Ultran kirja-arvostelu |
|
Pyhä veri, pyhä Graal
Michael
Baigent, Richard Leigh & Henry Lincoln
(alkukiel.
The
Holy Blood and the Holy Grail,
1982)
”Tiedonmetsästyksessä on kaikki klassisen jännitysromaanin ainekset. Tämä
on kirja, joka saa taatusti kiivaan vastaanoton ja jonka kaikki haluavat
lukea”. Financial Times Kirja alkaa pääluvulla joka määrittelee Arvoitusta. Se on jäljitettävissä Etelä-Ranskasta vanhoilta visigoottien ja kataarien mailta, missä Rennes-le-Châteaun kylä on keskeinen kohde. Siellä salaperäinen pappismies, Bérenger Sauniere löysi kotiseudun kirkostaan merkillisiä asiakirjoja 1800-luvun lopulla. Tai niin väitetään. Nuo asiakirjat olivat säilyneet kataarien hallussa ja niissä valotettiin vanhaa sukuhistoriaa, joka voitiin johtaa Jeesukseen ja hänen jälkeläisiinsä avioliitosta Maria Magdalenan kanssa. Sydänkeskiajalla tämä kataarien perintö säilyi Temppeliritarien hallussa, mutta itse sukulinja jatkui ensin Ranskan merovingeissa ja sittemmin Skotlannin siniverisissä. Vapaamuurarius oli temppeliherratradition ja myöskin tämän perinnön jatkajia. Kirjan toinen pääosa käsittelee tarkemmin eurooppalaista salaseuraperinnettä sekä merovingien verenperinnön jatkumista salamurhatun Dagobert II:n jälkeen. Siionin luostari (Priory of Sion) ja sen historia esitellään myös varsin seikkaperäisesti. Suurmestarit esitellään erikseen kirjan liiteosassa. Kirjan jälkimmäinen ja kolmas osa keskittyy Jeesuksen sukuperään sekä Graalin maljan legendaan yksityiskohtaisemmin. Siinä pohdiskellaan gnostilaisia ja muita vanhoja tietolähteitä, jotka voivat antaa vihiä traditionaalisesta selityksestä poikkeavasta, mutta uskottavan tuntuisesta vaihtoehdosta, jossa Jeesus olisikin ollut naimisissa ja hänellä olisi ollut lapsia. Samalla ristinkuolema olisikin ollut lavastettu ja ylösnousemustraditio myöhemmin syntynyt doktriini kirkollisia ja poliittisia tarkoitusperiä pönkittämään. Aivan kiistattomasti kirja on mukaansatempaavasti ja hyvin kirjoitettu. Tarvitaan todellakin asiantuntemusta jotta yksityiskohdissa voidaan nipistellä tekijöitä tarkkuudesta. Kun kaikkien keskeisten väittämien siirroskohdissa käydään hyvinkin asiallista pohdiskelua historiallisista vaihtoehdoista, jää vaikutelma objektiivisesta tutkimuksesta, jossa lopulta päädytään vaihtoehtoon, joka tuntuu todennäköisimmältä. Kirjaan sisältyy selkeä viiteosio ja kohtalaisen kattava lähdeluettelokin, joten asiallisen tutkimuksen ulkoiset kriteerit näyttäisivät olevan kohdallaan. Siispä ”tätä kirjaa ei voi torjua heppoisin perustein”, niin kuin peräti The Bible Societykin edellä uskaltaa väittää. Mutta siinä missä suuri yleisö nielee nautiskellen tämän kaikilla herkuilla koristellun pannupizzan, asiantuntijat kakistelevat. Voitaisiin sanoa, että harvoin on tehty yhtä taitavaa pseudotiedettä, ainakin mitä tulee historiallisiin linkityksiin. Aksioomat näyttävät sopivan kohdalleen, mutta tarkka fokusointi paljastaa niiden irtonaisuuden. Liitoskohdat ovat kerta kaikkiaan kehnosti yhteen liimatut ja komean näköinen konstruktio voi romahtaa täysin yhdestäkin töytäisystä. Niin kuin siitä, että Dossiers Secrets dokumentit on kiistatta todettu väärennöksiksi. Niiden mukana lentävät historian roskakoriin niin Siionin luostari kuin sen suurmestaritkin. Asiantuntijat osoittivat tämän kiusallisen tosiasian jo silloin kun tämä kirja oli julkaisuvaiheessa. Tämän hankalan seikan tiedostivat epäilemättä myös kirjailijat, mutta kiintoisa teoria kannatti silti esitellä julkisuuteen. Pyhä Veri, Pyhä Graal – on kirja joka myy hyvin tämän ajan hengessä. Niin kuin tietysti sen tärkein vauhtipyörä, Dan Brownin Da Vinci – koodi joka tosiasiassa onkin sen ideallinen poikapuoli. Molemmat teokset ovat lopultakin pääosin fiktiota ja jos niihin osaa suhtautua sellaisena, voi lukukokemukseen antautua täysin rinnoin. Juha Hiltunen
|
|
