Ultran kirja-arviointi

Numerologian
käsikirja
Kanerva Vuori
Unio Mystica 2009
112 s.

Numerologian käsikirja on suositeltava suomenkielinen
lähdeteos
numerologiaan tutustuvalle. Kirja antaa selkeän ja yksinkertaisen kuvan
numerologiasta ja siitä, miten numeroiden merkitykset lasketaan
suomalaisille kirjaimille. Ensi kertaa numerologiaan tutustuville kirjan
avulla selviää helposti oman nimen numeroiden takana olevat merkitykset.
Kirjasta löytyy myös tietoa jo numerologian alkeisiin tutustuneille,
esimerkiksi kertaamalla eri numeroiden merkityksiä.
Kirjan takakannessa kerrotaan hieman numerologian perusteista eli
numeroiden
taakse kätkeytyvistä viesteistä. Kirjan tekstin sisältö kertoo sielun
valitsemasta polusta ja siitä, miten se tulisi suorittaa elämän aikana.
Ihmisen luonteen mukaan eri numeroiden sisältämät vahvuudet ja haasteet
mahdollistavat tuon tärkeän tehtävän suorittamista.
Jo kirjan nimestä voi jo päätellä, että kirjan sisällön tutustumiseen
kannattaa antaa aikaa yksittäisten asioiden omaksumiseksi. Silti Vuoren
kirjan parasta antia on yksittäisten asioiden omaksumisen helppous, joka
johdattelee lukijaa askel askeleelta, alkaen syntymäpäivästä kohti oman
nimen sisältämien kirjainten merkitystä. Kirjassa on erityisesti
panostettu
eri numeroiden tulkintojen esille tuomiseen, joskin vahvoja tunnelatauksia
eri numeroiden merkityksissä on vältetty.
Niille, jotka ovat aikaisemmin tutustuneet numerologiaan eri lähteistä,
tässä kirjassa käytetyt numerologiset nimitykset saattavat poiketa siitä,
mihin on aikaisemmin törmännyt. Kuvastaisiko tämä pikemminkin numerologian
levinneisyyttä meillä Suomessa, kun yhteisten termien käyttö poikkeaa
edelleen riippuen siitä kuka niitä käyttää?
Vaikka kyse on numerologiaan johdattavasta kirjasta, olisiko lukijalle
hyvä
antaa kokonaiskuva numerologisen kartan kautta? Numerologisen kartan muoto
poikkeaa eri numerologeilla, mutta on olemassa joitakin hyviksi todettuja
tapoja kirjata numerologisia tekijöitä numerologisen kartan muotoon.
Toivoisinkin näkeväni jatko-osan tälle kirjalle, jossa syvennytään
numerologiseen karttaan kokonaisuutena. Näin luotaisiin sielun elämänpolun
tukena olevien numeroiden mahdollisuudet yhtenä kuvana, kuten astrologinen
syntymäkartta tekee astrologisessa tulkinnassa.
Marko Palojärvi
Kustantajan
esittely:
Selkeä käsikirja eri numeroiden merkitykseen
numerologisessa järjestelmässä.
Numerologiassa jokaisella numerolla on oma viestinsä,
jonka voi liittää omaan tai toisten elämään numerologian laskusääntöjen
avulla. Nimen ja syntymäajan paljastamat numerot kertovat siitä, millaisia
asioita ihmisen on tarkoitus elämässään oppia ja miten hänen luonteensa
palvelee tuon tarkoituksen toteutumista. Numerologian kiehtova maailma
tutkii ihmisen persoonallisuutta ja sisintä olemusta, hänen suurimpia
lahjojaan ja haasteitaan.
Tämä kirja johdattaa lukijaa alusta pitäen kohti
numeroissa piilevien salaisuuksien avautumista.
|