![]() |
Ultran kirja-arviointi
Kaiken OUDON
ensyklopedia Avain-kustannus 2009 8 e Oli aika, jolloin rajatiedon harrastajan hakuteokset olivat hajallaan: P. Ervastin Salatieteilijän sanakirja; Teosofian sanasto, Mystiikan maailma, Ultran Tietohakemisto (vuodelta 1982). New age –käsikirja paljon myöhemmin. Nyt on toisin. Outojen ilmiöiden ja tapahtumien koostaminen yksiin kansiin on haasteellista tiedonvälitystä: aineistosta ei ole pulaa. Pitkän aikavälin kertymään hukkuu… Valinnat edellyttävät melkoista asiantuntemusta ja tyylitajua. Luetteloista ei lukuelämystä saa. Kaiken OUDON ensyklopedian ilmestyminen yhtenäistää sitä hajallista tietomäärää, jota mm. Vimana, Ufoaika ja Ultra ovat edustaneet sadoissa numeroissaan vuosikymmenten ajan. Ilmiöitä on paljon, niiden edustajia monin verroin. Outo on aina kiehtonut ja taivaalliset tapahtumat kiinnostaneet. Ja OUDON rinnakkaisteos, Valittujen Palojen Uskomatonta mutta totta antoi viljalti virikkeitä. Tietokirjailija Jani Kaaro oli jo nuorena viehättynyt tietosanakirjoista, haaveilipa joskus nimestään jossakin niistä. Nyt on ihan oma ensyklopedia. Ja nimi K-kirjaimen kohdalla! Samalla tekijän esittely. Paranormologian kirjavaan joukkoon kuuluvat kummajaiset ja hirvitykset edustajineen ovat osaksi klassikoita, osin vähemmän tunnettuja. Kotimaisuusaste ei ole kovin korkea: mukana on kuitenkin silmänkääntäjä Kuikka Koponen ja Imjärven ufotapaus. Mutta paranormaalit ilmiöthän ovat rajat ylittäviä. Henkilögalleriassa riittää tuttuja pitkältä aikaväliltä. Tarujen synnyt ja niiden kehitys, toisinnot värittävät hakuja. Valintakriteerit ovat varmasti olleet kovilla aineiston valtavuuden takia. Mukaan on päässyt jopa Gina Lollobrigida! Maininnan olisivat ansainneet esim. omaleimainen Pekka Ervast ja Johannes Greber (Yhteydessä henkimaailman kanssa I-II); heillä kun on arvoja hartiatason yläpuolellakin. Nimestään huolimatta Kaiken OUDON ensyklopedia ei kaikkea kata, mutta olisi laatuisa lisä vuoden rajakirjaehdokkaaksi. Huolellisesta toimitustyöstä löytyi yksi lapsus: kevätpäivänseisaus on edelleen kevätpäiväntasaus. Rajatiedon raiskatuin sana on tšakra. Hakuteoksessa sen soisi olevan oikein.
Timo Toikka
|
|
|