Ultran kirja-arvostelu

pH-tasapaino diabeetikoille
 

Robert O. Young, PhD ja Shelley Redford Young

Suom. Kirsi Vainionperä, Sini Bonke, Sirpa Hutukka ja Jaakko Ranta

Reseptien tarkistus Sara Wilson

Readme.fi 2008

319 s.

Olen tutustunut 2-tyypin diabeetikkona virallisesti vuodesta 1997 alkaen kaikenlaisiin ohjeisiin, kehon tuntemuksiin, eri tahoilta tulviviin määräyksiin ja odotuksiin hoitohenkilöiden taholta, jotka tuntuvat muuttuvan sitä mukaa, kun vaihdoin paikkakuntaa. Tietenkin tutkimustyökin etenee, mutta erilaista kissanhännänvetoa on reippaasti ilmassa.

Tämänkin kirjan tietoa on ollut hajallaan, mutta vasta kun kaikki on yksissä kansissa, asiat valkenevat. Erään lääkärin lupaama 20 vuoden elinaikani hupenee vauhdilla, joten nykytietous järisytti kunnolla. Puhutaan asiaa, josta lienee vielä matkaa toteutukseen laajassa mittakaavassa. Kuppikunnat ovat taistelurivistöissä, mutta pääasia lienee, että tutkitaan. Diabeteksen mysteeriot ovat avautumassa, uutta toivoa annettu.

Lukija, jolle tv-sarja House on tuttu, on tottunut sarjan puhutteleviin, sisäisiin kehonkuvauksiin hetkistä, jolloin näytetään jonkin sairauskohtauksen eteneminen. Niinpä minulla ei ollut vaikeuksia kuvitella, mitä kaikkea mätää sisälläni paraikaa tapahtuukaan. Tätä mielikuvaa en ole saanut pyyhityksi kirjan lukemisen jälkeen mitenkään, tokkopa kirjan muutkaan lukijat.

Kun joutuu mieltämään, miten kahvi sisältää formaldehydiä, teekin on kiellettyjen listalla ja mitkä hedelmät oikein ovat niitä oikeita, ja mitä sokeri saa aikaan, myös keinomakeuttajat, jopa xylitol, vastalauseen myrsky kävi sydämessä. Jotta sydän sitten sykkisi edelleenkin ja tauti talttuisi, on luettava tarkoin kirjan esittelemät taulukot ja faktat.

Asenteet muuttuvat kerralla, eri asia on toteutusten vaikeus. Mutta helpottaa jo tietäessään, että pari sitruunaviipaletta päivittäiseen juomaveteen jo auttaa muutoksessa. Painonpudotus kirjan ohjeita seurattaessa on myös fakta ja verenkuvassa näkee jo pienenkin muutoksen, jos aloittaa pienin askelin toteuttamaan neuvoja. Atkinsin dieetti todettiin hiljan pätevimmäksi, mutta nyt ei ole kyse painon pudottamisesta vaan diabeteksesta. Kaksi eri asiaa, mutta kirjan diabetesuhrit kertovat mahtavista painonpudotuksista, kun jaksaa asennoitua ja kokeilla. Sokerinhimon katoamisen ohella katoaa moni muukin vaiva.

Käydessäni läpi muonavarastoni, jonka uskoin olevan suurimmaksi osaksi erittäin terveellistä, jouduin myöntämään tappioni. Kaiken lisäksi minulla on ilmennyt vuoden aikana kirjassa lueteltuja oireita roppakaupalla. Jatkuva, ylenmääräinen väsymys, raajojen puutumiset, huimaus, paha olo ja yllättävät hypokohtaukset huolimatta miltei jokapäiväisistä kahden tunnin kävelyistä ovat tosiasiaa. Tämä aikaansai syvää masennusta ja ihmetystä.

