestä maailmasta uskon, että
heidän kiinnostuksensa voi herättää kysymällä vaikkapa jälleensyntymästä
niin, että se pistää lapsen miettimään eikä pelottaisi häntä. Tärkeää on
olla tyrkyttämättä omia mielipiteitään, mutta sielua voi herättää. Sadut
ovat oivana esimerkkinä tässä.. Sitten voisi ripotella mielenkiintoisia
aiheita ja pyytää lasta kertomaan, mitä mieltä hän on jostakin asiasta tai
miten hän ratkaisisi jonkin askarruttavan asian lähipiirissään. Lapset
ovat teräviä ja heillä on miltei aina kehittynyt oikeustaju. Koulujen
ainekirjoituksen aiheisiin voisi puuttua, ja kun lapsilla olisi erilaisia
aiheita pohdittavanaan, moni matala energia kääntyisi voitoksi. Kunpa vain
yhteiskunta ei pilaisi omilla omituisilla esimerkeillään nupullaan olevaa
tietoisuutta.
Teet mitä tahansa,
mieti aina jotakin kaunista ja levollista, jotta näkisit oikeanlaisia unia
ja mahdollisuuksia. Joka tasolla on johdattajansa ja muista, sinä olet
Jumala.
Tuula Pelttari