Ultran kirja-arviointi
Portaat taivaaseen
Lorna Byrne
Otava 2011
n. 300 s.
32 e

Kustantajan esittely:
Enkeleitä hiuksissani -kirjan tekijä jatkaa ihmisiä ympäri maailman
koskettanutta elämäntarinaansa ja kuvaustaan enkeleiden läsnäolosta maan
päällä Lorna Byrne on lapsesta saakka keskustellut päivittäin enkeleiden
kanssa ja nähnyt ennalta monia tulevia tapahtumia. Hänen elämäänsä
kuuluvat luontevana osana myös jo kuolleiden ihmisten henget ja
keskustelut näiden kanssa.
Lorna kertoo uudessa kirjassaan muun muassa, miten
hän selviytyi rakkaan puolisonsa kuolemasta ja miten hän alkoi välittää
enkeleiden viestiä maailmaan. Lorna kertoo kiehtovia tarinoita myös
hengistä, jotka ovat kulkeneet jo kaksikymmentä vuotta hänen mukanaan
parantamassa väärintekijöitä ja auttamassa niitä, joiden elämää vääryydet
varjostavat.
Enkeleiden viestillä Lorna on saavuttanut ihmisiä
ympäri maailman: tietoisuus suojelusenkelin läsnäolosta on tuonut lohtua –
uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta – tilanteisiin, joissa he ovat
tunteneet olevansa aivan yksin maailmassa.
Irlannin maaseudulla asuvan Lorna Byrnen (s. 1953)
teos Enkeleitä hiuksissani (2009) oli Irlannin myydyin tietokirja vuonna
2008. Se sai myös Suomessa positiivisen vastaanoton: ”Huikeaa
luettavaa.” –Seura.
|