Miksi kaikki tämä, kun en ole koskaan tupakoinut, juonut enkä juhlinut? Vakuuttuneena kirjan sanomasta juoksin kauppaan ostamaan lisää tomaatteja, ituja, avokadoja. Ole tarkkana, ettet osta avokadojen sijaan mangoja, kuten kävi minulle uskottuani kaupan nimilappua. Miten veren tutkiminen ei oikein ole saanut sijaa, vai ovatko diabeteksen aiheuttamat muut vaivat sumuttaneet? pH-arvot ovat huippuasiaa, on pysähdyttävä. Kirja tarjoaa vääjäämättömiä vastauksia, tutkimustuloksia sekä reseptejä.

Ihmisruumiin elimet sekä ruoat ja vihannekset käydään kirjassa lävitse. Takaan, että lukijan tukka nousee pystyyn kun hän tajuaa, että enimmäkseen suurin osa meistä syö koko ajan väärää ravintoa ja väärällä tavalla, ja että ruokapyramidit eivät olekaan ihan oikeassa. Diabeetikoiden tapauskertomukset puhuvat omaa kieltää. On toivuttu, jopa parannuttu vaikeistakin tapauksista, mutta kukin käy oman polkunsa.

Kirjan alkuosassa esitellään tohtorien kirjoja ja tutkimuksia. Tri Crook selvitti, miten hiivapitoisuudet liittyvät hypo- ja hyperglykemiaan, tri Constantini puolestaan esitteli alloksaani-nimisen sienimyrkyn, joka tuhoaa insuliinia tuottavia beetasoluja aiheuttaen näin diabetesta. Diabetes johtuu insuliinia tuottavia beetasoluja ympäröivien nesteiden pH:n epätasapainosta. Antoine Bechamp tutustutti kirjailijan yli sata vuotta vanhaan kuvaan ihmissolun biologisesta transmutaatiosta – hän ei ollutkaan yksin teoriansa kanssa. Kokeita ja tutkimuksia on siis tehty valvotuissa olosuhteissa, ja nyt on mahdollisuus tutustua ja innostua uusiin vanhoihin teorioihin.

Kirjan luvut ovat Diabetes: Epidemia ja matka kohti paranemista, Mikä diabetes on?, Tyypin 1 ja 2 monet kasvot, Epätasapainon ja tasapainon ympyrä, Kyse ei ole ylipainosta vaan ylihappamuudesta (ilouutinen monille), pH-tasapaino tyypin 1 ja tyypin 2 hoitoon, Ruoka olkoon lääkkeesi, Lisäravinteet, Liiku oikein, pH-tasapainoprosentti, Resurssit, lähteet ja hakemisto.

Nyt minua kiinnostavat kirjassa mainitut lisäravinteet ja viherjuoma pH-tippoineen, jotka tuovat aikamoista ensiapua. Vaikka tuntuukin epäluotettavalta ylistää verensokerin laskemista jo nyt pienellä aikavälillä kirjaan tutustumisen jälkeen, se on kuitenkin faktaa kohdallani. Jokin toimii jo, ja aion satsata terveyteeni. Näin kävi kirjan uhriesimerkeillekin. Kirjassa on niin paljon tietoa, että kaiken omaksuminen (kenties uskominenkin) vie aikansa, ja lisäksi lienee taisteltava lääkärien asenteitakin vastaan.

Terveyskeskuslääkäri, joka ei tunne diabetesta ja sen monimutkaisia polkuja, saattaa olla passiivinen innostukselleni. Ymmärrän sen kenties siinä vaiheessa, kun alan luennoida jatkuvasti vaihtuville tohtoreille vaikkapa määrätynlaisen saven syömisestä. Savi sisältää melkomoisen määrän lisäravinteita.

Kirjailija listaa oireita, jotka lääkärin olisi pantava merkille: päänsäryt, ihottumat, allergiat, nenäontelovaivat, tulehdukset, ärsytykset jne. Lääkkeitä saa vaivoihinsa, mutta ne peittävät todellisen syyn hoitaen vain oireita. Emme siis saa diabetesta, vaan teemme sen ihan itse. Kun lukee alfa- ja beetasolujen loppuun palamisista, voi haukkoa vain henkeään. Mieleen ampaisee kysymys: näinkö yksinkertaista tämä voi olla! Yhtä kaikki lääkärin kanssa on neuvoteltava. Teen kuten ennenkin: lyön tohtorin eteen tämänkin kirjan. Uskon sen tehoon.

