Ultran kirja-arvostelu

Mestariparantajat
Hannes Karppinen - Osmo Hänninen, Otava
Parantajista on puhuttu ikiaikaisesti, mutta hyvin laadittuja kirjoja
heistä on vähän. On hienoa, että kustannusosakeyhtiö Otava on tarttunut
asiaan ja saanut aikaiseksi tämän kirjan.
Koululääketieteen onnistunut tutkimus ja saama rahoitus on luonut kuvan
siitä, että elämme hyvinvointivaltiossa ja että terveydenhuollossamme ovat
asiat kunnossa. Näkymät tulevaisuuteen ovat kuitenkin tukkoisat.
Lääkkeiden ja hoitomenojen kustannukset ovat nousseet räjähdysmäisesti ja
suunta näyttää väistämättömästi jatkuvalta.
Katse
perinteiseen kansanparannukseen on ilmeisesti ainoa tie, joka voisi johtaa
eteenpäin.
Kirja
kertoo mykistyttävän tarinan Hannes Karppisesta ja Olavi Mäkelästä, jotka
omalla voimallaan ja saamiensa lahjojen turvin näyttävät kuinka
merkittävää osaa yleisimmistä vaivoista voidaan hoitaa yksinkertaisella
taitavuudella ja todella vähäisin kustannuksin.
Syvää
ihailua kokien lukija tutustuu kahteen elämäntarinaan ja näiden
parantajien tekemään työhön ympäristönsä ihmisten hyväksi.
Rinnakkaisena ajatuksena jää ihmettelemään, miksi yhteiskunta ei ole
voimakkaasti tarttunut ojennettuun käteen ja ottanut kansanparannustaitoa
yleiseen koulutukseen ja käyttöön.
Rivien
välistä kuultaa, että koululääketiede yleisesti ottaen on penseää
tällaisille tavoitteille. Lääkärikoulutukseen jouduttaisiin lisäämään
uusia alueita ja ennen kaikkea lääkkeiden käytön suosio voisi käydä
laskemaan. Vastustajat ovat vahvoja. Surullista on, että lääkkeet yleensä
poistavat oireita, mutta eivät vaikuta itse vaivan lähtökohtaan, miksi
vaiva syntyy.
Kirja
mestariparantajista kuuluisi joutua jokaiseen käteen, joka kokee vaivoja
tuki- ja liikuntaelimissä. Samalla viitataan monissa kohdin laajempaankin
ongelmaan, joka syntyy kun virheelliset elintavat ja villiksi päässyt
mieli tulevaisuudessa tuovat entistä suurempia haasteita
terveydenhuollolle.
Kun
vähitellen on voitu hyväksyä itämaisten kansanparannustietojen
kotiutuminen tänne Pohjolaan, luulisi että Kalevalainen tieto olisi myös
saamassa ansaitsemansa arvostuksen.
Bey Heng
|