Ylipaino on päivän sana nykyisin, lihavia syytellään ja ivataan, mutta luulemme myös, että laihat pääsevät helpommalla. Näin ei ole, kateus pois laihoja kohtaan. Diabeetikoista 80 % on ylipainoisia, ja kaikki diabeetikot ovat liian happamia. Usein tarvitaan vain oikeanlaista rasvaa oikeisiin paikkoihin, kirjan luku 7 valaisee, miten korjata asia. Aineenvaihdunnan remontti on valtaisa, mutta tulokset paljon puhuvia.

Mitä tulee kirjan makoisiin resepteihin voin vain todeta, että terveys maksaa, ja kirjan tekijät sattuvat asumaan halpojen hedelmien ja tacojen ihmemaassa. Vaihtoehtoja kuitenkin löytynee sopivasti Suomessakin. Hovimestari ja kokki olisivat nyt poikaa, mutta pakko tutustua itse kananmunankorvikeresepteihinkin. Lompakon on oltava valitettavasti aika paksu, mutta kun aikaa kuluu, niin uskon valintojen purevan ruokakustannuksiinkin. Maailmalla ei vain saisi ilmetä tuhoisia myrskyjä, jotka pilaavat satoja.

Luomu on kirjassakin päivän sana. Ja niin kauan, kun ei lähettyvillä ole vaikkapa pikaviherbaareja (kuka lähtisi yrittämään?), joihin voi poiketa nälän yllättäessä syömään terveellisesti, on kotinsa ulkopuolella matkaavilla diabeetikoilla vaikeuksia. Kun sokerihypo yllättää matkalla tai kotonakin, on tuskin aikaa ja mahdollisuuksia keitellä mantelimaitoja. Todennäköisesti juo tuoremehun, joka on ns. väärä valinta tai kaivaa suklaapatukan (erittäin kielletty, erittäin nopeavaikutteinen), ja keho joutuu verensokerihissiin. Se kuluttaa terveyttä.

Ruoka on noussut joka puolella, eikä pienistä eläkkeistä ole apua. Siksi koen, että kirjan sanoma voi mennä hitaasti eteenpäin, jos ei valtio jotenkin ala tukea viheripikaruokaloita tai salli helpotuksia taudin uhreille. Alkoholipolitiikan voisi kääntää toisinpäin. Koska viinanhimokin katoaa pH-tasapainon muuttuessa, tarvitsee valtio tuloja, jos ihmiset lakkaavatkin juomasta! Sama asia on tupakan kanssa, vakuuttaa kirjailija.

Voi olla, että hoitojonot puolittuvat itsestään eikä tarvita enää kovasti lääkäreitäkään? Miten suu pannaan, jos kaikki ovatkin terveitä? Auttaisiko tasapaino lopettamaan sodat ja asevarustelun ja jakamaan hyvää oloa tuhoamisen sijaan? Se jää nähtäväksi. Kautta maailman tapahtuva asennemuutos on ainoa auttava asia. Joutuvatko köyhemmät kuolemaan kaikessa rauhassa pois jaloista ruoan tai mahdollisuuksien puuttuessa?

Oli pelottavaa lukea Amerikan ruokailutottumuksista ja siitä, miten vähän saa yleensäkin käyttökelpoista lisäainetta paistetuista ja keitetyistä ruo’ista. +48C olisi ruoan oikea ihannevalmistuslämpötila, mutta…

Jos ihmisten mieli muuttuu pakon edessä, eivät ravintolatkaan kuole. Ne vain tarjoavat terveyttä. Ja joskus, joskus voi ottaa jotakin kiellettyä. Se voi kuitenkin herättää juuri ne halut, joita on paennut, ja kaikki alkaa pahimmassa tapauksessa alusta. Mutta saunokaa, hengittäkää syvään, muistakaa akupunktio ja lymfahieronta, uinti, hölkkä, pilates, jooga – tuttuja, ikiaikaisia asioita! Juokaa viherjuomaa edes. Muu tapahtunee itsestään.

Tuula Pelttari

Aloitussivulle